Minkälaisia kokemuksia ihmisillä on elämästä pakko-oireisen kanssa? Puolisollani on ties mitä oireita ja itselläni on hermot aivan loppu ja oma mielenterveys on häilynyt masennuksen rajamailla jo pitkään.
Puoliso on pureskellut kynsinauhojaan jo usean vuoden ajan. Välillä sormista vuotaa verta ja iho on aivan rikki. Tämän jälkeen tuli ihmeellinen suun alueen hierominen kuvioihin. Seuraavaksi viisaudenhampaan poiston jälkeen omituinen suun maiskuttelu ja vääntäminen. Näiden lisäksi pakollinen jokapäiväinen suihkussa käynti. Iltaisin kaikki ulko-ovet pitää tarkistaa, että ovat varmasti lukossa.
Itse en yksinkertaisesti voi sietää noita juttuja. Leimatkaa vapaasti itsekkääksi, mutta mielestäni nuo eivät ole terveen ihmisen asioita. Avioliitossa eletään ja lapsiakin on eli syitä yhdessä jatkamiseen riittää. Elämäntilanne ei kokonaisuudessaan ole hyvä tai on ja ei ole. Arki on raskasta ilman lähipiirin tukea.
Aina, kun näen tuota sormien repimistä tai suun vääntämistä niin tekisi mieli huutaa täysillä kiukusta ja häipyä pois. Olen pannut merkille, että tuota sormien ja naaman hierontaa tulee heti kuvioihin, kun hänellä ei ole konkreettista aktiivista tekemistä tai pysähtyy paikalleen. Tuntuu, että kaikki muut asiat ovat toisarvoisia paitsi nuo addiktiot. Avioliitto ja kaikki siihen liittyvät asiat jäävät aina kakkoseksi. Pitääkö tätä kaikkea sietää loputtomasti vai mitä pitäisi tehdä? Itse olen kohta pipo vinossa lekurin juttusilla vaikka mielestäni puolisoni siellä pitäisi olla.
Yhteisessä menneisyydessä sekä puolisoni menneisyydessä on paljon raskaita menetyksiä ja kokemuksia. Tiedän niiden asioiden olevan ainakin osaksi taustalla.
Puoliso on pureskellut kynsinauhojaan jo usean vuoden ajan. Välillä sormista vuotaa verta ja iho on aivan rikki. Tämän jälkeen tuli ihmeellinen suun alueen hierominen kuvioihin. Seuraavaksi viisaudenhampaan poiston jälkeen omituinen suun maiskuttelu ja vääntäminen. Näiden lisäksi pakollinen jokapäiväinen suihkussa käynti. Iltaisin kaikki ulko-ovet pitää tarkistaa, että ovat varmasti lukossa.
Itse en yksinkertaisesti voi sietää noita juttuja. Leimatkaa vapaasti itsekkääksi, mutta mielestäni nuo eivät ole terveen ihmisen asioita. Avioliitossa eletään ja lapsiakin on eli syitä yhdessä jatkamiseen riittää. Elämäntilanne ei kokonaisuudessaan ole hyvä tai on ja ei ole. Arki on raskasta ilman lähipiirin tukea.
Aina, kun näen tuota sormien repimistä tai suun vääntämistä niin tekisi mieli huutaa täysillä kiukusta ja häipyä pois. Olen pannut merkille, että tuota sormien ja naaman hierontaa tulee heti kuvioihin, kun hänellä ei ole konkreettista aktiivista tekemistä tai pysähtyy paikalleen. Tuntuu, että kaikki muut asiat ovat toisarvoisia paitsi nuo addiktiot. Avioliitto ja kaikki siihen liittyvät asiat jäävät aina kakkoseksi. Pitääkö tätä kaikkea sietää loputtomasti vai mitä pitäisi tehdä? Itse olen kohta pipo vinossa lekurin juttusilla vaikka mielestäni puolisoni siellä pitäisi olla.
Yhteisessä menneisyydessä sekä puolisoni menneisyydessä on paljon raskaita menetyksiä ja kokemuksia. Tiedän niiden asioiden olevan ainakin osaksi taustalla.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ensinnäkin päivittäinen suihkussakäynti on ihan normaalia. Ihmiset yleensä tuppaavat käymään kerran päivässä suihkussa. Monilla on myös tapana käydä juuri tiettyyn aikaan päivästä (aamulla & illalla) ja se on ihan normaalia. On hienoa, että ihmiset käyvät pesulla.
Vaimosi oireet kuulostavat enemmänkin pakkoliikkeiltä ja hän ei välttämättä tee niitä tahallaan.. Voi toki olla, että ovat myös ajatuksella tehtyjä pakko-oireita.
Kynsinauhoja/kynsiä pureskelee varmaan ainakin 10% ihan "_normaaleista"_ ihmisistä... Se on usein tapa purkaa stressiä. Se on siis iha tavallinen "pakko-oire", jota on monilla ihmisillä. Toki jos sormet nyt ovat aina ihan verissä, niin kannattaa sitä vastaan alkaa taistelemaan. Sormissahan voi käyttää esim. niitä kynneleitä, vai mitä nyt ovatkaan, jotka saavat sormet maistumaan pahalle.
Eräällä ihan _normaalilla_ ystävälläni on myös tuota suun vääntelyä ja se on ihan pakkoliike, mille hän ei mahda mitään. En ymmärrä miten se voi ketään ärsyttää. Minä ainakin unohdan se ihan hetkessä.
Jos vaimosi tarkastaa pelkästään ovet, on teilla asiat vielä todella hyvin! Noita ylempiä oman kertomuksesi mukaan, ei voi edes sanoa ongelmiksi teidän välillänne. Monet pakko-oireiset tarkistavat ties mitä ja ties kuinka monta kertaa..
Ovea tarkastaa ihan normaalitkin ihmiset, sitä ei yksinään siis aina edes kannata lukea pakko-oireeksi.
Melkein KAIKILLA ihmisillä on jotakin pakonomaista käytöstä, luultavasit myös sinulla..
Minusta et välttämättä ole itsekäs, mutta pikkumainen kyllä. Ja valehtelija. Taidat valehdella itsellesikin, että haluaisit erota vaimosi "ongelmien" takia. Teillä taitaa kuitenkin olla ihan muut ongelmat, jotka yrität nyt piilottaa vaimosi ongelmien taakse. Ehkä sinun asenteessasi on vikaa? Ehkä et enää välitä vaimostasi? Kuulostaa aika pahalta tuollainen halveksuminen, kun toinen tekee pakko-liikettään. Rakastava ihminen ei tuolla tavalla vihaa ja halveksu.
Itse olen ihan oikeasti pakko-oireinen ja puolisoani ei oireeni haittaa miltei ollenkaan. Silloin jos hänen elämänsä muuttuu vaikeammaksi oireideni takia, hän saattaa siitä huomauttaa ja minä sitten taas taistelen kovemmin parantuakseni. Mutta jos minun mieheni tuolla tavalla katsoisi minua kun teen pakkosarjojani, jättäisin hänet saman tien. Todella asiatonta.
Sinulla on kaksi mahdollisuutta. Joko jätät vaimosi tuolla surkealla verokkuudella tai sitten olet hänen tukenaan ja unohdat nuo naurettavat ongelmat! Tue häntä. Kerro hänelle, että hänellä on pakko-liikkeitä ja lievää tarkistelua, joka häiritsee sinua välillä. Kerro, että sinuun sattuu nähdä hänen kätensä aina veressä jne.
Suosittelen teille molemmille terapiaa, jos elämässä on paljon traumaattisia kokemuksia ollut. Etenkin vaimollesi, jos uskot noiden oireiden siitä johtuvan. Terapia auttaa älyttömän hyvin pakko-oireisiin.
Älä ainakaan tällä tavalla arvostele vaimoasia, se ei todellakaan auta - päinvastoin! Keskity mielummin niihin oikeisiin ongelmiinne ja tue vaimoasia kaikin mahdollisin tavoin!
Aikaisempi vastaaja puhui aika asiattomia ja en suosittele, että otat hänen puheistaan mitään itseesi. Minä elän pakkomielteisen ihmisen kanssa ja se on oikeasti ihan hirveää. Mietin eroamista todella usein. Viimeksi eilen, kun puoliso sai pakkomielteisellä käytöksellään pilattua minulta teatteri-illan niin, että piti väliajalla mennä vessaan itkemään. Syynä se, että puoliso alkoi jankata, että olen muka kohdellut häntä huonosti ja yrittänyt nolata muiden edessä. Matkalla teatteriin oireilu alkoi. Hänelle tuli kiire lähtö, koska oli jättänyt erään velvollisuuden tekemättä, ja tapansa mukaan viime tipassa kiireellä ja kiukkuisena lähti hoitamaan asiaa. Ennen lähtöä jankkasi, että minun on suoritettava hänen pakonomainen kotoalähtemistarkistus, koska hän itse ei ehdi. Sitten hän lähti, ja soitteli minulle matkalla kaksi kertaa: ensimmäisen kerran, että laitoinko oven lukkoon. Toisen kerran, että katsoinko varmasti, ettei uuni ole päällä. Sitten tapasimme kaupungilla ja lähdimme teatteriin. Metrossa hänen keskusteluaiheensa olivat samaa: onko kaikki johdot pois seinästä ja pitää ostaa uusi palovaroitin. Sitten hän sanoi myös jotain ns "normaalia" johon minä vastasin jotain, ja hän alkoi pakonomaisesti jankata oman näkökulmansa puolesta ja todistella olevansa oikeassa. Siinä vaiheessa päätin, että en puhu enää mitään. Teatterissa hän jatkoi samaa: hän sanoi jotain, minä vastasin mahdollisimman small-talkmaisesti ja hän takertui sanoihini ja alkoi jankuttaa olevansa oikeassa. Seuraavalla puoliajalla hän otti puheeksi sen, miten olen hänelle niin tympeä ja väitän vastaan kaikkeen ja haluan nolata hänet julkisella paikalla. Hän istui koko puoliajan vieressäni jankuttamassa tuota asiaa ja seurasi perässä, kun pyysin lopettamaan ja yritin mennä muualle. Lopulta en enää kestänyt, vaan pakenin vessaan itkemään. Myöhemmin illalla kotona seurasi lisää jankutusta ja haukkumista hänen toimestaan. Kuulemma häpeän häntä ja olen hänelle tyly ja vaikka mitä muuta paskaa. Tässä siis ihan esimerkki eiliseltä, vaikka näitä olisi monta muutakin.
