Ipusta yksimielinen

Ipu lähestyy täydellistä yksimielisyyttä. Kaikki Pesosen kanssa eri mieltä olleet ovat saaneet lähteä puolueesta. Jäljellä on Pesonen ja joukko vanhuksia, joilla ei ole enää mieltä ja liekö koskaan ollutkaan.

Aivan muutama ajattelevaan kykenevä on vielä joukoissa mukana, mutta hekin lähtökuopissa.

Demokratiaa halventavaa, että tällainen "puolue" saa edes toimia. Herää kysymys, mitä varten tällainen joutoväen sakki on edes perustettu. Ei ainakaan poliittisen vaikuttamisen vuoksi, sillä kannatus on 0,05 % ja kotisivuilla viimeinen päivitys on elokuulta ja sekin koskee taas uutta rippikuvanimitystä.

Ipu voisi poistua vapaaehtoisesti puoluerekisteriä demokratiaa halventamasta. Mihin ipu edes tarvitsee puoluestatusta? Rippikuvauutisia voi julkaista kerran puolessa vuodessa oli puolue tai ei ja ipulle aina tärkeitä rahankeräyslupia saa ilman puoluestatustakin. Pesonenkin voi nimittää itsensä suoraan kuninkaaksi tai keisariksi kun ahdas puoluelainsäädäntö ei ole rajaamassa nimitystä vain puheenjohtajaksi.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ipu on temokratian etelläkävijä ja jokaisella puolueen kannattajalla on vaikutusmahdollisuus, IPUsta ei ole kukaan eronnut ovat siirtyneet reserviin lepämään oottamaan vallankumousta ja ehdottomasi Stalinin patsaan pystytysta ja jos et ole vielä löytänyt paikkaasi puolueessa, tule kahvinkeittäjäksi, meitän omat pojat ovat estyneitä

Äänestä

Oomma asuna lempi lesken kanssa Laakon pitäjässä melekkein valovuojen ja myö ollaan Lempin kanssa kaheltaan, lempin kissa kuol ja nyt ollaan julistettu
kylä itsenäiseks, irralliseks Suomesta ha EUsta ja jokkaisen pittää tehä sama

jotta itsenäisyys kunniaan ja jokkaiselle kylälle oma raha ja hallitus
ja tämä 0n 100 rpsenttisen varmaa

hyvä IPU ja myö voijaan ottaa myös yks Stalinin patsas, vaikka tuohon Lempin maitolavan viereen, siinä on ennestään lenin, Mao, Che, OKO, Gaddaffi ja molemmat Bushit

Äänestä

IPU-SISKOko on tätä ?

Onko IPU-SISKOn koko kirjoittelu on tätä ? IPU - Suomi24 FI:ssä ?

Onko IPU-SISKOn koko kirjoittelu on tätä ? IPU - Suomi24 FI:ssä ?

Vieläkö Sallan suunnalla tukkamuoti on tätä ?
3.9.2011 03:32
15

Kuva on muutaman vuoden takaa kun entinen Ipun ehdokas vielä omisti hiukan niskahiuksia ja luuli fuulaavansa äänestäjät tällä manööverillä.

http://www.hyperorg.com/blogger/images/combover.jpg

Nythän tuo Eränen on siirtynyt tyylilyylinsä kanssa kannattamaan Soinia, joka myös kuin muotilehdestä repäisty:

http://static.iltalehti.fi/oho/soini...0611LSS_oh.jpg


http://keskustelu.suomi24.fi/node/10095827


http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=187084&page=102

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sinivihreä Nainen kirjoitti:

Ipu lähestyy täydellistä yksimielisyyttä. Kaikki Pesosen kanssa eri mieltä olleet ovat saaneet lähteä puolueesta. Jäljellä on Pesonen ja joukko vanhuksia, joilla ei ole enää mieltä ja liekö koskaan ollutkaan.

Aivan muutama ajattelevaan kykenevä on vielä joukoissa mukana, mutta hekin lähtökuopissa.

Demokratiaa halventavaa, että tällainen "puolue" saa edes toimia. Herää kysymys, mitä varten tällainen joutoväen sakki on edes perustettu. Ei ainakaan poliittisen vaikuttamisen vuoksi, sillä kannatus on 0,05 % ja kotisivuilla viimeinen päivitys on elokuulta ja sekin koskee taas uutta rippikuvanimitystä.

Ipu voisi poistua vapaaehtoisesti puoluerekisteriä demokratiaa halventamasta. Mihin ipu edes tarvitsee puoluestatusta? Rippikuvauutisia voi julkaista kerran puolessa vuodessa oli puolue tai ei ja ipulle aina tärkeitä rahankeräyslupia saa ilman puoluestatustakin. Pesonenkin voi nimittää itsensä suoraan kuninkaaksi tai keisariksi kun ahdas puoluelainsäädäntö ei ole rajaamassa nimitystä vain puheenjohtajaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu