Olen 20v nuori. Amiksen loputtua olen ollut lähinnä yksin kotona. Viikko menee niin että arkipäivät olen töissä, illalla jumittelen kotona, pelailen pleikkaria, telkkaria kattelen ja jumitan koneella. Rakastan autoja, itselläni on auto jota yritän tuunailla mutta jeejee.. eipä mulla oo ku yks kaveri jolle sitä näyttää... mutta näen sitäkin harvoin koska se muutti tampereelle kouluun
On se kiva käydä ajeluilla yksin esim tikkurilassa ja katsella ihmisiä jotka hengailevat 20 hengen ryhmissä. eikä mulla ole ketään.. en kehtaa myöntää kenellekkään töissä tai perheessä tai edes sille ainoalle kaverille että olen aina vain kotona.. Olen mielestäni aivan normaalin näköinen ihminen? mikä siinä on että ei ole seuraa.. Olen seurustellut mutta viimeisen 2 vuoden aikana niitäkään ei ole enään ollut. Tunnen itseni nou lifeksi ja ihan läpällä kattelin onko samasta asiasta ongelmia muilla. Noh kirjoittelin nyt sitten tänne, ehkä joku löytää viestin ja tuntee samoin?
On se kiva käydä ajeluilla yksin esim tikkurilassa ja katsella ihmisiä jotka hengailevat 20 hengen ryhmissä. eikä mulla ole ketään.. en kehtaa myöntää kenellekkään töissä tai perheessä tai edes sille ainoalle kaverille että olen aina vain kotona.. Olen mielestäni aivan normaalin näköinen ihminen? mikä siinä on että ei ole seuraa.. Olen seurustellut mutta viimeisen 2 vuoden aikana niitäkään ei ole enään ollut. Tunnen itseni nou lifeksi ja ihan läpällä kattelin onko samasta asiasta ongelmia muilla. Noh kirjoittelin nyt sitten tänne, ehkä joku löytää viestin ja tuntee samoin?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Vooi kuule et oo ainoo.
Itse kun lähdin ylä-asteelta ja jätin lukion kesken nii ei oo ollut ihmisiä, joiden kanssa hengata. Ei kavereita.
Emmäkää kehtaa kertoa vanhoille kamuille todellakaan että ei mul oo ketää eikä mitään tekemistä kun ne kertoo omia bile-kertomuksia kaikesta hauskasta. Oon mäki mielestäni ihan normaali ihminen. Käyn koulua päivällä, tulen kotiin, pelaan, katon telkkaria ja meen nukkumaan. Ja sama jatkuu, ja tulee jatkumaan nyt ainaki vuoden. Eikä koulussa oo kavereita keiden kanssa naureskella ja keiden kanssa olis jotain yhteistä.
Ihan normaali mäkin mun mielestä olen? ;P Kyllä mulla on ollut kavereita, useitaki.
Tässä se nuoruus ja nuoruuden innostus kuluu silmien edessä tyhjyyteen.
Juu eipä paljoa oo tullut vielä nuoruutta koskaan vietettyä, jos nyt yleisellä ajatustasolla mietitään. omanlainen nuoruus kylläkin :D
Se että koet yksinäisyyttä siitä, kuinka näet muiden hilluvan 20 hengen ryhmissä, kertoo henkisestä kypsymättömyydestä. Vertailet itseäsi ja elämääsi muiden elämään, ja olet tyytymätön elämääsi koska elämäsi on erilainen kuin muiden elämä. Tekstistäsi tulee vielä esille kuva ettet edes todella kaipaa seuraa, haluat vain seuraa ettet kokisi itseäsi "nou lifeksi".
Yksinäisyys tekee ihan hyvää juuri tuohon ongelmaan, kasvattaa luonnetta. Siihen voi mennä vuosi ellei toinenkin (jopa vuosikymmen), mutta lopulta rupeat hahmottamaan asiat niin kuin ne oikeasti ovat. Lopulta et edes kaipaa ns. "normaalien" ihmisten seuraa, koska normaalien ihmisten ennalta-arvattavuus, kliseisyys ja tyhmyys on lähinnä masentavaa. Kun olet porukan keskellä ja olet ainoa henkilö joka ei esitä nostaakseen omaa sosiaalista statusta/voimaa, ymmärrät totuuden nyky-yhteiskunnasta.
Se mitä sulla on = irrelevant
Se mihin uskot, miten toimit, mitä ajattelet = everything
mun pointti ei ollut se että pitäs olla hirvee lössi ympärillä vaan se että olis ees muutama sellainen jolle voisi kertoa ihan joka päiväisiä asioita. en jaksaisi päivästä toiseen kertoa niitä juttuja vain itselleni :/
Miksi haluat kertoa jollekin jokapäiväisiä asioita?
Kiinnostaako sua oikeesti kuunnella jotain "irma osti uuden laukun!" tai "katsoin tänään BB:tä ja söin kaks rasiaa suklaata hihi" juttuja?
Mitä itse saat siitä että kerrot jollekin toiselle sun asioita? Mitä pikemmin ymmärrät että muiden mielipiteillä, elämällä, hyväksynnällä jne... ei todellisuudessa ole mitään väliä (ellei ne vaikuta fyysisesti sinun omaan elämääsi), sitä pikemmin pystyt keskittymään omaan elämääsi.
Voit elää pyrkien olemaan vitullaan olevan yhteiskunnan ihanne, rikas, komea/kaunis, menestynyt, suosittu... tai sitten voit pyrkiä elämään omien periaatteidesi mukaan, ja pyrkimään tekemään asioita joilla on oikeasti sulle arvoa, jotka oikeasti tekee sut onnelliseksi.
My advice, hanki kissa tai koira. Saat siitä paljon paremman ystävän kuin yhdestäkään ihmisestä tällä planeetalla.
No en tiedä siitä millaset tarpeet sulla on, mutta itse ainakin toivoisin löytäväni sellaisen ystävän jonka kanssa jakaa normaalit joka päiväiset ilot ja surut. Koira minulla on mutta ei se oo sama asia kuin ihminen. Minun mielestäni bb-talo ei liity mitenkään normielämään muitta kukin voi ajatella tavallaan. Mielestäni olisi kiva kuunnella toisen työpäivän kommelluksista ja kavereitten säädöistä mutta myös kertoa joskus jotain itsestänikin. Ei se ole mielestäni yhtään lapsellista tai marttyyrimaista. Yhteiskunnan ihanteen roolia en tosiaankaan hae. Ennemminkin ihan tavallisen tallaajan perusarkea.
Uskoa ystävän löytämisestä en ole menettänyt enkä aio menettääkkään antoi kuka tahansa mitä neuvoja haluaa.
Tsemppiä ap:lle.
Tällä palstalla on normaalia se, että ainut ihmiskontakti on kaupankassa, joten ei kannata kaikista "neuvoista" tosiaan välittää...
Kyllä ihminen tarvitsee ystäviä (yleensä) ja on tosi mukavaa, kun on joku jollekka voi kertoa esim. päivän tapahtumista.
Olin itsekin pitkään aika yksinäinen, mutta nyt olen saanut mukavan naapurin, josta on tullut ystäväni ja jonka kanssa voidaan höpöttää yömyöhään.
Jooh se on se elämän tasaisesti viettävä alamäki joka sullakin on alkanut. Itsekin sun ikäisenä tykkäsin autoista. Mutta nyt ne ovat saaneet jäädä ainakin hetkeksi (uudelleen koulutus menossa). Ootko ajatellut alan kerhoja? kruisingeissa kaikki tuntuvat olevan omissa porukoissaan. Mutta kerhon kautta voisi ehkä löytää seuraa.
Jos susta siltä tuntuu, että haluut sitä autoo käydä näyttämässä, niin tuu tohon mun parkkikselle näyttämään. En kylläkään ole kovin kiinnostunut autoista, mutta kaikesta muusta oon. Voin viettää sun kanssa aikaa siinä parkkipaikalla, niin kummankaan meistä ei tarvi olla yksinäinen sillä hetkellä. Kerro jos haluat tulla...
No joo, oon mä kerhoja vähän miettinytkin mutten oo muuta tehny ku jäseneksi hakenut ja päässytkin. Pitää miettiä, arveluttaa vaa että viitsiikö yksin mihinkään mennä, ku tuntuu että aina kaikilla on joku mukana? :)
tuu tänne niin laitetaan elämä ranttaliksi
1 1=2
missäs päin asustelet? :) voisihan sitä miettiä?
Mikset lähde uudestaan opiskelemaan? Oletko ottanut yhteyttä jo oleviin kavereihin esim.facebookin kautta? Lähde kielikurssille ulkomaille?
keväällä yritänkin hakea amkhon :) sitä odotellessa...
Minäkin olen kiinnostunut autoista ja olen usein yksinäinen. Jos haluat tutustua niin laita viestiä. Olen tavallinen 23v poika.
Mä en ole koskaan viihtynyt possessa, lössissä tai laumassa. Mä haluan tavata ihmiset aina yksilönä.
Jos on sellasta fiilria, niin pistäppä mailia. Lähden mielelläni esimerkiksi kävelylle tai syömään ja jutustelemaan asioista.
antiposse (ä) trashmail.at
Imho, elämä ei ole sitä että seilataan laumasieluna kaikkien muiden kanssa. Sitä kun voi olla ihan yksilö, jos vaan uskaltaa.
Master Splinterille
Minä kokeilin täysin eristäytyvää elämää johtuen huonommuuden tunteistani. Alkoi mielenterveys järkkyä. Meni työkyvyttömyden puolelle vähäksi aikaa.
Joillekin täysin skitsoidi eli eristäytyvä elämä sopii.Persoonallisuuskysymys Enkä todellakaan ole mikään lahkeissa roikkuja.
Olen elänyt suurimman osan elämästäni yksin. On ollut aikoja, kun liikuin isoissakin ihmisporukoissa, mutta olin silti yksin. Elämäni on ollut hiljaista kuiskausta. On aika harvinaista, että löytää sielunystäviä, joiden kanssa voisi oikeasti puhua. Mutta elämää täytyy katsoa optimistisin silmin. Koskaan ei saa miettiä olevansa luuseri tai että ei tämä kannata. Elämä on kuitenkin vain yksi kokonaisuus, jonka aikana kannattaa tehdä kaikenlaista. Omat teot ovat se ratkaiseva asia. Hymy vieraille ihmisille ja sana siloin tällöin auttavat löytämään uusia tuttavuuksia - tosin myös huonoja tuttavuuksia, mutta jos oikeasti haluaa jotain uutta elämään, niin aina voi yrittää. Tosin ei suinpäin. Hiljaisin askelin monista asioita tulee hyviä ja kestäviä juttuja.
itselläkin oli saatanat kauan olo et oon outsider,mulle ei oo täällä paikkaa tai porukkaa....
nuorempana se teki saatanan vaikeeta,mut vanhempana ei enää niinkää paljon.
ehkä se johtuu siitä et oon pohjimmiltaan yksin elävää poikamiessorttia.
itse ratkaisin ongelman alkamalla itse aktiivisesti toimia ja osallistua.
se on tyhjää parempi ja tekee mahdolliseks tutustua mukaviin samanhenkisiin tyyppeihin.
mut muista et stadi on tyly paikka ja ihmiset saakelin varautuneita ja pinnallisia.
on hirveen vaikee bongata tosifrendii mut kotona istumal se ei tod.tapahdu