kouluruoka Oulun ansiota

Lapset todella tyytyväisiä nykyiseen kouluruokaan,
jälkiruokia ja salaatteja.
kouluruoka on nyt monipuolista,terveellistä sekä maistuvaa.
Kyllä jotain hyvääkin Ouluun liittymisestä jo nyt seurannut.
Mielenkiinnolla jään odottaman mitä kaikkea hyvää tulossa.
Kiitos lasten puolesta!
27417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Aika brovon pistit, sillä tiedät, ettei jälkiruuista ole tietokaan ja haisevien keittojen syönti jää ajatuksen asteelle.

Äänestä
  • Kyllä aloittaja puhuu totta.parempaa
    nyt kuin vuosi sitten.

    Äänestä

  • En tarkoita että joka päivä olisi jälkiruokaa,kuitenkin useammin kuin aikaisemmin.
    Pehmeää leipääkin tarjolla,sanovat että joka päivä.
    Eihän se huono asia ole jos lapset parempaa ruokaa koulussa saavat.
    Eiköhän koulujen ruokalistat ole kaikkien luettavissa.

    Äänestä

Kouluruoka on paskaa. Ennen käytettiin euro per henkilö, nyt ennään 20 senttiä. Ehkä kerran 2 vk on ihan ok ruokaa, mutta muuten en syö kavereideni kanssa kuin leipää. Sillä eletään sitte siihen asti, että kotona saa ruokaa.

Äänestä
  • Minusta lukiossa ruoka ainakin monipuolisempaa.
    Leipä muutakin kuin näkkäriä,salaattia tarjolla päivittäin.
    Keittopäivinä juures tms.
    Hedelmiä myös monesti viikossa.
    Sekä jälkiruokia.

    Äänestä

  • Lukiossa kirjoitti:

    Minusta lukiossa ruoka ainakin monipuolisempaa.
    Leipä muutakin kuin näkkäriä,salaattia tarjolla päivittäin.
    Keittopäivinä juures tms.
    Hedelmiä myös monesti viikossa.
    Sekä jälkiruokia.

    hahaa,ysiseiska sunnuntaina kahdeksan aikaa aamulla kommentoimassa kouluruokaa.
    ken uskoo,ken ei.

    Äänestä

  • "ysiseiskat" ja monet muutkin ovat tottuneet hampurilaisiin ja pizzoihin. Valitettavasti joudutte syömään niitä kotona, koulussa mietitään monipuolisuutta ja ruuan ravintoarvoja. Joidenkin lasten kohdalla, valitettavasti, kouluruoka on päivän ainoa lämmin ruoka.

    Äänestä

  • pottumuusi kirjoitti:

    "ysiseiskat" ja monet muutkin ovat tottuneet hampurilaisiin ja pizzoihin. Valitettavasti joudutte syömään niitä kotona, koulussa mietitään monipuolisuutta ja ruuan ravintoarvoja. Joidenkin lasten kohdalla, valitettavasti, kouluruoka on päivän ainoa lämmin ruoka.

    Itehä en tosiaan syö kotona pizzoja & hampurilaisia. Kyllä kotiruoka koulun kumiperunat voittaa.

    Äänestä

  • Tyttö ysiseiska kirjoitti:

    Itehä en tosiaan syö kotona pizzoja & hampurilaisia. Kyllä kotiruoka koulun kumiperunat voittaa.

    80-luvulla puhuttiin kumiperunoista.
    kysyppä vaikka isiltä...

    Äänestä

  • Isityttö(kö) kirjoitti:

    80-luvulla puhuttiin kumiperunoista.
    kysyppä vaikka isiltä...

    Hei,tyttö ysiseiska.
    Hienoa että teillä syödään hyvin ja maittavaa ruokaa!
    Kaikilla ei kuitenkaan kotona ole niin hyvin asiat,
    me syömme myös normaalia koti-ruokaa kotona.
    Eikö mielestäsi ruoka ole monipuolisempaa kuin aikaisemmin?
    Onko salaatteja ja jälkiruokia ja pehmeätä leipää ollut aikaisemmin
    yhtä useasti?
    Hedelmiä?
    Oletko tosiaankin Haukiputaan koulussa...
    Toivotaan asiallista keskustelua,ei Haukipudas takaisin juttuja...

    Äänestä

  • Isityttö(kö) kirjoitti:

    80-luvulla puhuttiin kumiperunoista.
    kysyppä vaikka isiltä...

    Ja kumiperunoista puhutaan edelleen.

    Äänestä

  • toinenäiti kirjoitti:

    Hei,tyttö ysiseiska.
    Hienoa että teillä syödään hyvin ja maittavaa ruokaa!
    Kaikilla ei kuitenkaan kotona ole niin hyvin asiat,
    me syömme myös normaalia koti-ruokaa kotona.
    Eikö mielestäsi ruoka ole monipuolisempaa kuin aikaisemmin?
    Onko salaatteja ja jälkiruokia ja pehmeätä leipää ollut aikaisemmin
    yhtä useasti?
    Hedelmiä?
    Oletko tosiaankin Haukiputaan koulussa...
    Toivotaan asiallista keskustelua,ei Haukipudas takaisin juttuja...

    Ehkä ruoka yläasteella on monipuolistunut, mutta mm. huonosti keitetyt/ raa'at perunat ovat pahoja, ja porkkanaraaste joka maistuu mullalle. Jälkiruokia ei meidän koulussa ole. Se hyvä puoli on, että kun joutuu syömään leipää, niin se on pehmeätä leipää / ruisleipää, toisin kuin ala-asteella, jolloin oli vain näkkäriä. Mutta ala-asteella ehkä sittenkin oli parempaa ruokaa.. ei tarvinnu nälässä olemaan.

    Äänestä

  • Tyttö ysiseiska kirjoitti:

    Ja kumiperunoista puhutaan edelleen.

    kouluruoka on suurimaksi osaksi..., vaikkakin yläasteella minusta on nyt PALJON enemmän vaihtoehtoja kuin aikaisemmin.
    syönkin aika useasti vain salaattia ja leipää.onneksi on nykyään salaattia tarjolla.
    Nyt saa ottaa(syötävää) ruokaa kuitenkin lisää ja leipiä ei lasketa.

    Äänestä

Kyllä on ruoka parantunut. Ei niitä perunoita joka päivä ole, onneksi. Jälkiruokaa on silloin tällöin ja pehmeää leipää useammin kuin ennen. Salaatteja on runsaasti, vaan eipä alakoululaiset monetkaa niitä ota, ku pikkulusikallisen. Eivät vissiin ole tottuneet kotonaan syömään salaatteja, harmi.

Kastike jättää kanahkan kitalakeen, sitä en juuri ota, mutta broileripasta ja jauhelihapihvit salaatin kans ovat hyviä.

Äänestä
  • Toivotan myös parempaa kehitystä muualle Haukiputaan ateria-juttuihin.
    Milloin vanhusten puoli siirtyy vai onko jo siirtynyt Oulun malliin,onko tietoa?

    Äänestä

Peruskoulun ruuat ovat aina olleet pers**stä (kumiperunat, liharuuissa erittäin huonoliha, näkkileipä). Haukiputaan ammattikoulussa on jo ihan hyvät ruuat, löytyy monenlaista leipää, salaattia, jälkiruokaa joka päivä.

Äänestä
  • Eilen kastike perunat,salaatti ja pehmeä leipä.
    Tänään perunalaatikko,porkkanaraaste(ei muuten maistunut mullalta)
    sekä pehmeä leipä.Ei meillä ainakaan arkena syödä kotona näin.
    Nyt siedettävällä tasolla.

    Äänestä

  • uiytbh kirjoitti:

    Eilen kastike perunat,salaatti ja pehmeä leipä.
    Tänään perunalaatikko,porkkanaraaste(ei muuten maistunut mullalta)
    sekä pehmeä leipä.Ei meillä ainakaan arkena syödä kotona näin.
    Nyt siedettävällä tasolla.

    Syön joka viikko muutaman kerran kouluruokaa eri kouluisa haukiputaalla, Ruoka on aivan erinomaista, vaikka eroja löytyy eri keittiöillä valmistetuista ruuista. Kyllä pitäisi olla onnellisia ja kiitollisia että on koululaisilla mahdollisuus tällaiseen ilmaiseen, erinomaiseen ateriaan joka päivä. Väittäisin että arkipäivinä ei monessakaan perheessä jossa vanhemmat käy työssä, keretä valmistamaan yhtä monipuolista päivällistä mitä on koulussa tarjolla.

    Äänestä

kesäkeitto salaatinlehtiä tomaatti ,pehmeää leipää sekä jälkiruokana kiisseliä.
Kertokaa kenellä kotona yhtä monipuolista...
ei meillä vanhemmat kerkiä,jos haettaisi pitsaa.
olen tyytyväinen kouluruokaan.

Äänestä
  • Joopa joo kesäkeittoa, joka jää 99%:sti syömättä. Miksi siis näitä keittoja, joilla ei edes nälkä lähde?

    Äänestä

Onko Tuulikki vielä ruokapomona ? Jos ei, niin on varmasti parantunut.

Äänestä

uiytbh: Ei se porkkanraaste aina mullalle maistu. Ja kyllä, se oli ihan siedettävää ruokaa. Kuten sanoin, ehkä kerran kahdessa viikossa on hyvää ruokaa, ja tuo taisi olla se ruoka.

Äänestä

Jaa ettäkö Oulu ruokkii Haukiputaan kakarat.

Äänestä

Tänään oli koulussa perunamuusia ja kalapihvit ja kurkusta tehty salaatti myös pehmeä leipä,
salaatti oli erikoista mutta hyvää,
en muista että olisi aikaisemmin ollut sellaista.
pehmeää leipää on joka päivä.
kotona eilen purkkihernekeitto js tänään maksalaatikko.
monet ei meidän koulussa syö minusta ruoka on ihan hyvää.

Äänestä
  • kurnivat mahat sinulle tiedoksi että koulussa syödään monipuolisesti,myös kasviruokaa ei aina lihaa-ruokaa.
    Opetellaan syömään erillaisia ruokia.
    Mitä ruokia haluaisit että koulussa olisi ruokana?

    Äänestä

nämä ruuasta valittajat voisivat mennä sinne keittiölle joskus ja ilmottautua vaikka päiväksi vapaaehtois-työhön niin näkisivät millä resursseilla se homma pyörii.. vois nimittäin ajatukset muuttua...

Äänestä
  • Menisin oikein mielelläni sinne keittiöön.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onnellinenäiti kirjoitti:

Lapset todella tyytyväisiä nykyiseen kouluruokaan,
jälkiruokia ja salaatteja.
kouluruoka on nyt monipuolista,terveellistä sekä maistuvaa.
Kyllä jotain hyvääkin Ouluun liittymisestä jo nyt seurannut.
Mielenkiinnolla jään odottaman mitä kaikkea hyvää tulossa.
Kiitos lasten puolesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu