En pysty lopettamaan ahmimista- yritän kyllä vähentää, mutta jotain positiivista näen siinäkin, jos pystyisin vaihtamaan herkut oikeaan ruokaan. En kuitenkaan pysty aina oksentamaan ihan kaikkea ja sitten mahaan jäisi terveellisempää ruokaa, kuin pääasiassa pelkkää lisäaineita, rasvaa ja sokeria.
Ongelmana vain tavallisen ruoan oksentamisen vaikeus. Lähes kaikki normaali ruoka on vaikeampi oksentaa ja oksentaminen maistuu myös todella paljon ällöttävämmälle ja jättää pahan jälkimaun suuhun pidemmäksi aikaa.
Herkut kyllästyttää, mutta pakko ahmia niitä, vaikka ei pystyisi nauttimaan niistä ollenkaan.
On nyt ihan raskas ja turvonnut olo, johtuen eilisestä ahmimisesta ja epäonnistuneesta oksentamisesta. Haluaisin silti syödä. Voisin syödä nyt vaikka täysjyvänuudeleita, vihanneksia ja tonnikalaa jossain kastikkeessa, mutta miten saisin ne oksennettua mahdollisimman miellyttävästi? Mitä kannattaisi syödä samalla kertaa ja juoda niiden kanssa? Pitäisikö tuollaisen vahvemman makuisen ruoan kanssa juoda kevytmaitoa?
Normaalisti juon pohjalle 0,5-1L vettä ja joskus lisäksi rasvatonta maitoa. Joskus rasvaton maito on jostain syystä tehnyt vaikeammaksi mun (herkkujen) oksentamisen ja olen huomannut että pelkkä vesi on parempi.
Haluaisin vaihtaa herkut oikeaan ruokaan
laattaaja
1
246
Vastaukset
- bmikkonen
Tuntuu hirveeltä antaa vinkkejä oksentamiseen, mutta itellä tuntu helpottavan oksentamista huomattavasti jos juon limua. Hiilihapot täyttää mahalaukun ja laatta lentää kuin itsestään, röyhtäilyjen lomassa :DD
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2753425Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1041730Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2301381- 741336
- 641205
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991097Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:521079- 63991
Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei18873- 42857