suomen kielen opiskelu työn ohella?

asuntovelallinen

Moi!

Olen vähän ajatellut, että pyrkisin yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä. Jos sattuisi käymään niin, että sisään pääsisin, niin en kuitenkaan voisi päivätyötäni taloudellisista syistä jättää. Mietinkin, että onnistuukohan suomen kielen opiskelu työn ohella. Välillä kävisi tenteissä ja luennoilla, kotona lukisi ja opiskelisi asioita oman aikataulun mukaisesti. Turkuun olen ajatellut pyrkiä. Osaako joku neuvoa? Kiitos jo etukäteen!

9

447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4+5

      Kirjallisuutta voi ainakin opiskella hyvin paljon etänä. Eli valitse kirjallisuus pääaineeksi, ja suomen kieli sitten sivuaineeksi.

    • an englishman

      Kirjallisuutta tosiaan voi opiskella pitkälti etänä lukemalla kirjoja, tenttimällä ja kirjoittelemalla esseitä.

      Mikäli etenkin kieli kiinnostaa, niin esim. Jyväskylän yo:n avoin tarjoaa suomen kielen perus- ja aineopinnot, jotka on pitkälti mahdollista suorittaa monimuotoisesti. Lähiopetusta on jonkin verran, mutta ymmärtääkseni ei paljon, ja tarjolla on opetusta myös Helsingissä, mikäli ei Jyväskylään pääse. Helsingissä tarjottava opetus on tietääkseni aina perjantai-iltaisin ja lauantaisin. Niin ja opinnot voi aloittaa milloin haluaa eli myös kesken lukuvuoden.

      Kannattaa siis harkita, mikäli haluat päästä jo opintoihin käsiksi etkä lähiopetukseen voi hirveästi osallistua. Mikäli saat opiskelupaikan yliopistosta, voit lukea avoimen opinnot hyväksi - helpointa tämä on, mikäli olet suorittanut kokonaisuuksia eli esim. perusopinnot kokonaan.

    • Jyväskylän avoin

      Jyväskylän yliopiston avoimen kautta voi nykyään suorittaa kokonaisuudessaan kandin papereihin vaadittavat opinnot suomen kielessa (ja parissa muussa humanistiaineessa).

    • Suhteuttaja

      Mutta miksi ihmeessä suomea? Jos työelämässä kaikki hyvin, eikö vaikka MBA olisi perustellumpi?

    • mietteliäs sivusta

      Jospa itse aine (kumma kyllä) kiinnostaa ja ammatinvaihtokin ehkä?

      • 19 + 14

        No on kyllä aika kumma, jos joku huvikseen haluaa opiskella suomea. Erikoinen persoona pitää olla. Tietty sitten, jos haluaa äidinkielenopettajaksi, mutta eikö niissä opettajaopinnoissa ole aika paljon läsnäoloa?

        Jos vaikka ensin lukisit avoimessa edes perusopinnot, niin näet että kiinnostaako oikeasti?


    • KELA ja sossu

      mutta mitä duunia sellaisilla suomen papereilla saa.

      Jaajoo, onhan aina se opettaja...

    • vastaus kysymykseen

      No kandivaiheessa opinnot alkaa edellyttää läsnäoloa eli et pysty valmistumaan ilman, että järkkäät aikaa tehdä kandin (tai myöhemmin gradun). Ja noissa seminaareissa tosiaan pitää olla läsnä.

    • 12+2

      No, esim. seminaareja saattaa olla syksyllä 11 kertaa ja keväällä viisi. Eli kerta viikossa 1,5 tuntia. Ja niistäkin voi olla pois 20 % tai enemmän, kun tekee korvaavia. Eli kaiken voi järjestää, ainakin teoriassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      62
      3772
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3149
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      80
      2378
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1620
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      68
      1375
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      89
      1223
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      40
      1151
    8. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1011
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      995
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      972
    Aihe