Olen tapaillut uutta kumppaniani parin kuukauden ajan. Mulla on ollut ongelmia libidon kanssa aikaisemminkin ja myös seisokin suhteen... Se ei oo haitannu mua, koska en ole ollut jäärin kiinnostunut ko. ihmisistä. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen löytänyt itselleni sopivan kumppanin, jonka kanssa synkkaa kaikilla osa-alueilla hyvin PAITSI niissä intiimeissä. Ongelman kuvio on seuraavanlainen: esileikit sujuvat hyvin, edetään hitaasti, suudellaan, kosketellaan. Saan kovan erektion. Sitten kun riisutaan vaatteet ja kumppani alkaa kosketella penistäni käsillä tai suullaan, iskee tajuton paniikki ja kadotan erektion. Mulle on jäänyt tästä hirveä trauma, koska tämä on uusinut viimeisellä 5 kerralla peräkkäin. En edes muista viimeisintä onnistunutta kertaa.
Olen myös kokeillut parina kertana Sildenafinia sekä Cialista pieninä annoksina, mutta mun jännitys on näköjään sitä luokkaa, ettei niistäkään hyötynyt... En ole vielä kertonut tästä ongelmasta kumppanille (onhan hän nähnyt toki, mutta mitään ei ole kommentoinut), mutta ajattelin lähipäivinä kertoa. Tämä masentaa mua tosi paljon, työt ja opiskelut ja muukin elämä menee päin persettä kun syö niin paljon miestä.
onko teillä mitään selvitytymistarinoita vai olenko tuhoon tuomittu koko loppuelämäni, etten voi harrastaa normaalisti seksiä parisuhteessakaan??
Olen myös kokeillut parina kertana Sildenafinia sekä Cialista pieninä annoksina, mutta mun jännitys on näköjään sitä luokkaa, ettei niistäkään hyötynyt... En ole vielä kertonut tästä ongelmasta kumppanille (onhan hän nähnyt toki, mutta mitään ei ole kommentoinut), mutta ajattelin lähipäivinä kertoa. Tämä masentaa mua tosi paljon, työt ja opiskelut ja muukin elämä menee päin persettä kun syö niin paljon miestä.
onko teillä mitään selvitytymistarinoita vai olenko tuhoon tuomittu koko loppuelämäni, etten voi harrastaa normaalisti seksiä parisuhteessakaan??
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sulla pitäis olla Diapam-Viagraa... Sellaista vaan ei taida vielä olla, mutta sun pitäis olla kiihottunut ja samaan aikaan rauhallinen:)
Kova yhtälö, kun huonot kokemukset on mielessä.
Kerropa naiselle tilanteesi ja jos hän on ymmärtäväinen nainen, niin hän antaa sinulle aikaa saada tilanne kuntoon. Jos ette pidä mitään kiirettä, niin paniikki helpottaa. Jos lurpahtaa peli, niin odottakaa rauhassa. Ilman suorituspakkoa paniikki hellittää ja hommailette sitten, kun peli taas keulii.
Ja ei tosiaankaan sitä tarvitse sanoa, ettei seiso. Eiköhän tuon toinen huomaa, mutta kokeile tuota asian selittämistä ja pyydä kärsivällisyyttä.
Noin nuori mies on vasta elämänsä alussa, eli et kyllä luovuta ilman taistelua...
Et muuten ole maailmassa yksin ongelmasi kanssa.
Tässä erittäin mielenkiintoiset sivut: http://yourbrainonporn.com/
Kannattaa lukea!
Ihan normihomma. Jos sun eukkos ei ummärrä sua, niin et saa stondistas ikinä kuntoon. Puhukaa eukkos kans. Jos akkaei ymmärrä, niin potki pihalle sellainen suorituskeskeinen horo ja hanki henkisempi olento.
Olen/olin äärettömän kova jännittäjä vähän joka tilanteessa, joten luonnollisesti seksikään ei sitten onnistunut. Lisäksi välillä laukesin jo ennen kuin erektio oli saavuttanut täyden mittansa. Kävin erektiohäiriöihin erikoistuneen lääkärin vastaanotolla yksityisellä puolella. Peniksen juureen annettiin kaksikin pistosta joiden pitäisi väkisin aiheuttaa erektio mutta juuri mitään paineen nousua ei havaittu. Alettiin epäillä verisuonissa olevan vikaa, joten lähete 4D-ultraan (laskimot vuotavat tms).
Ultraan pääsyä joutui odottamaan jonkun aikaa ja sinä aikana hain apua myös jännitysoireisiini ja lievään masennukseeni. Sain masennukseen ja paniikkihäiriöihin Paroxetiini Propral-reseptin. Kun vihdoin pääsin ultraan, pistettiin jälleen peniksen juureen injektio ja PAM... mieletön erektio. Ultrassa näkyi, että kaikki oli verenkierron suhteen kunnossa. Tutkimuksen tehneeltä lääkäriltä sain Viagra-reseptin vuodeksi eteenpäin (ja olen pyytänyt ihan työterveyslääkäriä sitä aina uusimaan).
Olin myös aikaisemmin kokeillut viagraa mutta laihoin tuloksin. Vasta kun perimmäinen syy, eli jännitys oli hoidettu, alkoi erektiolääkekin tehota. Jaa ihmeessä ongelmasi kumppanisi kanssa ja hoitakaa sitä myös yhdessä.