Eli olen muuten hyvinkin tavallinen nuori nainen ja elän normaalia elämää (käyn töissä, treenaan lähes päivittäin etc.), tän asian kanssa vaan täysin neuvoton. Olen ollut perso päihteille niin kauan kuin muistan ja pari vuotta sitten 16-kesäsenä vedin ensimmäiset vedot tätä sorttia minkä jälkeen käyttö muuttui päivittäiseksi melkein heti. Tällä hetkellä menee IV:sti 3-4 milliä per päivä. Enemmän kuin mitään haluaisin lopettaa mutta en vaan jotenkin pääse sen viiden päivän haamurajan yli. Taannoin kävin katkolla pyörähtämässä mutta kun vatsaa viiltää niin hulluna et toivoo kuolevansa vaikka 30 mg diapamia alla niin tulin muutamassa päivässä toisiin aatoksiin eli takas kotiin. Kyllä se kylmä hiki, paleleminen, uupumus ja kivut vielä meni mutta kun tavaraa rupes tulemaan molemmista päistä niin totesin että tää ei niin helppo juttu olekaan. Niin ja tietysti se olo kun joku kääntäis veistä sisuskaluissa. Yritin siis n. kk sitten kotioloissa uudestaan ja ajattelin että jos edes sen viikon olisin ilman mutta ei. Onko mitään hyötyä jos aloittaisin vaikka 2 milliä joka kolmas päivä vai kuulostaako ihan kaukaa haetulta..? Tosi kurja olo kun perhe ja ystävät koittaa tsemii ja sanovat että nyt pysyt vaan vahvana mutta sitten ne reflat kuitenkin aina voittaa...
Miten eroon subutexista??!
Erykahh
62738
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei, onhan se nyt parempi et vähennät sitä edes...mulla menee 8 mg päivässä iv...ja se on kasvanu 3 vuodessa siitä alun 1mg päivässä,voi niitä päiviä kun mutteri kesti jopa viikon!Mut hei,miksi et mene lähimpään mielenterv.toimistoon ja pyydä lähete subbarin tiputukseen..mun kaveri kävi ja ne tiputti n.2 viikossa kokonaan pois,eli antovat joka päivä millin vähemmän...
h valehtelee ei siitä noin nopeeta eroon pääse. Kaveri on korvaushoidossa kielen alle joka aamu terkkarissa 24 milliä eli aika rajuja annoksia ja ilmeisesti vuosikausia.
Mä en vedä itse, mutta olen seurustellut kaksi vuotta miehen kanssa, joka oli vetänyt 7 vuotta . Se kävi kans normaalisti töissä ja treenasi paljon. Kaikki siis periaatteessa tosi hyvin.
Se mitä sanottavaa mulla sulle on, niin on jo oikeesti tosi isoa asia, että olet yrittänyt lopettaa ja etit netistäkin apua. Älä ikinä päästä siitä lopettamis ajatuksesta irti. Mieti koko ajan ja hae tietoa ym, niin uskon, että sun aivotkin valmistautuu siihen lopettamiseen.
Mun exmies ei hakenut kertaakaan apua, ei etsinyt tietoa. Oli hoidossa hetken, koska muut pakotti. Älä anna sen ikinä mennä siihen pisteeseen, että annat periksi!! Taistele, ne reflat kaikki on ihan äärettömän pieni hinta terveestä elämästä. Ja älä lykkää sitä pidemmälle ja ajattele, että joskus sitten, koska sitä vaikeempi sun on palautua enää ns. Normaaliks. Mä olen kuullut et ns. Täydellinen parantuminen subusta vie yhtä kauan kun sen käyttäminen on kestänyt. Mun ex on nyt melki kolmekymmentä, jos se nyt lopettais niin se olis lähemmäs neljäkymmentä kun olis ok. Sulla on vielä niin hyvät mahdollisuudet, sä olisit vaan reilu parikymppinen! Taistele oikeesti, sä pystyt siihen. Mä kuulen heti, että sussa on oikeesti itsessäs tahtoa ja voimaa. Mun exässä ei ollut, se tahto oli vaan minussa ja muissa läheisissä.
susta tulee mieleen tosi rakas ihminen:( kun käytti päivittäin, oli kuin joku häkkieläin, sitten lopetti seinään ja kärsi, en tiedä millä sai loppumaan, kun ei elämäntilannekaan muuttunut. nykyään huomaa, kun ottaa, on tunnekylmä ja inhottava ja vaikka rakastan tätä ihmistä ja haluaisin suojella ja auttaa, on parempi ottaa etäisyyttä. varmaan kaikkiin vaikuttaa eri tavalla, mutta tunteet siinä näyttää menevän, nollaa aivonsa kaikesta paskamaisesta mitä kokee, tekee liikaa, on aina tyrkyttämässä apuaan ja kuvittelee olevansa hyvä ihminen vain kun auttaa muita, treenaa itseään, ja vituttaa katsoa vierestä, kuinka se vetää itsensä piippuun, eikä voi sanoa mitään, kun sitten on taas välit poikki, ja sen jama pahempi. joo, vähän ot.
sulla on perhe ja ystävät. kun yrität pysyä erossa, tulee paha olo, mutta niin subusta kuin mistä tahansa paskasta ylipääseminen vahvistaa. ja niinkuin sanottu, olet vasta parikymppinen, sulla on paljon elämää edessä. ja se voi olla hyvää. oon itse ihan toista kautta oppinut, että itsensä palkitseminen (mulla eri juttu, sulla subu) ei opeta vaan on sortumista, itsensä rankaiseminen (mnistä tahansa vieroittautuminen) kasvattaa, opettaa, tekee susta voimakkaamman ja voit olla ylpeä. et ole sentään yksin.
"varmaan kaikkiin vaikuttaa eri tavalla, mutta tunteet siinä näyttää menevän, nollaa aivonsa kaikesta paskamaisesta mitä kokee, tekee liikaa, on aina tyrkyttämässä apuaan ja kuvittelee olevansa hyvä ihminen vain kun auttaa muita, treenaa itseään, ja ******** katsoa vierestä, kuinka se vetää itsensä piippuun"
tunnistan tuon kaiken! tsemppiä sinnekin!
Tee itsellesi vähentämis- ja lopetussuunnitelma, johon kykenet ja noudata sitä tarkasti. Päiväannos dosettiin ja yritä päästä piikistä eroon siirtymällä nokittamaan. Saattaa hyvin olla, että jos nyt on 4 mg/pv iv, niin pärjäisit 2 mg/pv nokittamalla, kun kestää vaikutus pidempään. Kokeile! Jos piikkikoukku paha, niin aloita sillä, että otat aamulla 1 mg nokat ja todella pienen "kosmeettisen murun" iv:nä samalla. Pian huomaat, ettet tarvitsekaan aamuvetoja enää, vaan pelkät nokat riittävät. Tiputusohjelman voi tehdä, esim. excel-taulukkona: esimerkiksi nykyinen annos*0,75 = uusi annos ja tuo tiputus 2-3 viikon välein. (Tiputus vasta sitten, kun pääset ensin tuosta alun luvallisesta aamuvedosta eroon!)
Myös A-klinikoilta kannattaa hakea apua (ainakin koti- ja/tai laitoskatkon järjestävät terapiaa).