Eksä astui kuvioihin!?

TIlanne on nyt sitten se, että hän on pyytänyt minua käymään luonaan uudemman kerran juttelemaan asiasta. Nykyiselle naiselleni en ole sanonut yhtään mitään asiasta, joskin en ole hänestä muutenkaan nyt mitään kuullut, mutta en aio kertoa ainakaan vielä. Näen nykyistä naistani aikaisintaan viiden viikon päästä, joka ei ole ainakaan minusta kovin mukavaa. Tämä eksän ilmoitus, että yhteenpaluu voisi ollakkin mahdollinen pitkien keskustelujen jälkeen ja jos ollaan asiosta vielä samaa mieltä. Lähinnä kompromissien tekoa ja sitä, että kumpi sitoutuu mihinkin. Tämä on saanut päänä aivan pyörälleen. Rakastan häntä edelleen aivan älyttömästi, mutta olen täysin sivuuttanut mielessäni, johtuen hänen sanoista.

Mitä tässä nyt tekisi? Pitäisikö mennä juttelemaan ja neuvottelemaan oisiko sitä sopua syntynyt? Vai pitäisikö jatkaa nykyistä, jossa partneri on kyllä ihan bueno, mutta on tosiaan kaukosuhde, eikä siihen ole helpotusta hetkeen luvassa. Itselläkin aika vaativa työ ja harrastukset vaatii reissaamista, joten yhteisenajan järkkäys ei ole helpointa. Mutta ihminen on kyllä mahtava, joskin en hänen ole vielä mitenkään umpimähkäisesti kerennyt rakastumaan, toisin kuin eksääni..

En haluaisi mennä neuvottelemaan, kun tunnen pettäväni nykyistä, mutta toisaalta itseään sitä on tässä maailmassa ajateltava.. En ole pitkiin aikoihin joutunut tälläiseen umpikujaan. Rakastan eksääni aivan valtavasti ja toivoin pitkään yhteenpaluuta, mutta se ei ollut mahdollista, sitten kun syvennyn johonkin toiseen ihmiseen niin aukeaisi ehkä toinenkin ovi. Eksäni sanoi, ettei ole varma päästäänkö edes sopuun tai haluaako hän välttämättä sitten minua, haluaisi, että menisin sinne ja selvitettäisiin asiaa.

En kuitenkaan itse rupeisi seurustelemaan siinä vanhassa suhteessa, hänen pitäisi hyväksyä tiettyjä asioita minussa, eikä pyrkiä muuttamaan niitä. Silloin olisin valmis itsekkin kompromisseihin. Hänkin niitä varmasti tiettyihin asioihin vaatisi. Tässä ei tarttisi itse ihmisen muuttua, lähinnä asennoituminen parisuhdetta kohtaan. Mutta taas luulen, että jos nykyine naiseni asuisi täällä, en uskoisi että edes harkitsisin koko asiaa vaan antaisin menneiden olla. Meillä ei hänen kanssaan ole mitään kitkaa, kaikki hyvin.

Mutta tosiaan vanha suola sai pääni aivan sekaisin ja perhoset vatsaan. En ole koskaan muiden kanssa tuntenut vastaavaa. Toisaalta se pelko, ettei se onnistukkaan ja menettäisin sitten molemmat . Enkä tiedä sitäkään 100% varmaksi että haluaisinko hänen kanssaan suhteeseen tässä tilanteessa. Jos olisin sinkku, niin lähtisin kokeilemaan vaikka riskilläkin..

Help, anyone? Jätkä eksyksissä =(

Luin tämän eilen ja nyt uudestaan. En ehdi kirjoittaa nyt mutta vastaan sulle huomenna illalla kun ei näköjään kellään muullakaan ole mitään sanottavaa.

No niin... Olit kirjoittanut pitkästi, niin varmaan jaksat lukeakin pitkästi ;).

