En tiedä edes mistä aloittaa kun en ole paljon tätä saittia käyttäny mutta tuli sellainen olo että pitää jotenkin purkaa asioita.
Masennus ja sosiaalifobia painavat edelleen päälle ja vuodet vierivät.
16 vuotiaana yritin itsemurhaa lääkkeillä ja jouduin pakkohoitoon. Sanoivat sieltä lähtiessäni että pääsisin osastolle koska tahansa siihen asti kunnes täytän 18.
Nyt olen melkein 19 eikä mikään ole muuttunut. Kumpa voisin vielä palata osastolle.
Kolmea koulua olen yrittänyt käydä mutta kotona on niin paljon turvallisempaa.
Muutama viikko sitten ajoin autoni ojaan humalassa ja otin toisen yliannostukseni, sillä pelkäsin poliisien kohtaamista ja jouduin taas sairaalaan. Päästivät kuitenkin kotiin kun sanoin että kaikki on ok.
Olen jutellut hoitajani ja lääkärini kanssa ongelmistani mutta he sanovat vain että kouluun on pakko mennä ja että minun pitäisi iskostaa päähäni sana pakko". Usein kuulen myös että "aikuinen ei käyttäydy noin, ota vastuuta, pilaat elämäsi, et voi elää noin, taas se vaan kiukuttelee" Tuollaiset sanat vain viiltävät syvempää. Kuulostaa minusta kamalalta. Lupasin kuraattorille mennä huomenna kouluun mutta aloin taas ajatella itsemurhaa ja olo on niin kamala etten halua edes puhua kenellekkään. Ystävät kyselevät, minä en vain vastaa heille.
Kumpa tietäisin mitä tehdä. Haluaisin hoitoa ennen kuin on liian myöhäistä.
En halua kuolla, mutta niin monta vuotta olen jo elänyt varjoissa.
Olen yksinkertaisesti kyllästynyt sairastamaan. Viiltelyn olen lopettanut muutama vuosi sitten mutta olen alkanut ahmimaan mikä on johtanut siihen että olen lihonut melkein 30 kiloa, mikä taas pistää mieltä enemmän maahan...
Jos olisi jotain vinkkejä... Jotain mihin mennä... Ainoa apu minulla on viikottainen keskustelu hoitajan kanssa, mutta en koe siitä olevan apua.
Masennus ja sosiaalifobia painavat edelleen päälle ja vuodet vierivät.
16 vuotiaana yritin itsemurhaa lääkkeillä ja jouduin pakkohoitoon. Sanoivat sieltä lähtiessäni että pääsisin osastolle koska tahansa siihen asti kunnes täytän 18.
Nyt olen melkein 19 eikä mikään ole muuttunut. Kumpa voisin vielä palata osastolle.
Kolmea koulua olen yrittänyt käydä mutta kotona on niin paljon turvallisempaa.
Muutama viikko sitten ajoin autoni ojaan humalassa ja otin toisen yliannostukseni, sillä pelkäsin poliisien kohtaamista ja jouduin taas sairaalaan. Päästivät kuitenkin kotiin kun sanoin että kaikki on ok.
Olen jutellut hoitajani ja lääkärini kanssa ongelmistani mutta he sanovat vain että kouluun on pakko mennä ja että minun pitäisi iskostaa päähäni sana pakko". Usein kuulen myös että "aikuinen ei käyttäydy noin, ota vastuuta, pilaat elämäsi, et voi elää noin, taas se vaan kiukuttelee" Tuollaiset sanat vain viiltävät syvempää. Kuulostaa minusta kamalalta. Lupasin kuraattorille mennä huomenna kouluun mutta aloin taas ajatella itsemurhaa ja olo on niin kamala etten halua edes puhua kenellekkään. Ystävät kyselevät, minä en vain vastaa heille.
Kumpa tietäisin mitä tehdä. Haluaisin hoitoa ennen kuin on liian myöhäistä.
En halua kuolla, mutta niin monta vuotta olen jo elänyt varjoissa.
Olen yksinkertaisesti kyllästynyt sairastamaan. Viiltelyn olen lopettanut muutama vuosi sitten mutta olen alkanut ahmimaan mikä on johtanut siihen että olen lihonut melkein 30 kiloa, mikä taas pistää mieltä enemmän maahan...
Jos olisi jotain vinkkejä... Jotain mihin mennä... Ainoa apu minulla on viikottainen keskustelu hoitajan kanssa, mutta en koe siitä olevan apua.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei HL!
En tiedä osaanko auttaa sinua, mutta toivoisin että osaisin jotenkin auttaa. Älä luovuta! Olen itse 27-vuotias ja olen itsekin elämässäni kokenut masennusta, mutta uskon että masennuksesta voi päästä eroon. Tosin on minullakin vaikeita hetkiä, mutta yritän paljon saavuttaa onnellisen ja tasapainoisen elämän.
Voit vastailla kysymyksiini, jos haluat.
Mikä on sellainen asia, minkä haluaisit itse muuttaa elämässäsi? Mikä elämässäsi vaivaa eniten tällähetkellä?
Voisitko opetella rakastamaan itseäsi? Jos neuvoisit jotakuta muuta joka olisi samanlaisessa tilanteessa kuin sinä, miten kehottaisit häntä toimimaan?
Voisitko aloittaa pienin askelin muuttamaan elämääsi? Ehkä voisit keksiä itsellesi pieniä tavoitteita?
Toivon sinulle kaikkea hyvää! Kirjoittele kuulumisiasi tänne nettiin, jos haluat!
Kiitos vastauksesta Elliiiiiina!
Kysymyksesi ovat niin osuvia. Olen niin onnellinen että vastasit.
Kysymykset usein vilistävät mielessä sikin sokin mutta niiden läpikäyminen ihan näin kirjoittamallakin luultavasti voi auttaa.
Haluaisin onnistua eniten ehkä opinnoissani, tai haluaisin jonkin tutkinnon tai työpaikan jonka pohjalle perustaa arki, kun minulla ei tällähetkellä sellaista ole vaan elän lähinnä niinkuin itseäni huvittaa. Tutkin nettiä ja juttelin lääkärinikin kanssa Ankkuri kurssista jolle voisin päästä. Ehkä se auttaa mut arkeen...
Eniten vaivaa se etten pysty voittaa sairauttani vaikka monta vuotta olen yrittänyt.
Olen suunnitellut sellaista "porras suunnitelmaa" jossa olisi todella pieniä askelia eteenpäin. Ehkä teen sen vielä joskus.
Luultavasti rakastaisin itseäni enemmän jos saisin vaikka jonkilaisen kuntoilun aloitettua. Vuosia sitten harrastin säännöllistä liikuntaa ja se auttaa mutta aloittaminen on aina kaikkein vaikeinta. Toisaalta onni ei välttämättä tule ulkoapäin vaan sisältä...
Kiitos kun jaksoit lukea viestini ja tsempata. Harvassa on ihmiset oikeassa elämässä ketkä jaksavat kuunnella ja ymmärtää enkä olisi ikinä uskonut että näin anonyymistikkin joku voisi välittää joten kiitos sulle!
Hei HL!
Kiitos sinulle, minulle tuli hyvä mieli kiitoksistasi!
Tahdon mielelläni auttaa ihmisiä, jos pystyn/kykenen.
Voimia sinulle! Jos haluat niin voit kirjoitella tänne palstalle uudestaankin kuulumisiasi!
Hei.
Minusta ei ole antamaan sinulle mitään apua, mutta halusin toivottaa jaksamisia ja kertoa lukeneeni tekstisi. Toivottavasti edes se lämmittää
Mmm, minun piti sanoa, että ymmärrän miltä tuntuu taistella masennuksen kanssa, varsinkaan kun kukaan ei ymmärrä. Minäkin kävin KERRAN sairaanhoitajan kanssa juttelemassa, enkä sen jälkeen suostunut menemään uudestaan - minun ongelmani kun hänen mielestä oli pessimistisyys, ei mikään muu. No, sitä ennen taistelin kaksi vuotta ilman ammattiapua masennusta vastaan - ja minua sanottiin aina uskomattoman vahvaksi ja optimistiseksi. Nyt kun sitten hain apua, niin sain huomata, ettei siitä kauheasti mitään hyödy... Onko sinulle järjestelty missään vaiheessa terapiaa, sitä nimittäin tarvitsisit keskusteluavun sijaan?
Kiitos viestistäsi.
Nyt kun mainitsit niin pisti miettimään. Olen ollut ehkä kapeakatseinen ja ajatellut että muualla ei ole mitään. Kiitos!
=)
Anna itselles aikaa.Mitään ei oo pakko tehä,jos et pysty niin et pysty! Aika auttaa kunhan vaan jaksat oottaa! Istu alas ja kerro et nyt mun on paha olla ja tartten aikaa!!
Kyllä se siittä,usko pois.Mullon vaikea masennus ja kaikenlaista muutakin.Terapiat on ihan ok kunhan ne ei pahenna sun oloasi.Puhuminen on ihan hyvä juttu,alkuun aattelin että nonniin nyt meen terapiaan ja paranen heti,sain huomata ettei paraneminen hetkessä käy! Halaus sulle ja jaksamisia