tästä SYT-työttömyyskassasta?. Varsinkin monet pienyksin yrittäjät aloittaessaan liittyvät siihen, mutta todellinen hyöty maksetuista jäsenmaksuista on sitten -0 jos sieltä apua hakisi tai saisi. Silloin on keskeytettävä liiketoiminta vähintään neljäksi kuukaudeksi, tai lopetettava kokonaan jotta olisi oikeutettu "ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan". Silloin kun ei ole enään yrityksellä jatkoedellytyksiä, ei silloin ole yleensä varaa maksaa itselleen sellaista palkkaakaan että viimeisen yrittäjänä olovuoden ansiotulo olisi sen suuruinen että saisi "ruhtinaallisen " työttömyyskorvauksen jos aikoo toiminnan lakkauttaa.Itse näen että SYT on meidän yrittäjien jäsenmaksuillaan pystyssä pitämä huu haa työttömyyskassa, jonka henkilökuntaa pidämme yllä, saamatta sieltä mitään hyötyä vastineeksi jos sattuu olemaan vuodessa muutama sellainen kuukausi että tulot on 0, vaikka menot on tietyissä maksuissa samat kuin silloinkin kun on niitä tuloja. Nyt 4 vuotta SYT- kassan jäsenmaksua maksaneena voin vain todeta että ne rahat on menneet täysin hukkaan, ja todennäköisesti lopetan koko jäsenyyden, koska olen saanut sisäänajettua yritykseni jo, ja sillä tulolla mitä siitä saan elää ihan normaalisti ja on aina sen verran rahaa, ettei kylän koirat kintuille kuseksi.
Mitä mieltä olette
SYT on parasiitti
6104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mietin asiaa kun siirryin yrittäjäksi ja ns. paluuehdonkin kanssa laskettuna en saanut siitä konkreettista hyötyä. Ehkä asiaan vaikuttaa että teen "mies ja läppäri"-tyyppistä bisnestä jossa ei ole merkittäviä kiinteitä kuluja, vaikka liikevaihto menisikin nollaan. Koin tärkeämmäksi huolehtia työkyvyttömyyden aiheuttaman riskin vakuutuksella.
Jos liiketoiminta äkillisesti päättyisi niin yhtä helposti voin siirtää firman toisiin nimiin ja mennä juttelemaan työkkäriin, silloin voi selvitä 3kk karenssilla.
Rahastusta nä "työttömyyskassat" onkohan niistä joku yrittäjä saanu mitään?
Työntejöiden kassat toimii paremmin halutessasi voit olla vaikka talvet "työttömänä" ja ansisidonnainen juoksee! Tiedän tapauksia jotka vedättää näin vuodesta toiseen. Kuitenkin näiden vuosi maksut on pirun pienet? veronmaksajat sponssoroi toimintaa ja kusetus jatkuuuuuuuu......
>>Jos liiketoiminta äkillisesti päättyisi niin yhtä helposti voin siirtää firman toisiin nimiin ja mennä juttelemaan työkkäriin, silloin voi selvitä 3kk karenssilla. >>
Aika lailla ainoa hyöty noista Yrittäjän työttömyyskassoista on vain siinä tapauksessa että lopettaa koko firmansa täydellisesti. Eikä enää aio yrittäjäksi palata.
Jos ei mihinkään kassaoihin jäsenenä kuulu, niin lopettanut yrittäjä alkaa saada Kelalta 553€/kk suuruista Peruspäivärahaa. http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/120202142400EH
Mikäli on kuulunut SYT-kassaan, ja laskennallinen bruttotulo on esim. 30.000€/v, niin kassan jäsenmaksu on 449,40€/vuosi.
http://www.syt.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=57&Itemid=58&lang=fi
Jos lopettaa firmansa, eikä toitä ole tarjolla, saa SYT-kassasta rahaa 66,48 €/arkipäivä, eli 1429 €/kk. Tämä on siis liki 3-kertainen rahamäärä verrattuna työttömyyspäivärahan. Ja tätä rahaa saa 500 työpäivän ajan, ellei työpaikkaa löydy.
Mitään muuta järkevää syytä yrittäjälle en itsekään keksi SYT-kassojen tyyppiselle jäsenyydelle.
Yrittäjä kassojenkin jäsenmaksut voi vähentää verotuksessa, niin samapa se maksaako jäsenmaksua vai veroa.
Hei apina ei jäsenmaksu muutu verovaapaks vaikka voikin vähentää verotuksessa!
Kokeileppä yrittäjyyttä!! ansiosidonnais komarri!
Jos haluat elättää kassan loisia, niin maksa.