Kenen tahoon kääntyä, poliisinko?

sivustaseuraaja kirjoitti:

Mitähän tässä pitäisi tehdä, kun äiti on vainoharhainen ja ties mitä, mutta kieltäytyy jyrkästi hyväksymästä että on sairas, oli niin itsepäisesti terve, että sai vapautuksen mielisairaalastakin 3pv pakkohoidon jälkeen 90-luvulla, kun ei syönyt pillereitä ja koetti näytellä normaalia kaikissa haastatteluissa. Äiti kuitenkin syyllistyy kai ihan rikoksiin asti, jos sellainen rikos kuin vapaudenriisto on olemassa. Hän nimittäin lukitsee koko talon sisältä niin, ettei ulos pääse, vaikka tulipalo syttyisi. Isä kärsii henkisesti äidistä paljon, ja on koko 25v pituisen avioliiton aikana ollut vakaasti sitä mieltä, että jonain päivänä hän vielä saa tarpeeksi rohkeutta lähteä pakomatkalle. Kuitenkin isä on hyvin herkkä ihminen ja kärsii jo valmiiksi korkeasta verenpaineesta eikä saa aikaiseksi lähteä. Äiti taas on väkivaltainen, on puukolla viillellyt (ei enää vuosiin) ja on hänellä monet konstit kiristää isää, esim. panemalla pirstaleiksi talon omaisuuden, esim. työhön käytettävät tietokoneet ja uhata hyppäävänsä ulos liikuvasta autosta, jos isä ei lopeta napinaa. Kerran soitin poliisille, vaikka mitään juuri silloin ei ollut tapahtunut, ja sitten poliisi sanoi puhelimessa, että tämän tilanteen ratkaisu on vain isästä kiinni, kyllähän se pääsee pois jos haluaa. No kyllähän se haluaakin, mutta 60v pumppu ei kestä moista paon tuomaa jännitystä eikä hän myöskään halua jakaa puoliksi täysin omilla rahoilla ja käsillä rakentamaansa taloa eikä muutakaan omaisuutta. Kerran hän jo pakeni kanssani, kun olin lapsi ja lopputulos oli se että äiti oli soittanut poliisille ja pistoolein varustettu poliisi tuli kuulustelemaan isääni oman poikansa kidnappauksesta, mikä kylläkin nopeasti todettiin perättömäksi. Kumma kyllä äitiä ei tuomittu poliisin harhaanjohtamisesta tai muusta, ja äidille kerrottiin isän ja minun olinpaikka. Äiti on tosi outo muutenkin, se ei ole viimeiseen 25v käynyt kampaajalla tai puhunut kenenkään kanssa eikä juuri poistunut talosta, koska ei voi vainoharhaisuudessaan jättää isääni hetkeksikään yksin, ei edes vaikka isä on tarjoutunut tulemaan hänen mukaansa kampaajalle. Äiti nimittäin ei vain halua viettää sosiaalista elämää, sanoo että ystävyys on maailman turhin asia, eikä siksi panosta ulkonäköön eikä sosiaaliseen kanssakäymiseen. Emme usko kenenkään lääkärin äitiä voivan parantaa, mutta ei kai hänen oikea paikkansa voi olla kotona aiheuttamassa näin paljon harmia isälle. Olen sittemmin hankkinut äidin 2007 pakolliseen psykologisen tilan arviointiin, jossa todettiin että jotain vikaa ehdottomasti on, mutta jos ei ole halukas saamaan apua, niin ei voida oikein pakottaakaan. Itse olen aikuinen, enkä pysyvästi täällä asu, mutta edelleen näin isänpäivänä tulee kysyttyä itseltäni olenko tehnyt tarpeeksi auttaakseni isääni, jotta hän saisi viettää ihmisarvoista elämää. Nyt hän ei voi edes maitokaupassa käydä, äitiltä pitää pyytää auton avaimet perusteluiden kera ja sitten äiti tulee kaikkialle mukaan, odottaa vaikkapa miesten vessan ulkopuolella. Töissäkäynti on hoidettu harmillisen kätevästi kummankin kohdalla, isällä on nimittäin ollut oma yhden miehen firma viimeiset 30v, hän tekee kaikki työt kotoa tietokoneella ja äiti toimii avustajana. Minkä tahon puoleen pitäisi kääntyä, että saisi jotain tolkkua tilanteeseen. Eikai voi olla ok antaa elämän jatkoa vangittuna omaan kotiinsa sellaisen hullun armoille? Uskon että isän verenpaine alenisi kuin taikaiskusta, jos joku heittäisi äidin kauaksi täältä paikkaan, josta se ei tule kummittelemaan.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä