Kertokoon

Ihmiset rikkaimmillaan KUOLLESSAAN

Ihmisillä on eniten omaisuutta heidän kuollessaan.

Mihin päätyy Tarja Halosen omaisuus ? ( esimerkki vain yhdestä ns köyhien kaverista )
Omaisuutensa lienee yli 10 miljoonaa.

Vaikka toinenkin: Erkki Tuomioja, lienee samoilla summilla.
Peri kokoomus isä ministerin omaisuuden muunmuassa.

Miten he sosialisteja ?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

helpompi petkuttaa typeryksiä.

Äänestä

Kepun taloustutkimuslaitos onkin tehnyt oikein löydön: seniorikansalaisten on myytävä asuntonsa ja ostettava rahoilla elinikäinen vanhuuspalvelu. Maataloustuotantoon käytettyjä asuntoja pakko ei kuitenkaan koskisi - eihän perintöoikeutta elinkeinoon voida katkaista! Mutta näinhän monet jo tekevät, ostavat kalliin palveluasunnon kuvitellen saavansa palvelua kun käyvät liikuntakyvyttömiksi.

Kuinkas sitten kävikään. Ylikalliin asunnon lisäksi jokainen palvelusuoritus maksaa erikseen maltaita. Kun liikuntakyvyttömyys yllättää hoivalainen sysätään kuntien kontolle vuodepotilaaksi!

Eräs, ulkolainen sijoittaja kehui taannoin palvelutalobiseneksen parhaaksi ideaksi vuosikymmeniin: tuotto on takuuvarmaa kuntien huolehtiessa maksuista ja korkoprosentti "hyvin hoidetusta" bisneksestä hipoo säännöllisesti 23 prosenttia - siis ilman mitään riskiä!

Ruostissa on jo nähty ensimmäiset yksityisten palvelulaitosten johtajien optiopalkkojen roimat korotukset, kun hoitokustannukset on saatu "minimoitua".

Äänestä

Näiltä rahat korkean verotuksen piiriin.perintö vero korkeaksi.Eikä mitään lässytyksiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ken osaa ? kirjoitti:

Ihmiset rikkaimmillaan KUOLLESSAAN

Ihmisillä on eniten omaisuutta heidän kuollessaan.

Mihin päätyy Tarja Halosen omaisuus ? ( esimerkki vain yhdestä ns köyhien kaverista )
Omaisuutensa lienee yli 10 miljoonaa.

Vaikka toinenkin: Erkki Tuomioja, lienee samoilla summilla.
Peri kokoomus isä ministerin omaisuuden muunmuassa.

Miten he sosialisteja ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu