voiko keuhkoputkentulehdus näkyä röntgenissä?!

kuume alkoi 6 päivää sitten, missään vaiheessa ei ole kamalan korkea ollut. Pyörii koko ajan 37 ja 38 asteen välissä. (tosin normaali lämpöni on n.36). Yskä alkoi toisena kuumepäivänä heti todella voimakkaana ja pahentunut siitä. kuulostaa pahalta ja sattuu selkään yskiessä. Menin eilen lääkäriin ja lääkäri sanoi että on peitteitä nielurisoissa ja että kaulani imusolmukkeet ovat todella suuret ja epäili niiden ja muiden oireiden perusteella mononukleoosia, kuunteli keuhkot (ok) mutta lähetti silti röntgeniin. Sitten otettiin nieluviljely ja verikokeet. CRP oli 57, mikä kieli siitä että jokin tulehdus on valloillaan mutta nieluviljely oli negatiivinen (syön parhaillaan antibiootteja virtsatientulehdukseen jotka tosin eivät ole auttaneet, kyseessä jotain muuta siis. Mutta kyseisten antibioottien takia nieluviljelyn tulokset eivät kuulemma ole absoluuttisia) Röntgenkuvassa oli kuulemma näkynyt jotain mikä viittasi keuhkoputkentulehdukseen (en ole ikinä kuullut, että sitä voisi nähdä kuvista, vaan että vain keuhkokuumeen) ja määräsi minulle viikon antibiootin. Myös crp-arvo sopisi kuulemma keuhkoputkentulehdukseen. Minua jäi vaivaamaan, että eihän siellä mitään muuta ole voinut näkyä? toisaalta luulisi että jos olisi epäillyt niin olisi laittanut lisätutkimuksiin. Myös nämä imusolmukkeet mietityttivät, että kuuluvatko ne keuhkoputkentulehdukseen? Toisaalta kai ne voivat minkä tahansa pienemmänkin flunssan yhteydessä kasvaa näinkin isoiksi.
1317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

niin ja lisäksi, että sain lääkkeeksi ketekin, joka on googlailujeni perusteella todella tujua tavaraa ja monet joilla on diagnisoitu keuhkokuume ovat tämän saaneet, muttei lääkäri maininnut mitään keuhkokuumeesta. Onpas kummallista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epädgdg kirjoitti:

kuume alkoi 6 päivää sitten, missään vaiheessa ei ole kamalan korkea ollut. Pyörii koko ajan 37 ja 38 asteen välissä. (tosin normaali lämpöni on n.36). Yskä alkoi toisena kuumepäivänä heti todella voimakkaana ja pahentunut siitä. kuulostaa pahalta ja sattuu selkään yskiessä. Menin eilen lääkäriin ja lääkäri sanoi että on peitteitä nielurisoissa ja että kaulani imusolmukkeet ovat todella suuret ja epäili niiden ja muiden oireiden perusteella mononukleoosia, kuunteli keuhkot (ok) mutta lähetti silti röntgeniin. Sitten otettiin nieluviljely ja verikokeet. CRP oli 57, mikä kieli siitä että jokin tulehdus on valloillaan mutta nieluviljely oli negatiivinen (syön parhaillaan antibiootteja virtsatientulehdukseen jotka tosin eivät ole auttaneet, kyseessä jotain muuta siis. Mutta kyseisten antibioottien takia nieluviljelyn tulokset eivät kuulemma ole absoluuttisia) Röntgenkuvassa oli kuulemma näkynyt jotain mikä viittasi keuhkoputkentulehdukseen (en ole ikinä kuullut, että sitä voisi nähdä kuvista, vaan että vain keuhkokuumeen) ja määräsi minulle viikon antibiootin. Myös crp-arvo sopisi kuulemma keuhkoputkentulehdukseen. Minua jäi vaivaamaan, että eihän siellä mitään muuta ole voinut näkyä? toisaalta luulisi että jos olisi epäillyt niin olisi laittanut lisätutkimuksiin. Myös nämä imusolmukkeet mietityttivät, että kuuluvatko ne keuhkoputkentulehdukseen? Toisaalta kai ne voivat minkä tahansa pienemmänkin flunssan yhteydessä kasvaa näinkin isoiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu