Entä jos on jo yksinhuoltaja.
Millä perusteella se toisen vanhemman halusta muutetaan yhteishuoltajuudeksi??
Vain kun toinen haluaa olla niskan päällä ja aiheuttaa lisää riitoja joita jo piisaa.
Kiusantekonaan.
Millä perusteella se toisen vanhemman halusta muutetaan yhteishuoltajuudeksi??
Vain kun toinen haluaa olla niskan päällä ja aiheuttaa lisää riitoja joita jo piisaa.
Kiusantekonaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaikuttaa yksipuoliselta väitteeltä, että toinen ”kiusaa, haluaa olla niskanpäällä, aiheuttaa lisää riitoja entisten päälle”. Jatkuviin riitoihin tarvitaan aina kaksi. Miksi riitelette?
En riitele siinä se onkin.
Toisella on kriisejä elämässä mm. ero ja rahahuolia jnee.
Kaataa kakka vettä niskaan, ja minä yritän olla reagoimatta.
Asia lähti liikkeelle elareiden tarkistamis pyynnösttäni ja toinen reagoi uhkailemalla jättää maksut maksamatta.
Olen yhteisestä päätöksestämme yh-vanhempi.
Tilanne on tukala ja olenkin turvautunut lapsen koulun viranomaisiin, jotta psykologi juttelee lapseni kanssa.
Ja selventää tilannetta jossa etä on alkanut riitelee, manipuloimaan lasta ja uhkailemaan maksamatta jättämisellä. Eli olen laittanut rattaat pyörimään, koska huoli prosessin vaikutuksista lapseen on ISO.
Haluan viranomaisten tuen, että ajattelen todellakin lapsen parasta en omaani.
Haluan säilyttää yh:n koska toisen osapuolen kanssa yhteistyö on mahdotonta ja hän ei välitä lapsen parhaasta. Aina, kun pääsemme sopuun niin hänen mieliala vaihtuu seuraavana päivänä ja päätökset samalla. Eli täysin epäluotettava lasta koskevissa asioissa. Rakastaa lastaan, mutta ei ajattele lainkaan lapseen liittyviä asioita.
Voin rehellisesti sanoa, en haasta riitaa, en aloita niitä ja kun toinen riitelee yritän rauhoitella sekä keskustella asiallisesti.. VAIKEAA...
mulle sanottiin että jos toinen vaatii yhteishuoltajuutta ja en itte halua niin mulla pitää olla näyttöä siihen että toinen ei ole kelvollinen huoltajuuteen, mistäpä narsistisesta ihmisestä sais näyttöä kun on hyvät puhelahjat.. tsemppiä!
syitä löytyy ;)
Sama tilanne, melkein. Olen yksinhuoltaja, isä ei ole ikinä halunnut yhteishuoltajuutta, mutta nyt on alkanut pikkuhiljaa ujuttamaan lapsen mieleen että mitä jos sittenkin isin luona ois kivompaa. Antaa pelata kaikkia kaikenmaailman pelejä vaikka 24t vuorokaudessa, vaikka olisi K18. Ja hampurilaisia ja kokista jos ei muu ruoka huvita. Näyttää oikein että täällä saa tehdä mitä tahansa, kunhan ei vaan asu äidillänsä jolla on ne tyhmät säännöt miten kunnolla eletään.
Näitä yksikaksi isyytensä löytäneitä löytyy.
Ensin ei kiinnosta, menee vuosia ja yksikaksi aletaan vaatia tapaamisia jne
Hienoo kun isyys löytyy jne., mitähän valittamista siinä taas on?
se ei välttämättä ole lapselle helppo ja paras ratkaisu.
paisinkin jos ei tunne isää ja ei ole koskaan tavannu.
olen nähnyt mitä se aiheuttaa muutamalle lapselle.
ei hyvä ei.
traumoja vain..