Åiti etsi lastaan 5 päivää - poliisi pidätti

Poliisi pidätti pojan – Epätietoinen äiti etsi lastaan viisi päivää

Äiti huolestui, kun hänen poikansa ei tullut kotiin, ja lopulta hän teki pojasta katoamisilmoituksen poliisille. Vasta viisi päivää katoamisen jälkeen selvisi, että poliisi on pidättänyt pojan.

Poikaa epäillään laittomista uhkauksista ja varkaudesta. Pidätyksen aikaan hän kysyi poliiseilta, voisivatko he ilmoittaa hänen äidilleen, mitä on tapahtunut.

Poliisit kertoivat hänelle myöhemmin, että äidille on ilmoitettu ja tämä lähettää terveisiä.

Äidin mukaan hän ei saanut ilmoitusta ja hänen terveisensä pojalle oli tekaistu.

– Mielestäni tämä on kamalaa. Vaikka hän on 18-vuotias, hän asuu yhä kotona ja käy lukiota. Heidän todellakin pitäisi ilmoittaa meille, missä hän on. Tämä oli kauhea kokemus, äiti kertoi

Asianajajien mukaan ei ole harvinaista, että poliisi kieltäytyy ottamasta yhteyttä pidättämiensä henkilöiden perheisiin.


Miksi poliisi ei suostu kertomaan läheisille pidätyksestä?
Kaikkein ihmeellisintä on miksi poliisi VALEHTELEE???
6148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hoh, hoijaa ! ***Poliisi pidätti pojan – Epätietoinen äiti etsi lastaan viisi päivää***

Lain mukaan pidätysaika Suomessa on kolme vuorokautta. Sen jälkeen pidätetty pitää joko päästää vapaaksi, tai esitettävä tuomioistuimelle, että pidätetty vangitaan.

Suomessa oikeus ei vangitse 18 -vuotiasta, jos kyse on laittomasta uhkauksesta ja varkaudesta.



13 § (27.4.1990/361)
Pidätettyä koskevan vangitsemisvaatimuksen tekoaika

Vaatimus pidätetyn vangitsemisesta on tehtävä tuomioistuimelle viipymättä ja viimeistään kolmantena päivänä kiinniottamispäivästä ennen kello kahtatoista.

Äänestä

Tilapäinen mielenhäiriö kenties, kohta se jankutus taas alkaa?

Äänestä

sanos muuta

Äänestä

Ei ihmetytä suuresti, poliisi toimii yhtä lailla monissa muissakin maissa kuin Suomessa härskisti ja epärehellisesti rikkoen siinä sivussa lakeja. Mutta poikkeuksena Suomesta Ruotsissa on mahdollista että tuollaiset siat saavat seuraamuksia väärin toimittuaan, kun taasen Suomessa asiat piilotetaan kun poliisit suojelevat toisiaan eivätkä todista vaikka tietäisivät kollegan toimineen väärin.

Äänestä
  • Mistä tämä luottamus Ruotsin oikeusjärjestelmään? En oikein usko että poliisit ovat jotenkin parempia Ruotsissa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Poliisiputkassa kirjoitti:

Poliisi pidätti pojan – Epätietoinen äiti etsi lastaan viisi päivää

Äiti huolestui, kun hänen poikansa ei tullut kotiin, ja lopulta hän teki pojasta katoamisilmoituksen poliisille. Vasta viisi päivää katoamisen jälkeen selvisi, että poliisi on pidättänyt pojan.

Poikaa epäillään laittomista uhkauksista ja varkaudesta. Pidätyksen aikaan hän kysyi poliiseilta, voisivatko he ilmoittaa hänen äidilleen, mitä on tapahtunut.

Poliisit kertoivat hänelle myöhemmin, että äidille on ilmoitettu ja tämä lähettää terveisiä.

Äidin mukaan hän ei saanut ilmoitusta ja hänen terveisensä pojalle oli tekaistu.

– Mielestäni tämä on kamalaa. Vaikka hän on 18-vuotias, hän asuu yhä kotona ja käy lukiota. Heidän todellakin pitäisi ilmoittaa meille, missä hän on. Tämä oli kauhea kokemus, äiti kertoi

Asianajajien mukaan ei ole harvinaista, että poliisi kieltäytyy ottamasta yhteyttä pidättämiensä henkilöiden perheisiin.


Miksi poliisi ei suostu kertomaan läheisille pidätyksestä?
Kaikkein ihmeellisintä on miksi poliisi VALEHTELEE???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu