Toinen vanhemamme kuoli kesällä ja hänen oli avioehto lesken kanssa.oli koko omaisuuden poissulkeva. Kiinteistön edesmennyt vanhempamme oli hankittu ennen avioliittoa. Eli siis koko omaisuus jäi meille lapsille.
Nyt alkoi mietityttää, se että lakimies ehdotti kiinteistölle aika aliarvioivaa arvoa perukirjaan. Leski piti oikeutensa hallita kiinteistöä omana asuntonaan, joka huomioitiin perintöverotuksessa. Joskus se kiinteistö kuitenkin myydään, ainakin joku perillisistä myy oman osuutensa. Joskus kymmenen vuoden päästä ehkä aikaisintaan. Tai sitten jo voi olla, että joku osakas lunastaa kiinteistön jo vuoden päästä, mistä sitä ikinä tietää! Tai joku ei lunasta, mutta muuttaa asumaan siihen toisen vanhemman avuksi ja joku toinen sitten lopulta lunastaa? Mutta entä, jos se lunastajakaan ei koskaan asu siellä sitä kahta vuotta? Kaikki on mahdollista. Siis muutosta vaatimaan vaan verotukseen ihan suosiolla?
Ja se auto myytiin jo, ja siitä tuli jonkun verran enemmän kuin perukirjassa oli arvostettu, kannattaako sekin korjata vai voidaanko vaan jakaa se ylijäänyt osa, eikä tulisi ongelmia? Ei siis todellakaan ole kuin pari tuhatta se voitto, mutta kuitenkin

Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin ongelmana vielä on että mukana on alaikäinen, jolle pitää saada maistraatista joku 'juttu' (hyväksyntä?) , jota nyt olemme odotelleet, eikä odotus luultavasti aika äkkiä lopu. Alaikäisten etu ei liene omaisuuteen kiinnittyminen vai miten joku osaisi sitä neuvoa? Voiko maistraatti alkaa jaon ollessa mahdollista urputtaa, että pitää myydä, jotta alaikäinen saisi vain rahaa tms?? Ja kun on rahaa hieman siitä autosta (se summa,joka perukirjassa näkyy),niin ajattelimme, että sen saa joku muu kuin se alaikäinen ja alaikäiselle vaan enemmän kiinteistöosuutta. Ei taida maistraatti hyväksyä.Tekisi mieli vetäytyä kuoreen ja olla välittämättä koko kiinteistöstä, mutta leski taas vaatii kaikenlaista korjausta ja muuta, eikä sitä perikunta tee,yksi se pitäisi olla omistaja.
Ja voi ei, vielä monimutkaisuutta lisää ja rutkasti!
Kuollut vanhempamme omisti siis kiinteistön, mutta hänellä on takanaan avioliitto ja ero, josta ei tehty ositusta koskaan, vaan avioeron _varalta_ (kyllä,varalta) tehtiin sopimus,että puolisot hakevat eroa ja 'yhdessä omistamansa kiinteistön pois lähtevän vanhemman osuus jää lapsille jaettavaksi kiinteistön omistaneen vanhemman kuoltua. Kiinteistö oli yhdessä avioliiton aikana hankittu ja maksettu,mutta lainhuuto vain toisella siis, joka jäi ja piti kiinteistön itsellään kokonaan, jakamattomana ja ilman mitään tasinkoa maksamatta, ositus jätettiin tekemättä.
Juu, myös virheitä on tuossa sopimuksessa avioeron varalta, sillä se oli erohakemuksen liite ja sillä he eivät omistaneen yhdessä, vaikka avioehdon mukaan pitäisi jakaa puoliksi omaisuus, joista kiinteistö ainoa merkittävä. Avioero tapahtui 70-luvulla.
No nyt meihin perijöihin kuuluu myös lapsi uudesta avioliitosta. Miten me voimme ikinä ottaa huomioon tuon kauan sitten eronnen vanhemman 'toiveen' jättää oma avio-oikeuden alainen omaisuutensa lapsilleen?
Tuo eronnut vanhempi elää edelleen, mutta teki kirjallisena ilmoituksen, ettei ole vaateita kuolinpesään, ja mainitsi samalla, että on luopunut avio-osuudestaan lastensa hyväksi silloin jokus. Uhhuh!
Pesänselvittäjä taitaisi olla paikallaan, mutta mistä löytää sellainen joka osaa?