Viime kesänä kun maniassa rikoin parisuhteet ja monta muuta asiaa ja mun vanhemmat oli soittanu mun mielenterveyshoitajalle, että eikö tuota voi pysäyttää ja laittaa pakkohoitoon(olin saanut jo kaksi lähetettä, mutta en M-1:stä) niin ne oli sanonu että jos ei kuule ääniä eikä tapa ketään, niin ei voi aikuista ihmistä laittaa pakkohoitoon. Nyt kärsin niitä viime kesän tekosista ja ihmettelen miksi kukaan ei pysäyttäny mua?
Manian pysäyttäminen?
Ihmettelijä75
132105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minä olen ihmetellyt tuota samaa. Miten ihmisen annetaan sairaudesta johtuen tuhota taloutensa, perheensä, uransa ja ihan koko elämänsä ja siinä samassa ainakin osittain myös läheistensä elämä. Ei kai missään muussa asiassa elämässä ole asiat näin vastuuttomalla mallilla kuin jos on kyse mt. ongelmista. Lääkärit, jotka eivät estä tuhoja, pitäisi vaatia korvaamaan aiheutuneet vahingot, siis ne taloudelliset, muita ei pysty korvaamaan.
Siinäpä se. Onko sulla lääkkeitä paljonkin käytössä katos kun kaikki oireet ei oo vaan maniasta johtuvia, vaan lääkkeillä on niin rutkasti haittavaikutuksia ettei sellaisista haitoista voi kukaan täysjärkinen ottaa vastuuta, vaan vastuun kannat sä ite. Ite tiedät kaikki käyttämäsi lääkkeet ja niiden haittavaikutukset. Joten siis, jos et muista haittavaikutuksia, niin kirjaa ne itselläsi esille tulevat haitat paprulle, tsekkaa sitten ne ja kato miten toimia. Kesä on muutenkin kirkkaan valon ja lämmön aikaa, jolloin koko luonto hyrrää ja sinä hyrräät siinä mukana sotkien asiasi. Onko vuodenajat ongelmasi. Pistä polaroidaurinkolasit päähäsi ja pysy viileässä, niin rauhottaa suo.
Minä uskon, että nuo aurinkolasit ja viileässä pysytteleminen voisivat toimiakin ja jos vielä välttäisi liikoja virikkeitä ja kovia ääniä, niin näillä voisi saada ainakin kevyempää maanisuutta hallintaan.
Minun mieheni laitettiin kyllä pakkohoitoon, Hän uhkasi lähteä sairaalasta pois ja niin tuli pakkohoito päätös vaikka ei ollut uhka itselleen tai kenellekkään muulle.
Vittu että oli hyviä ja rakentavia neuvoja,Kiitos,mut ei kuiteskaan.
Kannatan pakkohoitoa. Lopunelämäksi. Ei vaan se, että bipo tuhoaa oman elämänsä, mutta vetää lokaan mennessään myös lähimmäisensä. Mut on bipo rikkonut ja ajanut ahdinkoon. Tulen olemaan katkera pitkään. Sun on syytäkin kärsiä! Itse olet vastuussa teoistasi. Mieti mitä olet muille tehnyt!
3971 taitaa olla hullumpi, kuin muut yhteensä. Mieti vähän mitä kirjoittelet. Tajuatko ollenkaan, että tämä on sairaus, jolle ihminen ei mahda mitään? Maniassa oleva ihminen ei kykene kontrolloimaan itseään. Maailmassa on monia bipoja, jotka eivät ole rikkoneet ketään lähimmäistään. Pakkohoitoon voitaisiin laittaa niin paljon tässäkin maassa porukkaa, ettei tilat oikein enää riittäisi. Jos tosiaan toivot noin bipoille, niin minä toivon sinun olevan katkera lopun elämääsi. Et ole ansainnut empatiaa tuolla asenteella.
3971, ymmärrän tunteesi. Minä olen tuntenut samoin, ja tunnen hetkittäin vieläkin. Olen toivonut, että ex-mieheni joutuu maksamaan korkojen kera kaikesta, mitä on toisille ihmisille aiheuttanut maanisessa itsekyydessään ja piittaamattomuudessaan. Minä maksan hänen aiheuttamia velkoja, koska luotin häneen silloin kauan sitten, kun kaikki oli vielä hyvin. Sitten hänelle tuli mania ja ne sopimukset, jotka oli tehty hänen ollessaan terve pätivät edelleen. Kyllä siinä kaiken shokin jälkeen viha ja katkeruus nostaa väkisinkin päätään.
Todella irvokkaalta tuntui se, että mies nautti maanisesta hulluudestaan. Hän ei kärsinyt, hänellä oli parempi olo kuin koskaan aijemmin elämässään juuri silloin kun hän tuhosi meidän perheen ja minä jaksoin tuskin hengittää. Olen toivonut, että hän kärisii sitten masennuksessa. Olen toivonut, että hän ei pääse mukavaan mielentilaan, jossa maaniset ajat "unohtuvat", vaan että hän muistaa kaiken. Ja olen toivonut, että hän ei kuole nopeasti eikä liian pian, sillä olen halunnut hänen joutuvan kokemaan kaiken sen mitä toisille on aiheuttanut. Sairas tai ei. Ilman asioiden kokemista ja tuntemista henkistä kasvua ei tapahdu, siksi tämä kokemaan joutuminen olisi myös hänen etu sitten lopulta kuitenkin.
Toisaalta, hän oli hyvä mies terveenä ja masentuneenakin. Siinä erilainen bipo, kuin mistä monet muut bipojen läheiset täällä kertovat. Olihan niitä huonoja hetkiä hänelläkin, mutta kelläpä ei. Bipoksi hän hallitsi itsensä paremmin kuin mitä monet terveet tekevät. Hän oli meistä kahdesta usein se järkevämpi ... Tässä on ristiriita, josta en pääse eroon. Vihaan sitä maanista miestä, joka hänestä tuli. Mutta oliko se ollenkaan hän tai mahtoiko hän itselleen yhtään mitään?
Olen jäänyt eniten miettimään sitä, että mistä se "pahuus" maaniseen ihmiseen usein tulee. Vihaan näistä syistä maniaa, vaikka kaikki bipot eivät onneksi edes maanisina muutu "hirviöiksi". Olen sitä mieltä, että maniaa tulisi yrittää välttää aina, sillä se saattaa todella karata käsistä. Se taju siitä, mitä on todella tapahtunut palaa bipolle itselleen usein vasta manian jälkeen ja silloin laskut maniasta on maksettava - toivottavasti.
Tästä jo olimme Taikan kanssa samoilla linjoilla, että minäkin toivon eksäni maksavan kaikesta tuskasta vielä moninkerroin jokin päivä. Hänen pitäisi kokea kaikki se tuska, mitä minäkin olen kokenut ja koen. Jollain tavoin pidän itseäni inhottavana ja katkerana ämmänä, kun moista toivon. Eihän se minua mitenkään auta, jos hän kärsii. Tuntuu vaan, että ei kukaan voi päästä kuin koira veräjästä. Ensin tuhotaan toisen elämä täydellisesti, ja itse vietetään ihanaa elämää muistamatta, mitä kamalaa minulle teki. Tuskinpa hänelle on koskaan tullut paha olo siitä, mitä minulle teki. Jotenkin en usko, että tämä eksäni kasvaisi henkisesti yhtään mihinkään suuntaan. Vaikka hänelle en ollut se oikea, niin pitikö silti tuhota minut ja elämäni. Yritän antaa anteeksi, mutta välillä se tuntuu mahdottomalta.
Tässä maassa on kyllä kamalan vaikeaa bipon hoitaa itseään asiallisesti. Ainakin joillakin paikkakunnilla. Tuntuu, ettei tästä sairaudesta tiedetä kovinkaan paljon. Lääkärit ovat usein terveyskeskuksen yleislääkäreitä, jotka ovat omilla jaksoillaan. Hoitohenkilökunta on usein liian positiivinen ja vähättelee vakavista asioista. Yksi kaverini on jatkuvasti hypomaniassa tai maniassa, eikä saanut lisää kuntoutustukea. Tajuavatko he ollenkaan Kelassakaan, että ei tuollaista ihmistä voi laittaa työhön sähläämään ja sotkemaan kaikkea. Häntä ei hoideta enää millään tavoin. He vain ajattelivat Kelan kuntoutustutkimuksessa, että kyseinen ihminen on vain niiiiiin iloinen ja positiivinen sähläri. Jos en olisi kirjoittanut mielialapäiväkirjaa, niin en usko että olisin saanut minkäänlaista kunnollista hoitoa. Oma psykiatrian hoitajani vähätteli alusta lähtien ongelmiani. Myöhemmin vasta tajusi, että asiat ovat paljon pahemmin. Nyt sain vasta ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen kunnollisen psykiatrin itselleni. Ei ole helppoa sairaan ihmisen yrittää saada hoitoa. Pitäisi olla rahaa, että pääsisi heti yksityiselle hoitoon.
Saara, se on hirvittävän totta, että Suomessa ei saa helpolla hyvää psykiatrista palvelua ja hoitoa. Tosiaan, yleislääkäritä usein hoitavat ja säännöllistä psykiatrin kontaktia ei kai monellakaan ole. Minä tunnen myös yhden jatkuvasti hypomaniassa sähläävän - on vieläpä hoitaja itse. Sitä energisuutta ei pidetä todellisena vaarana, vaikka se tila on usein vaarallisempi kuin masennus.
Saara, mä olen vähän hassu ja yritän uskoa jonkinlaiseen karman tapaiseen. Jos kerran näet itse vaivaa ja teet parhaasi hoitaaksesi tautiasi niin täytyy sinulla myös olla hyvä karma/hyvä onni matkassasi. Toivottavasti saat mitä ansaitset, eli hyvää hoitoa ja apua ja ymmärrystä silloin kun tarvitset. Niille, jotka eivät mitään mistään piittaa, en jaksa edes hyvää onnea toivoa. Vaikka ei kai se sairauden tunnottomuus ole aina edes tahallista, vaan sairauden oire.
Yritän myös itsekin uskoa karmaan. Ja onhan muutama eksäni saanutkin aikalailla sitä pahaa karmaa niskaansa. Mistäpä minä tiedän toisaalta, vaikka tämä bipo-eksänikin olisi. En ole hänen kanssaan juurikaan missään tekemisissä ollut yli kolmeen vuoteen. Toivottavasti kaikki kääntyy meille kamaluuksia kokeneille vielä hyväksi. Ei huono onni voi ikuisesti jatkua. Ja olemme kaikki ansainneet hyviä asioita elämäämme.
Katkeruutta,katkeruutta:9 Ja 3971. Mä en ole päässyt vielä alkuunkaan.
Onko Taika ja Saara työkyvyttömyyseläkkeellä vai työttömiä, kun päivystätte täällä aina, kun satun käymää, mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Vai avohoidossa Ns.puolimatkan kodissa?
Kuntoutustuella olen, jos se sinua kiinnostaa niin kovasti. Taidat itsekin koko aika täällä hillua, kun noin tarkkaan tiedät meidän liikkeistämme. Kovasti olet viestejämme lukenut. Se on toisaalta ihan imartelevaa, että olet meidät huomannut. Jos luulet viestisi loukanneen jollain tavalla, niin olet hieman väärässä. Sain päivän parhaimmat naurut. Kiitoksia siitä. ;)