Hei! Haussa olisi kaveri aurinkoon. Toivon sinulta löytyvän seikkailunhalua, hyvää kuntoa ja iloista mieltä. Olen 33 vuotias nainen ja etsin mukavaa ihmistä kaveriksi mukaan. Voit olla nuorempi tai vanhempi. Itse en ole kauheasti matkustellut, joten toivon sinulta vähän enemmän kokemusta. Haluaisin retkeillä, ihmetellä ja kokea uusia asioita. Rannalla en koko lomaani haluaisi viettää. Toivon, että et olisi bilehile. Matkan olisi oltava suht edullinen.
Thaimaahan tai lähemmäs joulukuun alusta 1-2 viikkoa
Pipru
6190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Moikka! Mulla on lennot 4.12 Bangkokkiin, josta suuntaan etelä Thaimaahan bussilla tai lentäen, riippuen mikä tilanne tulvan suhteen on Bangkokissa.Mitään tarkkoja suunnitelmia en ole vielä tehnyt. Reissussa olen 6 viikkoa ja koko sen ajan Thaimaassa. Olen matkustellut muutaman kerran aasiassa (omatoimimatkoilla), joten kokemusta on. Olen 39 v nainen Helsingistä. :)
Hei! Thaimaahan olisin menossa sinne minne halvalla pääsen. Lähtö olisi aikaisintaan 10.12. Samassa paikassa aion olla koko loman. Ensimmäistä kertaa kun olen menossa, niin kahdeksi viikoksi varmasti riittää nähtävää. Jos siis maltat olla samassa kohteessa pari viikkoa niin olisi mukava, jos saisin sinusta matkakaverin.
Hei!
Kävisikö viikko Kanariansaarilla? Halvimmillaan pääsee 250-300 eurolla. Viiskymppinen mies suunnitellut matkaa joulukuun alussa (2. päivän jälkeen).
Toinen vaihtoehto lähtöpäiväksi marraskuun 23. tai 24. päivä.
Kovin monelle retkelle en olisi lähtemässä, mutta niillehän kyllä saat muutakin seuraa.
Hei! Oletko ostamassa valmismatkan vai pelkät lennot ja mitä paikkaa thaimaassa olet ajatellut ?
Hei! Valmismatkoja olen katsellut. Erikseen en ole hotellia koskaan varannut, joten helpompi niin. Kohteella ei ole kovasti väliä kunhan edullisesti pääsee. Voit laittaa minulle suoraankin viestiä, jos haluat enemmän jutella: [email protected].
Hei.
Täällä 32-vuotias neito, joka lähtee 12-27.12 Thaimaan Phuketiin, hotelli varattu, lennotkin jo maksettu. Patong beachille suuntaan APK resort and spa on hotelli, se on tuttu ja turvallinen vaihtoehto..
Ihan itsekseni olen menossa, joten jos tytöt ovat sillä suunnalla, niin seuraani mahtuu varmasti!!
[email protected]