Olen alannut tapailemaan miestä joka sairastaa masennusta. Pidän hänestä ihan hirveän paljon, mutta tuntuu etten saa hänestä oikein mitään otetta. Hän on ihana kun tapaamme, hellä, hauska ja herkkä. Toisinaan hän on taas vetäytyvä ja vain tyhjä kuori itsestään, synkkä luuytimeen saakka ja täynnä itseinhoa. Olen siis tienhaaran edessä, voiko tälläisen ihmisen kanssa rakentaa suhdetta? Olen jatkuvasti epävarma siitä, johtuuko etäisyys minusta vai masennuksesta esim. En haluaisi luovuttaa, mutta en tiedä onko tämä suhde edes mahdollinen, ennenkuin hän paranee? Hän ei myöskään pysty harrastamaan kanssani seksiä, läheisyyttä on ja saatamme viettää aikaa alasti vierekkäin, hyväillen ja hän sanojensa mukaan haluaisi, mutta ei vain kykene. Tämänkin vaikuttaa kovin itsetuntooni, kun en oikein tiedä mitä ajatella. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia, viisaita sanoja?
ihastunut masentuneeseen
hölöpöö
82105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aiinoa hyvä neuvo, minkä voin sulle antaa: älä ota mitään noista masennuksen oireista omaksi syyksesi. Vikaa tuntuu olevan itsessä, jos toinen sulkeutuu eikä pysty harrastamaan seksiä, mutta syy on pelkästään masennusoireissa.
Onko miehellä lääkitystä/onko masennusta yritetty hoitaa? Hyvä uutinenhan on se, että masennus voidaan hoitaa pois, jos siihen puututaan. :)
Voimia sinne, toivottavasti asiat selkenevät!
Kiitos! On se ainakin diagnosoitu, lääkityksestä en tiedä lain. Pakko on myöntää että tietenkin, vaikka toinen sanoo että ei tämä johdu susta ja haluisin mut en vaan jotenki voi, niin tuntuu siltä, että jos olisin ihastuttavampi, haluttavampi jne niin hän pystyisi jne. En tiedä, eiköhän asiat selkene, en vain haluisi luovuttaa ihanan ihmisen suhteen vain siksi että masennus on pelottava mörkö sanaksi.
Tuosta seksistä... Eikö hän pysty fyysisesti? Voi olla lääkkeen sivuvaikutus tai itse masennuksen oire. Vai eikö hän pysty henkisesti ts suorituspaineiden, riittämättömyyden tunteen tms pelkojen vuoksi?
Ainakin itselleni voisin kuvitella tilanteen, jossa välitän tosissani jostakusta ja pelkäisin hänen menetystä huonon seksin vuoksi...
Varmaan vähän tutustua masennukseen. Siis vähän tarkemmin. Aiheestahan on reilusti kirjoja joissa on myös ihmisten omia kokemuksi masennuksesta kuin myös läheisen masennuksesta. Tämä siis vain sen takia että vaikka sinulla saattaisi olla aika selvät tiedot sairaudesta eikä näissä kirjoissa varsinaista tietoa ole, mutta ne auttaa todella paljon ymmärtämään masennusta. Sitä vartenhan niitä kirjoitetaan.
Seurustelin itse n.6 kk masennukseen sairastuneen naisen kanssa. Vähän reilu hän oli mitä mahtavin tapaamani nainen, ja olisin tuonut vaikka kuun hänelle taivaalta mutta sitten hän ilmoitti itse, että nyt se alkaa puskemaan taas päälle ja kävi uusimassa reseptin, vaikka myönsi, ettei ne mitään autakkaan. Eikä hän suostunut menemään terapiaan, koska se on hulluutta ja sielä tulee vain huono olo, kun niitä asioita jauhetaan. Sen jälkeen kaikki muuttui aivan vastakkaiseksi. Mikään ei ollut hyvin, kaikki oli tylsää ja tyhmää, koko ajan riitelyä jostain aivan kummallisuuksista, mistään ei voinut oikein aloittaa keskustelua, koska kaikki päättyi siihen, että ääntä korotettiin ja minussa oli vika kaikkeen (en edes voinut ennen tietää, että niin paljon vikoja voi ihmisessä olla?!?). Tuntui kun olisi ollut joku hirmu iso seinä edessä, eikä sen läpi päässyt millään, eikä missään asiassa hän tullut vastaan. Kaikesta epäiltiin, mitään ei uskottu, tuntui ettei yleensäkkään mikään mene hänen käsitykseesn asti, mitä sanoin. Mustasukkaisuutta, niin kavereista kuin jostain moikkaustutuista naisista. Kaikki huomionosoittelu ja läheisyys jäi minun kontolleni ja tuntui niin turhauttavalta, kun itse ei saanut mitään vastakaikua. Toinen oli vaan niin itsesäälissään ja alakuolisuudessaan, ettei tuntunut olevan mitään avaimia, vaikka kuinka olisi koittanut toista piristää.
Olin pari kertaa siitä lähdössä, koska oli takki aivan tyhjä ja tuntui etten pysty edes puhumaan mitään, koska kaikki olisi kääntynyt vaan itseäni vastaan, niin silloin hän taas havahtui ja pystyi puhumaan edes jotain, miltä hänestä tuntuu ja sekin näytti olevan erittäin tuskallista. Ja sitten oli taas vähän aikaa kaikki hyvin, kunnes taas sama meininki jatkui vähän ajan päästä. Viikosta n.3 päivää olivat ehkä hyviä, loput aivan surkeita. Töissään ja kavereita nähdessään hän on maailman eloisin, mutta kun tulee kotiin, niin aivan kuin pekkä kehys jäljellä. Kauppaan hän ei halunnut lähteä, vaikka kuinka koitin saada häntä mukaan, mutta kun siellä on liikaa ihmisiä yms. Sohva oli hänen läheisin ystävä, eikä siitä mihinkään liikahtanutkaan. Öisin heräili tunniksi syömään jotain, eikä nukkunut hyvin. Joka aamu aivan väsynyt, kun kähti töihin. plus kaikkea muuta
Noh nyt ei seurustella enää ja ensimmäiset 2viikkoa meni itellä täydelliseen helpotukseen, kun ei kaikki ole koko ajan paskaa. Seuraavat 4viikkoa onkin mennyt tuskailuun itseni kanssa, koska jäi ne sanat niin kaikumaan, että olen niin huono ihminen ja mietiskelen, miten oisin voinut tehdä asiat paremmin ja aivan hirveä ikävä välillä tätä naista (tai sitä hänen hyvää puoltaan) ja syyttää itseään, kun ei löytänyt parempia keinoja ratkaista asioita. Vaikken edes tiedä olisiko niitä ollut, koska en kuitenkaan ole mikään psykiatri. Loppui kuitenkin siihen, kun hänen mielestään minulla ei ollut omat elämänlangat käsissäni, enkä ottanut häntä tosissani....
hui, olipas rankka kokemus. Olen itse masentunut nainen. Masentuneena vetäydyn, en jaksa puhua ja sosialiseerata, pahimmillaan vain makaan/nukun. enemmänkin voisin silloin on se fiilis, että olen itse huono ihminen, ei muut. En ole ikinä syyttänyt läheisiäni huonoiksi masentuneena (tai ylipäätään ikinä), en edes tuntenut niin. Päinvastoin ihmetellyt kuinka ne jaksaa mua.
Mielestäni tuo riitaisuus ei ole masennuksen "oire".
tarkoitin,ettei yleisesti ole masentuneen piirre, varmaankin eksälläsi oli.
Tulee muuten tuosta eksäsi käytöksestä mieleen sellainen psykologinen ilmiö kuin tunteensiirto (kun hän sanoi, että sinä olet huono, oikeasti hän tunsi itse olevansa huono, muttei kestänyt sitä, jolloin se huonous piti siirtää toiseen). Kannattaa googlettaa :)
Riippuu ihmisestä, millaista on seurustella masentuneen kanssa. Itsellä on kokemusta kolmesta masentuneesta naisesta. Jokaisen kanssa ollut melkoisen myrskyisiä hetkiä suhteessa, juuri masennuksen vuoksi. Hankalinta on ollut, jos itsellekin sattunut heikompia, voimattomampia hetkiä, niin suhteen ongelmat ovat silloin kasvaneet eksponentaalisesti.
Nykyään olen karaistunut sen verran näistä kokemuksista, että nykyisen kanssa pystyn ottamaan kevyemmin. Hankalaa se on kuitenkin kestää välillä parikin viikkoa kestäviä itkuputkia, jolloin saa kuulla kaiken kaatuvan päälle, kukaan ei tue, kaikki valittaa, eikä elämällä ole tarkoitusta. Kyky empaattiseen ja loogiseen ajatteluun tuntuu masentuneella sumenevan suuresti. Olen monesti saanut haukut aivan syyttä. Monesti saanut kokea, että itseäni ei kohdella ihmisenä, jolla on myös tunteet.
Ymmärrän nykyään, että syy ei ole minussa, vaan masennuksessa. Eikä tyttöystävä oikeasti tarkoita niitä asioita mitä sanoo. Pyytelee myös anteeksikin sanomisiansa, kun on selvempi hetki. Joten yritän olla liikaa ottamatta itseeni vihanpurkauksia jne.
Yritän pysyä tyynenä, ja herätellä ja rohkaista välillä pimeyden rotkossa roikkuvaa tyttöystävääni. Puhua asioista selvästi ja loogisesti. Välillä korotan myös ääntänikin, jos hänen ajatuksensa tuntuvat olevan erittäin sivuraiteilla.
Välillä onnistun saamaan hänet takaisin jaloille, välillä en. Mitä pahempi stressi, mitä vähemmän hän on nukkunut, kuntoilu ja ravinto ravinto mitä sattuu, niin sitä helvetillisempiä hetkiä saamme kokea.
Onnea vaan kaikille masentuneiden kanssa seurusteleville, toivottavasti pystytte pysymään lujina ja oman itsetunnon kunnossa. Muuten ei hyvä seuraa.