Minä itse olen terve ja tavallinen ihminen, ja puolisoni yrittää saada minuakin käyttäytymään omien sairaiden kuvioidensa mukaan. Esimerkiksi hän huutaa minulle, että olen liian huolimaton ja laiminlyön asioita koska hoidan ne normaalisti, enkä neuroottisesti kuten hän. Hyvänä esimerkkinä tästä samaten eiliseltä tapaus: minulla oli tärkeä tapaaminen kello viisi. Kello kaksi hän alkoi huutaa minulle, eikä minun pitäisi olla jo menossa. Minun oli käytävä ottamassa yksi kopio menomatkalla, ja hän alkoi nalkuttaa siitä, että se on otettava heti erikseen, ja on vastuutonta jättää se lähtiessä hoidettavaksi (vaikka kopioliike on matkan varrella ja sinne vain kävellään sisään ja kopioidaan). Sitten hän sanoi, että tulee mukaani tapaamiseen. Että voi varmistaa, että teen kaiken oikein. Sanoin, etten halua häntä sinne ja että hoidan asian ihan itse. Tästä seurasi se, että puoliso suuttui ja sanoi, että minun on sitten turha puhua hänelle mitään koko aiheesta. Eli siis, en voi jutella normaalisti minua jännittävistä asioista tai muuten vain epävarmoista, koska tuo neurootikko alkaa huutaa, että jos en tee niinkuin hän sanoo, minun on turha puhua koko aiheesta. Hänen mielestään menin tapaamiseen liian myöhään (olin paikalla 40 minuuttia ennen, kävin tarkistamassa oikean paikan ja kävin sitten hiukan asioilla ensin) ja hän olisi minuna ollut siellä kaksi tuntia ennen. Hän ei siis suostu näkemään oman toimintansa sairaalloisuutta, vaan halveksuu kaikkia, jotka eivät toimi kuin hän. Ainainen oikeassa olemisen pakko ja sen todistelu ja jankutus.
Turha edes sanoa, että en juuri koe mitään lämpimiä tunteita puolisoani kohtaan enää, ja se on ihan täysin hänen omaa ansioitaan! Aloittajalle sen verran, että kenenkään ei ole pakko pilata omaa elämäänsä neurootikon kanssa. Ei sinun eikä minun.
Minä olen sanonut miehelleni, että en lähde mukaan hänen pakko-oireisiinsa ja olen pystynyt pitämään suurin piirtein kiinni siitä. "Epäneuroottinen", älä missään tapauksessa väännä omaa elämääsi sairaan puolisosi toiveiden mukaiseksi! On sekä sinulle että hänelle parempi ettet sinä osallistu hänen neuroosiinsa vaan teet niin kuin normaali ihminen toimii. Häneltä saattaa joku kerta mennä teatteriesitys sivu suun, mutta tässäkin tapauksessa se taisi mennä joka tapauksessa hukkaan häneltä ja sinunkin iltasi meni pilalle. Olisitte varmaan olleet molemmat onnellisempia, jos puolisosi ei olisi ehtinyt teatteriin. Kumppanisi pitäisi oppia selviämään normaalielämässä ahdistuksestaan huolimatta, mutta sinä et tue häntä siinä vaan ihan päin vastoin. Samalla pilaat oman elämäsi. Saattaa olla että käyttäytymällä normaalisti eli jättämällä kohtuuttomat vaatimukset ja tivaamiset huomiotta saisit kumppanisi tajuamaan kuinka mahdotonta eli ei-normaalia hänen elämänsä on.
Minun mieheni pakko-oireet eivät haittaa noin paljon normaalia elämää, mutta olen päättänyt että jos alkavat ihan mahdottomasti haitata, eikä mies siitä huolimatta suostu terapiaan, minä jätän hänet. Ei monen ihmisen kannata pilata elämäänsä yhden ongelmien takia -varsinkaan jos hän vaivaudu tekemään asioille mitään.
Ensimmäisellä kirjoittajalla oli ihan eritilanne kuin teillä! Hänen vaimonsa oireet olivat 100x lievempiä ja niistä ei ollut mitään konkreettista haittaa miehelle. Toki teillä on eritilanne, kun vaimosi ongelmat vaikuttavat sinunkin elämääsi, kun hän vaatii sinua tulemaan mukaan pakko-oireisiinsa. Se ei ole oikein. Minähän tuolla kirjoitin, että omakin puolisoni aina huomauttaa, jos oireeni alkavat häntä häiritsemään. MUTTA niin kauan kun pidän oireet ominani, eivät ne saisi ketään lähimmäistäni häiritä tuolla tavalla..
Kenenkään ei tarvitse pilata elämäänsä toisten takia. Mutta voin sanoa, että ei pakko-oireisen kanssa seurustelu kenenkään elämää pilaa, jos sen ei anna pilata. Teillä molemilla on selkäesti todella väärä asenne. Etenkin aloittajalla. Jälkimmäisen ehkä ymmärränkin, koska hänen vaimona on pahemmin oireileva. Olen kuitenkin varma, että saisitte suhteenne toiminaan, jos saisit vaimosi hakemaan apua ja yrittäisit itsekin muuttaa suhtautumistasi. Kaikki on asenteesta kiinni. Jos et kuitenkaan ole valmis näkemään vaivaa, niin jätä ihmeessä vaimosi. Ei kenenkään kanssa tule olla jos ei halua...
Aloittajan puolison oireet nyt vaan ovat todella todella lieviä ja aloittajasta huimaa kuinka itsekäs ihminen hän on. Tai ainakin jollakin tapaa asiaton, kun voi ajatella noin rumasti puolisostaan...
Ja vastaukseni ei ollut asiaton. Vaan realistinen.
Minä ymmärrän, että voi todella ottaa päähän jos toinen räplää ja maiskuttaa siinä nenän edessä. Meitä ihmisiä on erilaisia ja minua on jostain syystä ottanut aina tosi paljon päähän jos joku on lonksutellut minuuttikaupalla tekohampaitaan tai tehnyt muuta vastaavaa. Yksi sukulainen rykii koko ajan ja se on hermoja raastavaa. Sitä enemmän tietysti ärsyttää, jos suhde ei muuten ole kovin hyvä eli ko. ihminen ärsyttää muutenkin.
"Tuntuu, että kaikki muut asiat ovat toisarvoisia paitsi nuo addiktiot. Avioliitto ja kaikki siihen liittyvät asiat jäävät aina kakkoseksi."
Mitä tarkoitat tällä, jääkö jotain asioita tekemättä pakko-oireiden vuoksi? Minustakin tuntuu, että tärkein asia mieheni elämässä on pakko-oireet, ne menevät kaiken muun edelle. Vaikka soittaisin yöllä jostain räntäsateen keskeltä ja viimeinen bussi olisi mennyt, mieheni ei lähde hakemaan minua autolla, kun ei jaksa tehdä rituaaleja ylimääräistä kertaa ym. Kokeiltu on:(
Minä itse kärsin myös pakko oireista ja voin sanoa että niitä ei voi nips naps lopettaa. Vaikka ihminen tietääkin että jos mä jätän tuon jutun nyt tekemättä niin ei mulle käy mitään mutta vaikka sen tietääkin niin kuitenkin iskee kauhea ahistus ja se on pakko tehdä. Tietenkin jotkut osaavat hallita pakko oireitaan kuten minä, mutta ajattele jos sinä olisit vaikka joskus menneisyydessäsi kokokenut kovia asioita sja sitten jos sinulle tullee ajatus että: Jos mä en nyt laita tuota pöytäliinaa suoraan niin tapahtuu jotain kamalaa, mutta jos mie laitan niin mulle ei tapahdu mitään. Uskon että aika moni ihminen laittaisi tollasessa tilanteessa sen pöytäliinan suoraan. Tosi asia on vaan että pakko-oireista ei pääse noin vaan pois vaan voi mennä vuosia ja jotkut ihmiset eivät pääse niistä välttämättä ikinä pois. Mutta ajan myötä niiden kanssa oppii elämään, mutta pitää tietenkin muistaa piettää järki päässä esimerkiksi jos pakko ajatus "käskee" satuttamaan jota kuta ihmistä tai eläintä niin silloin tietenkin pitää ajatella järjellä ja jättää tekemättä.
Jep. Itsekäs olet jos et ymmärrä miehesi sairautta. Voisi ehkä olla parempikin, että lähtisit kävelemään ja huutaisit jossain muualla.
Minun käy enemmän sääliksi miestäsi suhteessanne.