Aika laajastihan tuossa tilannettasi selostit, joten aika hyvän kuvan siitä sai. Paljon olet asiaa pohtinut ja aika monimutkaiseltahan tuo vaikuttaa. Monessakin kohtaa lukiessani mieleeni tuli ajatuksia, joita sitten taas aloin jossitella tai pohtia tyyliin ”toisaalta...”.

Pitää varmaan ensin kertoa oma tarinani. En ole ollut tismalleen samanlaisessa tilanteessa, mutta joitakin yhtymäkohtia kyllä löytyy.
Olen ollut kaukosuhteessa kolmisen vuotta ja opiskellut siitä osan aikaa vaativassa akateemisessa opinahjossa. Lisäksi tilanteeseen ilmestyi tavallaan kummittelemaan myös miehen ”ex” (lainausmerkeissä, koska eivät koskaan olleet yhdessä).

Meillä kuvio meni niin, että tapasimme yhteisessä kotikaupungissamme siinä vaiheessa, kun kumpikin jo opiskeli eri paikkakunnilla. Kiinnostuimme toisistamme ensinäkemältä, ja ihastuminenkin oli molemminpuolista heti alusta alkaen. Tapailtiin muutama kerta ja pian se sitten muuttuikin ”viralliseksi” seurusteluksi, joskin kaukosuhteessa.

Meillä oli opiskelupaikkakuntien välillä matkaa 600 km ja opiskelijabudjeteilla ei paljon reissattu, eli nähtiin harvoin, suunnilleen 4-6 viikon välein. Yleensä kun nähtiin, mies tuli luokseni, koska hänellä opiskelu oli vapaampaa. Minulla puolestani oli lähes kaikilla luennoilla lösnäolopakko ja paljon käytännön harjoituksia. Useimiten mies pystyi matkustamaan niin, että saatiin koko viikonloppu yhteistä aikaa eikä tarvinnut tuhlata sitä matkantekoon.

Minulla opiskelu vei tuhottomasti aikaa ja esim. tenttikokonaisuudet olivat laajoja, mutta yritin järjestää niin, että kun mies oli luonani, pystyin olemaan kunnolla hänen kanssaan enkä pelkästään nenä kiinni tenttikirjoissa. Luin etukäteen minkä pystyin ja toisaalta vähän hölläsin omaa vaatimustasoani, päätin että täytyy sitä muutakin elämää olla kuin vain opiskelu. Enkä katunut sitä, että annoin aikaa miehelle (ja samalla itsellenikin).

Opiskeluani kesti noin puolitoista vuotta kunnes valmistuin. Sen jälkeen asuimme vähän aikaa yhdessä, kunnes lähdin töihin toiselle paikkakunnalle eli kaukosuhde jatkui. Välimatkaa oli hiukan vähemmän kuin alkuaikoina, mutta niin paljon kuitenkin, että aika lailla samaan tahtiin tapailtiin edelleen, koska mies vielä opiskeli. Nyt pystyin tosin vielä paremmin viettämään aikaa miehen kanssa silloin kun nähtiin, koska omat opintoni olivat takana.

Lopussaan pääsimme muuttamaan yhteenkin ja menimme naimisiin ja elimme sitä tavallista arkea. Jossain vaiheessa reilut neljä vuotta seurustelun aloittamisesta huomasin, että miestä vaivaa jokin ja pahasti. Ajattelin, että kaipa tuo puhuu jos on jotakin puhuttavaa. Hän oli tosiaan ihan outo. Hän on huono feikkaamaan, hänestä huomaa heti jos joku on vialla. Kun muutama päivä meni ja kaikki jatkui yhä kummallisempana, otin itse asian puheeksi. Aikansa kakisteltuaan mies sai kerrottua, että hänellä pyörii yhä mielessä ihastus, jonka koki ennen kuin me tapasimme. Mies oli ollut tosi ihastunut tähän naiseen, ja aikansa rohkeutta kerättyään ilmaissut tälle kiinnostuksensa. Ihastuksen kohde ei ollut lämmennyt lainkaan, ja hän oli selkeästi kertonut, ettei ole kiinnostunut ja seurustee jo tahollaan. Siis suorat pakit. Mies oli ollut tästä todella alamaissa ja surullinen. Tästä ei mennyt kuin jokunen kuukausi, kun me tapasimme. Ilmeisesti hän ei ollut kunnolla päässyt asiasta yli ja saanut sitä käsiteltyä loppuun, kun me päädyimme yhteen. Kai tuo ihastumisen kokemus ja sitten pettymys olivat olleet todella vahvoja tunteita, jotka olivat jäänet jotenkin kesken ja nyt sitten putkahtivat pintaan.

Kun tämä kaikki paljastui, tunsin oloni todella, todella loukatuksi ja tavallaan petetyksi. Kaiken huipuksi odotin ensimmäistä lastamme. Siinä mies nyyhki minun olkapäätäni vasten rakkaussurujaan, ja minun piti olla se ymmärtäjä ja lohduttaja! Minusta tuntui todella pahalta ja aloin jo epäillä, oliko miehellä ollut alun alkaenkaan sen isompia tunteita minua kohtaan. Epäilin, että olen ollut vain joku kakkosvaihtoehto, paremman puutteessa, kun ei saanut sitä jonka eniten olisi halunnut. Ihmettelin, mitä ylipäätään teen koko miehen kanssa, tuntui, että omat tunteeni kuolevat siihen paikkaan. En ole ikinä missään suhteessani kärttänyt miehiltä rakkauden tunnustuksia tai tentannut, että tykkäätkö varmasti, rakastatko, sano että rakastat. Jos mies on sanonut rakastavansa, hän on sanonut niin omasta halustaan eikä painostettuna. Nyt kun mies vannoi silti rakastaneensa minua koko ajan ja rakastavansa edelleen, tuntui siltä, että voinko luottaa häneen, jos joku toinen on ollut hänen päänsä sisällä niin vahvasti näin pitkään. Tuntui, että jään ihan tyhjän päälle, mitä tulee henkiseen puoleen suhteessa.

Vaikka minusta tuntui todella kurjalta ja olisi tehnyt mieli antaa miehelle ympäri korvia, tempaista sormus sormesta ja pakata kimpsut ja kampsut ja häipyä, en kuitenkaan toiminut niin äkkipikaisesti. Koitin käydä asiaa vielä läpi joka kantilta. Mies oli ilmiselvästi helpottunut tunnustuksensa jälkeen ja ”normalisoitui” nopeasti. Itselläni kesti paljon pitempään saada omat ajatukseni ja tunteeni taas järjestykseen. Ainoa mikä edes hiukan helpotti, oli se että olin jopa odottanut jotain ”vielä pahempaa” kun mies oli käyttäytynyt niin oudosti. Olin jo epäillyt, että hänellä on joku salasuhde johonkuhun muuhun naiseen, ja onkin päättänyt lyödä hynttyyt yhteen hänen kanssaan.

Koska kaikesta huolimatta kuitenkin jossain sisimmässäni yhä rakastin miestäni enkä pystynyt mitätöimään sitä, mitä meillä kuitenkin oli ollut (ja oli tulossa), sain ajan saatossa annettua miehelleni anteeksi ”ajatuksen tasolla pettämisen”. Minulle itselleni olisi ollut paljon parempi, etten koskaan olisi saanut tietää koko asiasta. Mies taas ei pystynyt elämään asian kanssa kertomatta, vaan se oli kaihertanut hänen mieltään jo kauan, kunnes se alkoi lopussaan näkyä jo ulospäinkin. Hänen kannaltaan kertominen oli ollut hänelle itselleen hyvä ja helpottava asia.

Jäimme siis yhteen ja olemme yhdessä edelleen, nuo ovat jo vuosien takaisia asioita, mutta tulivat mieleen kun luin kuvauksen omasta tilanteestasi.

Tuon oman kokemani perusteella sanoisin, että pahinta, mitä voi tapahtua sinun ja uuden naisystäväsi välillä, on se, että jos pysytte yhdessä, mutta kuitenkin kaipaat yhä rakastamaasi exää ja jonakin päivänä et vain enää pysty elämään asian kanssa ja paukaiset kaiken yhtäkkiä ilmoille. Se jos mikä loukkaa varmasti nykyistä kumppaniasi. Semmoista en itse toivo kenellekään.

Mietin sitäkin, että kuusi vuotta yhdessä on jo niin pitkä aika, että siinä oppii toisen tuntemaan läpikotaisin ja myös saa suhteen toimimaan, jos se on toimiakseen ja haluja siihen suuntaan on. Eli jos palaisitte yhteen exäsi kanssa, olisitteko taas kohta samassa tilanteesssa kuin vuosi sitten, jos kerran olet hänen makuunsa liian erilainen? Toisaalta, ihminen oppii virheistään ja voi muuttaa omaa asennettaan ja toimintaansa. Ehkä exäsi tosiaan osaisi tulla sinua vastaan, ja sinä häntä? Ilmeisesti itse pystyisit antamaan anteeksi sen, että ex laittoi välit poikki, koska rakastat häntä edelleen paljon.

Mietit myös, että jos nykyinen asuisi samalla paikkakunnalla, et edes harkitsisi paluuta yhteen exän kanssa. Olisiko nykyisen mahdollista vaihtaa opiskelupaikkakuntaa? Olisiko hän edes halukas siihen näin lyhyen tuttavuuden jälkeen? Tai voisiko hän ottaa enemmän huomioon sinut silloin kun näette? Sinä sentään teet suhteen eteen jotakin ottamalla jopa vapaata nähdäksenne. Toinen voisi arvostaa tätäkin puolta sinussa. Ei missään, vaativassakaan, koulutuksessa tarvi eikä voi syrjäyttää täysin muuta elämää. Toisaalta, miten kävisi, jos asuisitte samalla paikkakunnalla? Omistautuisiko naisystäväsi kuitenkin opinnoilleen yhtä armottomasti? Järjestyisikö yhteistä aikaa kuitenkaan yhtään enempää?

Sanoit, että nykyinen on sinunlaisesi, mahtava ihminen, vaikka tunne ei vielä ole syventynytkään. Kukaan ei ole ennustaja ettekä tiedä, mihin suhde kenties etenee. Itsestäni tuntuu siltä, että koska olet niin menohaluinen, tällainen kaukosuhde saattaa loppupeleissä ensi alkuun hyvinkin sopia sinulle. Saat yksin ollessasi mennä ja tulla niin paljon kuin sielu sietää. Toisaalta kunnianhimoisella (?) naisystävälläsi on opiskelurauha, kun et ole paikan päällä. Rassaako tämä kaukosuhde minkä verran toista osapuolta? Sekin on osin asennekysymys. Kyllä meilläkin oli mieheni kanssa aikoinaan ikävä ja kaipuu toisen luo, mutta te sentään näette tiuhempaan.

Kerroit menneesi ihan rikki, kun jouduit eroamaan exästäsi. Koska toivoa yhteenpaluusta ei ollut, olit varmaankin eroprosessissa jo aika pitkällä, kun tilanne nyt yllättäen muuttui. Koska rakastat exää yhä älyttömästi, pelkään, että jos et katso tätä ex-asiaa loppuun asti, jäät lopulta jossittelemaan ja haikailemaan, mikä on painolastina uudelle suhteelle. Voittehan te exän kanssa tavata kuten hän on pyytänyt ja käydä asiat kunnolla läpi sekä kummankin odotukset. Jos keskustelun pohjalta tuntuu siltä, että et palaa hänen kanssaan enää yhteen, olet sujut asian kanssa eikä tuollainen keskustelu vielä ole mielestäni pettämistä nykyistä naistasi kohtaan. Jos taas päätättekin palata yhteen, otat vastuun tekemisistäsi ja sen riskin, että teillä ei sittenkään suju ja nykyinenkin on menetetty.


Toivottavasti tunnet itsesi niin hyvin, että tiedät, minkä asioiden kanssa pystyt elämään ja teet ratkaisusi sen perusteella. Voimia hankalaan tilanteeseen!

tekemistähän tuossa riittää. Ensinnäkin olet rikki entisestä suhteesta. Jollain tavoin sinun pitäisi saada itseäsi ehjättyä tuosta tilanteesta. Jokatapauksessa tulet ennemmin tai myöhemmin ehjäämään tuota vaikeaa kokemusta tavalla tai toisella, joko se tapahtuu tietoisesti asiaa ratkaisten tai sitten se tulee tulemaan eteen joku vähemmän kaunis päivä ja silloin seuraukset voivat olla mitä vain.

Siinä mielessä olisi mielekästä selvittää välit eksän kanssa, koska on niin, että kannat asiaa aina mukanasi lopun ikääsi, jos asiaan ei nyt saada tolkkua. Toinen asia on sitten sen selvittäminen, mitkä välit sinulla on nyksään. Ja vasta näiden kahden asian selvittämisen jälkeen olet mahdollisesti vasta siinä tilanteessa, että voit harkita ratkaisuasi mihinkään suuntaan. Sekin voi olla ratkaisu, että olet ihan itsesi kanssa välillä yksin. Siinä tilanteessa, että omat tunteet on sekavat nyksää kohtaan, ja olet satuttanut tunteitasi eksäsi kanssa, ei kannata mihinkään radikaaliratkaisuihin pyrkiä minkään asian suhteen. Voiko olla mahdollista, että käytte eksän kanssa läpi sen eron vielä kerran ilman, että siinä tilanteessa mietitään mitään jatkoja, mutta puhutaan menneet selviksi. Vain sitä varten, että saat siitä tilanteesta edelleen puhumattomat asiat puhutuksi. Kuitenkin sinun pitää käydä läpi tilanne nykyisen ihmisen suhteen läpi myös.

Noin sekavassa tilanteessa ei edes voi päättää mitään, koska aina muuten jää jotain aukkoja ja jossittelun varaa asioihin. Jokatapauksessa, kävi miten kävi lopulta, joudut tai saat kohdata nuo molemmat asiat ja sen jälkeen sinulla on ennenkaikkea itsesi kanssa niin paljon helpompaa, että varmasti siinä ratkeaa muutkin jutut.

kuulostaa ennemmin siltä, että eksä ei ole astunut sinun kuvioihisi vaan sinä hänen.

Kuulostaa hieman kyllä siltä, että hakisit exästäs lohtua, kun uusi parisuhde ei toimi muutakuin kaukosuhteella, vai olenko aivan väärässä? Tuo kertomasi, ettet edes miettisi exän kanssa tapaamista puhuisi aavistukseni puolesta? Olen itse aikoinani ollut samankaltaisessa tilanteessa ja asia jäi kaivelemaan piiitkäksi aikaa mieltäni. Kiinnostaisi tietää, tapasitko exääsi ja mikä on tilanne nyt?

Täälläkin samansuuntainen tilanne. Olen uudessa parisuhteessa, mutta eksä on vielä silloin tällöin mielessä ja mahdollisuuksia myös sinne suuntaan olisi. En oikein ehtinyt käsittelellä eroa aikoinaan, ja se tapahtui melko kevyin perustein.. Ilmeisesti näistä syistä eksä kummittelee pääni sisällä, ehkä tiedä mitä tehdä asialle. Mietin, pitäisikö tavata eksä ja selvitellä suhdettamme jälkikäteen - kokemuksia tällaisesta toiminnasta olisi kiva kuulla. Lisäksi olen pohtinut, kannattaako minun kertoa nykyiselle kumppanille siitä, että eksä pyörii mielessä. Kertominen ei houkuttele, sillä uskon nykyisen kumppanin reagoivan siihen samalla tavalla kuin kirjoittaja naisnäkökulma reagoi kuultuaan miehensä ihastuksesta. Kertominen voisi kyllä helpottaa omaa oloani, mutta onkohan se sen arvoista?