Kylmää kyytiä Olli Rehnille jopa omilta

Kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan presidenttiehdokkaat tyrmäsivät tänään talouskomissaarin, euron vartijaksi valitun Olli Rehnin esityksen eurobondeista eli euroalueen yhteislainoista.

Eipä hyvin mene kevytkomissaariksikin mainitulla Olli Rehnillä. Ei ole tukea omilta eikä vierailta.

Onneksi kohta meillä ei ole enään keskustalaista komissaaria. Kohta paikalle valitaan pätevämpi henkilö Suomesta.
23547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Olli Rehn on säälittävä tyyppi. Ressukka pyrki aikoinaan Kepun puheenjohtajaksikin, mutta ei saanut kannatusta. Aikoinaan Olli Rehn putosi EU:n parlamentista ja hän olisi nyt katuojassa ellei silloinen EU-komissaari Erkki Liikanen olisi pelastunut häntä ottamalla hänet apupojakseen.

Äänestä
  • Rehn lentää pian kuin leppäkeihäs EU:n komissiosta. Epäpätevien kepuketkujen siivous pois viroista on jo käynnistynyt...

    Äänestä

  • Osku T. kirjoitti:

    Rehn lentää pian kuin leppäkeihäs EU:n komissiosta. Epäpätevien kepuketkujen siivous pois viroista on jo käynnistynyt...

    Joooooo näyttää että "lentää" komission puheenjohtajaksi:D

    Äänestä

kuin Lippo Paavolla, tuolla vanhuuden höperöllä ukolla.

Lopuksi Lipposelle olis ollut sopivampi kirjalahjaksi Mauri Kunnaksen kuvakirja

"Koiramäen väki kepukaunan kirouksessa".

Väyrynen hieman ojenti Lipposta sanomalla, että "Olli Rehn ei ole euroopan johdossa ajamassa pelkästään suomen ja keskustan asiaa". :))

Äänestä

Rehnillä loppuu kohta komissaarin pesti. Sen jälkeen tyypillä on erittäin vaikea löytää uusia hommia etenkin kun Kepu on kutistunut pienimmäksi oppositiopuolueeksi. Enään se ei voi suhmuroida Rehniä mihinkään hyväpalkkaiseen hommaan vain jäsenkirjan perusteella.

Äänestä
  • Jospa siitä tulee joko "loistava" englanninkielen opettaja kepuloisille tai vielä parempi olis kepun kassanhoitaja :))

    Äänestä

  • olli ei osaa enkkua kirjoitti:

    Jospa siitä tulee joko "loistava" englanninkielen opettaja kepuloisille tai vielä parempi olis kepun kassanhoitaja :))

    Rehn väittää olevansa tohtori, mutta kukaan ei ole nähnyt hänen todistustaan tohtorin arvosta. Rehnin englanti on niin heikkotasoista, että herää kysymys tutkinnon aitoudesta. Tässä olisi tutkivalla journalismilla tutkimista...

    Äänestä

  • Dr No kirjoitti:

    Rehn väittää olevansa tohtori, mutta kukaan ei ole nähnyt hänen todistustaan tohtorin arvosta. Rehnin englanti on niin heikkotasoista, että herää kysymys tutkinnon aitoudesta. Tässä olisi tutkivalla journalismilla tutkimista...

    Ei ne tutkivat journalistit todistuksien perään kysele. Sehän nähtiin Maria Guzenina-Richardssonin ylioppilastodistustapauksessakin. Aika monelta toimittajalta itseltäänkin on jäänyt opinnot kesken, siinä syy. Sama taitaa olla tilanne noilla komissaareillakin. Hyvä, jos ovat saaneet peruskoulun suoritettua.

    Äänestä

EU-komissiossa tiedetään, että seuraavan suomalaisen komissaarin nimi ei ole Olli Rehn. Sen takia Rehniä käytetään nyt syntipukkina. Myöhemmin hänen viakseen pannaan kaikki mahdolliset euroalueeseen liittyvät mokat. Iso osa noista mokista toki onkin Olli Rehnin syytä.

Äänestä

Väyrynen sanoi sen selvästi. Olli on työssä EU:ssa. Siellä hän ei ole kepulainen eikä suomalainen. Hän on EU:lainen. Olli on sielultaan ja juuriltaa puhdasta kultaa. Onnea työhön. Kun työt vaihtuvat toiseksi Olli tekee nekin järkkymättömällä rohkeudella.
Meilläkin on presiidentti jonka pitäisi olla puolueista riippumaton. Onko ollut. Vain harvat antautuvat työllensä niinkuin pitää. Eli unohtavat politikoinnin ja tekevät työnsä niinkuin eivät olisi mistään kotoisin.

Äänestä

Ketjua lukiessa selviää, että demarina eläminen on hankalaa. Kukapa haluaisi olla persäsuolen täytetä!

Äänestä

Jaa, juttako sinne menee pakoon töppäilyjään

Äänestä

Kohta Rehn on entinen komissaari ja sen jälkeen hänelle ei ole missään duunia tarjolla. Kepu on pienin oppositiopuolue ja se ei enään pysty järjestämään loppusijoituspaikkaa politiikan ongelmajäte Olli Rehnille.

Äänestä
  • Rehn on surkuhupaisa hahmo. Sääliksi käy Olli-oppipoikaa...

    Äänestä

Rehnille löytyy aina töitä. Hän on osaaja eikä mikään Jungner, joka kehumisistaa huolimatta ei kelvannut kenellekään.

Äänestä
  • Rehn on kerran aiemminkin pudonnut nk. tyhjän päälle. Silloinkaan kukaan ei ollut kiinnostunut herra Rehnin "palveluksista". Jos silloinen EU-komissaari Erkki Liikanen ei olisi pelastanut Rehniä ottamalla hänet apurikseen, Olli Rehn olisi joutunut katuojaan.

    Äänestä

  • Jarppi. kirjoitti:

    Rehn on kerran aiemminkin pudonnut nk. tyhjän päälle. Silloinkaan kukaan ei ollut kiinnostunut herra Rehnin "palveluksista". Jos silloinen EU-komissaari Erkki Liikanen ei olisi pelastanut Rehniä ottamalla hänet apurikseen, Olli Rehn olisi joutunut katuojaan.

    Olli-oppipoika on todella kevyttä kauraa...

    Äänestä

  • Jarppi. kirjoitti:

    Rehn on kerran aiemminkin pudonnut nk. tyhjän päälle. Silloinkaan kukaan ei ollut kiinnostunut herra Rehnin "palveluksista". Jos silloinen EU-komissaari Erkki Liikanen ei olisi pelastanut Rehniä ottamalla hänet apurikseen, Olli Rehn olisi joutunut katuojaan.

    Rehn alkaa olla politiikan ongelmajäte. Mistään ei tahdo löytyä loppusijoituspaikkaa.

    Äänestä

Täällä peräsuolessa ollaan kateellisia.

Äänestä

Eipä hyvin mene kevytkomissaari Olli Rehnille. No kohta tulee hänelle helpotus, kun hän on pian entinen EU-komissaari.

Äänestä
  • Rehnin lähtölaskenta on jo alkanut...

    Äänestä

pressaehdokkaiden mielipiteellä ei ole mitään merkitystä eu:n päätöksiin Rehn on täysin omassa sarjassaan tekemässä päätöksiä

Äänestä

Kauas Olli jää Kiinan Keisarista ja Mr Elintarvikevirastosta!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7229324 kirjoitti:

Kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan presidenttiehdokkaat tyrmäsivät tänään talouskomissaarin, euron vartijaksi valitun Olli Rehnin esityksen eurobondeista eli euroalueen yhteislainoista.

Eipä hyvin mene kevytkomissaariksikin mainitulla Olli Rehnillä. Ei ole tukea omilta eikä vierailta.

Onneksi kohta meillä ei ole enään keskustalaista komissaaria. Kohta paikalle valitaan pätevämpi henkilö Suomesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu