En mie tiijä, mitä tehdä. Olen harrastuksen kautta tavannut miehen, joka jo lähes ensihetkiltä oli jotenkin niin liekeissä miun vuokseni. Tuntui ihan käsittämättömältä. Ja tuntuu. Mie olen ihan tavallinen nainen, ei mitään poikkeuksellista verrattuna muihin. En mikkään kaunotar, ihan tavan siistin näköinen tapaus, ja varmaan ihan mukavakin. Mutta onhan niitä siistin näköisiä ja mukavia muitakin.
Minua ihan ahistaa välillä, kun tämä mies kieppuu ympärillä ja koettaa niin älyttömän monin tavoin miellyttää minua. Vaikka mie kiellän, hän kiepauttaa asiat niin, että miun kieltely on ihan turhaa. Toisin sanoen, ei kuuntele ei miun mielipidettä eikä toivetta.
Hän sanoo miuta välillä kullakseen, ottaa osaa huoliin, selvittelee asioita selkäni takana ja tarjoilee ne miun hyväkseni, koska olen vain kuulemma niin älyttömän ihana. Jos taas kiellän, sekin kumotaan.
Mie en halua, että miun tahtomatta tullaan "turva-alueelleni". Aattelin sanoa nyt seuraavaksi hälle, että en mie halua tästä hommasta mitään seurustelua eikä se sitä ole, älä pakota noilla toimin minua sellaiseen, mihin ei tunteet anna vastakaikua vaikka väliin tahtoisinkin. Ahistamalla nurkkaan, joudun ottamaan askeleen eri suuntaan, eikä tämä voi säilyä edes tälleen. Se tuntuu jo julmalta, mutta jotenkin kumminnii oikeuvenmukaiselta.
Siis ennen kuin hän nykyistä enemmän sotkee sukuaan tähän, lapsensa hän on jo vihkiyttänyt. Minulta kysymättä.
Tykkään tästä miehestä, mutta eihän herra varjele se riitä seurusteluun, oikeasti. Mie en ainakaan pysty. Missä ihmeessä on se kultainen keskitie, vai tarvitaanko sitä? Sanokaa te?
Minua ihan ahistaa välillä, kun tämä mies kieppuu ympärillä ja koettaa niin älyttömän monin tavoin miellyttää minua. Vaikka mie kiellän, hän kiepauttaa asiat niin, että miun kieltely on ihan turhaa. Toisin sanoen, ei kuuntele ei miun mielipidettä eikä toivetta.
Hän sanoo miuta välillä kullakseen, ottaa osaa huoliin, selvittelee asioita selkäni takana ja tarjoilee ne miun hyväkseni, koska olen vain kuulemma niin älyttömän ihana. Jos taas kiellän, sekin kumotaan.
Mie en halua, että miun tahtomatta tullaan "turva-alueelleni". Aattelin sanoa nyt seuraavaksi hälle, että en mie halua tästä hommasta mitään seurustelua eikä se sitä ole, älä pakota noilla toimin minua sellaiseen, mihin ei tunteet anna vastakaikua vaikka väliin tahtoisinkin. Ahistamalla nurkkaan, joudun ottamaan askeleen eri suuntaan, eikä tämä voi säilyä edes tälleen. Se tuntuu jo julmalta, mutta jotenkin kumminnii oikeuvenmukaiselta.
Siis ennen kuin hän nykyistä enemmän sotkee sukuaan tähän, lapsensa hän on jo vihkiyttänyt. Minulta kysymättä.
Tykkään tästä miehestä, mutta eihän herra varjele se riitä seurusteluun, oikeasti. Mie en ainakaan pysty. Missä ihmeessä on se kultainen keskitie, vai tarvitaanko sitä? Sanokaa te?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oletko joku landepaukku?
Mitäs sillä on väliä, onko lande- vai citypaukku. Tunteet ne on kummallakin, tietääkseni. Asia ratkaisee, ei maantiede.
Kaikinpuolin kyllä inhottava tilanne.. niitä ihmisiä tosiaan löytyy mitkä ei usko vaikka kuinka sanoisi asioissa vastaan, jos he ovat "päättäneet" jo mielensä..
Varmaan parasta mitä tossa tilanteessa on kertoa tosiaan että pidät ahdistavana tuommoista "tuputtavaa" käytöstä ja tahdot olla ystävä mutta et sen enempää.