Soini haluaa pysyä EU:ssa

Soinikin näyttää kääntäneen kelkkansa EU:n suhteen. Ennen Soinikin
halusi erota EU:sta, mutta Brysselin lihapatojen ääressä mieli muuttui.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ipun olisi pitänyt asettaa ehdokas, että yksi eu vastainenkin ehdokas olisi mukana pressanvaalissa.

Äänestä
  • Onhan siellä yksi: Väyrynen.

    Äänestä

  • Väyrystelemisiin! kirjoitti:

    Onhan siellä yksi: Väyrynen.

    Väyrynen on todellinen musta hevonen. Soinin EU-myönteisyyden paljastuessa,
    yhä voimakkaammin kampanjan edetessä, se sataa Väyrysen laariin.

    Äänestä

Kyllä meikän ääni menee Patelle.

Äänestä

Patea äänestetään. Pate toiselle kierrokselle. Väkinäinen ehdokas Soini pysyköön kopsuloissaan ihan vapaasti.

Äänestä

Vihreät ja Haavisto (puolisoineen) pelastaa Suomen.

Äänestä
  • Toivottavasti siitä sontaluukun tonkijasta ei tult milloinkaan presidenttiä.

    Äänestä

Ihan sama EU:ssa tai ei. Illmanati, bilderberg hallitsee ja vie kansalaiset orjuuteen. Tietoutta kyllä löytyy, jos kehtaa gooklettaa. Sauli sanoi vaalipuheessaan; uusi maailmanjärjestys tulee, mitä se merkitsee? Ja mitä EVM; syytesuoja, ei veroja, anonyymisti sijoitetaan jne...Tähän päättyy hyvinvointivaltion matka, Katainen painosti hallituksen valtaansa ja takit kääntyili, kun ministerin salkkua vilautettiin.

Äänestä

Näyttää Soinikin tosiaan kääntäneen takkinsa. Voi jäädä jytky 2 suutariksi.
Soinikin puhuu paskaa jostain suursiivouksesta, kun pitäisi erota koko kolhoosista.

Äänestä

Meppinä ollessaan Soini nosti kaljakassinkataja Jusulan 8000 euron huippuvirkaan. Tälläinen ei olisi ollut mahdollista, jos "suursiivous" olisi ollut menossa. Soinin "moraali" venyy ja paukkuu enemmän kuin eräs tunnettu purukumimerkki.

Äänestä
  • Niinistö sivalteli Soinia tästä asiasta vaalikeskustelussa. Asiaan palataan jatkossakin.

    Äänestä

Soini on niin tuulella käypä kun vaan politiikko voi olla. Nyt on presidentilliset puheet ja maakunnissa huudetaan Jusulan vitsisanoja. Nehän upposivat kerran mutta ei enää.
Palasin kiltisti keskustaan.

Äänestä

Näinhän asia toki on, ja miksi ei Soinikin ymmärtäisi hyvän päälle jotain.
Hän on itse hyötynyt EU:sta ja miksi ihmeessä sellaisesta hyödystä pitäisi luolua vain jonkin typerän periaatteen vuoksi. Ei mikään jalkahikinen porukka sentään niin paljon kiinnosta, että heidän sisäsiittoisessa seurassaan haluaisi jatkuvasti seurustella. Kyllä sinne EU:hunkin pitää välillä päästä lihapatojen ääreen.

Eniten tässä nyt huolestuttaakin, että kaiken tämän maineen jälkeen myös homot saattavat äänestää soinia ja sehän nyt olisi aivan suunnattoman suuri kauhistus meidän Soinillemme. Yrittäkäämme siis estää homojen liiallinen innostuminen ja kiinnostuminen, jotta Soinista tulisi sataprosenttinen presidentti vain heteroseksuaalisilla äänillä.

Äänestä

Presidentin vaaleissa on siis täysin yhdentekevää äänestääkö vai ei.

Äänestä

Soinismin sanakirjasta:

Soini tukee köyhiä kuin köysi hirtettyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Knud Kyrpelin kirjoitti:

Soinikin näyttää kääntäneen kelkkansa EU:n suhteen. Ennen Soinikin
halusi erota EU:sta, mutta Brysselin lihapatojen ääressä mieli muuttui.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu