Minkälaisia fyysisiä tai henkisiä oireita teille on tullut joko bipo-suhteen jälkeen tai muutenkin pahan suhteen jälkeen, jos bipo on ollut suhteessa?
Itse olen bipo ja tulin bipon jättämäksi. Tämäkin tapahtui aivan yllättäen ilman ennakkovaroituksia. Yhtäkkiä ei enää rakastanut ja en ollut hänelle sopiva. En pystynyt päiväkausiin nukkumaan kunnolla, itkin koko aika, masennuin, itsetunto oli maassa, sain pieniä paniikkikohtauksia, oksensin ruuat ulos ja laihduin monta kiloa. Halusin vaan olla rauhassa ja kuolla pois. Kaikki vuosien traumat ja tuskat tulivat kerralla niskaan eron jälkeen.
Itse olen bipo ja tulin bipon jättämäksi. Tämäkin tapahtui aivan yllättäen ilman ennakkovaroituksia. Yhtäkkiä ei enää rakastanut ja en ollut hänelle sopiva. En pystynyt päiväkausiin nukkumaan kunnolla, itkin koko aika, masennuin, itsetunto oli maassa, sain pieniä paniikkikohtauksia, oksensin ruuat ulos ja laihduin monta kiloa. Halusin vaan olla rauhassa ja kuolla pois. Kaikki vuosien traumat ja tuskat tulivat kerralla niskaan eron jälkeen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
No, meiltä romahti myös talous. Se siksi kun meillä oli yhteinen firma (ja oltiin muutenkin oltu jo parikymmentä vuotta yhdessä) ja kaikki romuttui miehen maanisten tempauksien myötä. Tämä varmasti vaikuttaa paljolti omien oireideni vahvuuteen. Aluksi oli paniikkia myös shokin oireet (lääkäri totesi), huoli, hätä, pelko ja suru. Hätkähtelin ja säikähtelin eri tilanteissa, en saanut nukuttua ja/tai jos sain, niin heräsin hiestä märkänä painajaisiin monta kertaa yösssä. Toisinaan toimin kuin auto pilootin ohjaamana ja sain asioita tehtyä, joita nyt jäljestäpäin lähes hämmästelen.
Aikaa myöten aloin saada paremmin nukuttua ja säikähtely jäi pois. Edelleen näen asiaan liittyviä painajaisia muutaman kerran viikossa, vaikka erosta on kulunut jo yli 3 vuotta. Tähän varmasti vaikuttaa se, että mistään asiasta ei mieheni kanssa oikein sovittu mitenkään, enkä mitään järkevää lopetusta suhteellemme saanut. Koskaan ei puhuttu asioita selviksi tai sovittu edes lasten asioista. Mies vain alkoi elämään uutta elämäänsä ja deletoi meidät, entisen perheensä, pois mielestään täydellisesti. Siksi sellainen "tämä-ei-voi-olla-totta-tunne" jäi.
Luottamus toisiin ihmisiin on vähentynyt. Samoin usko siihen, että voin itse hallita elämääni. Kun meidän perhe hajosi, minun mielipidettä ei kysytty yhteenkään asiaan enkä millekään mitään mahtanut. Mieheni hoiteli asiat maanisen hullulla ja sydämettömällä tavallaan, uhkaili ja pelotteli minua myös asianajajansa avulla. Missään ei ollut mitään logiikkaa ja kaikki sopimukset aina rikottiin jotain kautta. Tämän seurauksena uskon nykyisin ihmisistä myös kaikkea mahdollista pahaa. Tai tiedän, että hyvätkin ihmiset voivat muuttua.
Ai niin, minäkin tietysti itkin ja myöskin oksensin lähes kaiken syömäni silloin alkushoksissa - ja laihduin. Kai yritin myös kieltää tilannetta, enkä millään meinannut uskoa, että mieheni todella teki mitä teki. Olin kuin lamaantunut ja odotin hänen muuttuvan omaksi itsekseen silloin kuin olisi kaikin keinoin pitänyt puolustaa itseäni ja lapsiani - ainakin taloudellisissa asioissa.
Mun bipo oli väkivaltainen henkisesti ja fyysisesti. Valehtelijakin. Siis ei kertonut masennuksestaan (ei ollut saanut diagnosointia, vaan jälkikäteen tulin itse tähän lopputulokseen, että bipohan se oli). Vakavaan masennukseen hän oli hakenut apua jo vuotta ennen tapaamistamme ja piti sen visusti salassa seurustelumme ajan. Muutimme yhteen ja hän lopetti lääkkeet. No sehän ei ollut hyvä ajatus. Hänen tilansa romahti ja minä kärsin seuraukset. Arki oli pelottavaa ja ahdistavaa. Sain pelätä eläinteni terveyden puolesta. Myöhemmin olen todennut, että mies oli lyönyt koiraani, koska se käyttäytyi miehen seurassa kummallisesti asuessamme yhdessä. Toiseen kiinnikäymiseen se sitten loppui, jätin miehen. Niin mies kertoi masennuksestaan vasta ensimmäisen käsiksikäymisen jälkeen ja kertoi myös aloittaneensa lääkityksen, eli toivoa piti olla. Maaliskuussa lähdin lopullisesti.
Mitä sitten sen jälkeen? Sain mieheltä tappouhkauksia ja lupailuja kuinka hän ilmestyisi tapaamaan minua. Poliisi ei mahtanut asialle mitään. Olin yksin peloissani. Kuljen ulkona turvasumutteen kanssa. Asuin eläinten kanssa kaverin luona. Kaikki tavarani olivat yhteisessä asumuksessa. Mies varasti suuren osan tavaroistani. Kuljin selviytymismoodi päällä ja etsin omaa kämppää. Järjestelin autopilotilla asiat niin että pääsin pakkaamaan ja hakemaan tavarat, muuttomiehet...olin aivan kuiviin imetty muutenkin ja sitten vielä piti jaksaa. En luota ihmisiin. Epäilen uusien ihmisten valehtelevan. En usko keneenkään mieheen enää. Takerrun väkivaltaisiin vitseihin ja otan ne todesta. Analysoin jatkuvasti ja pohdin, mitä mies mies mahtaa oikeasti ajaa takaa. Suojamuurit ovat korkeat ja varustelen niitä parhaani mukaan.
Kumpa voisin kääntää aikaa takaisin. Tuosta suhteesta tuli elämäni ainoa asia, jota todella kadun karvaasti. Mies rikkoi minut, enkä koskaan enää palaa ennalleen. Toivon eksälle kaikkea pahaa. Toivon, että hän kuolee nuorena hitaan ja tuskallisen kuoleman.
Onneksi pääsi hänestä eroon, selkäpiirtä karmiva tarina. Voimia sinulle.
Minulla oli myös tuota huolta, surua, ahdistusta ja masennusta. ensimmäisenä katosivat unet, sain niihin lääkettä, jota söin monta kuukautta. Laihduin kun yksinkertaisesti ruoka ei maistunut. Oma elämä ei kiinnostanut yhtään ja toimin kuin usvassa sen vähän kun toimin. Uusia unilääkkeitä en enään saanut vaan minulle aloitettiin lievä masennuslääke, minkä ansioisa sain unirytmin kuntoon. Pikku hiljaa alkoi muutkin asiat helpottamaan. Niitä aikoja löysin tämän paikan ja sen seurauksena alkoi toipuminen. Nyt menee jos paljon paremmin. Vaikka vieläkin käsittelen asioita päivittäin, niin olo on helpottunut. Olen edelleen exääni vahvassa tunnesiteessä ja edelleen tapahtuneesta hyvin surullinen. En halua kuitenkaan kiirehtiä prosessisa, vaan kuljen polkua askel kerrallaan. Suhteemme oli minulle valtava paketti, sen käsittelemiseen menee aikaa. Onneksi pahin on kuitenkin ohi.
Olenkin miettinyt miten kahden bibon suhde eteen. Surullinen on tarinasi. Voisi luulla että kaltaisessa suhteessa osaisi ajatella myös toista osapuolta. Exäsi ei tähän ilmeisesti pystynyt. Voimia sinullekin.
Huh huh mitä juttua taas. Oletko kenties lääkäri, että voit tuollaisen diagnoosin tehdä? Kuulostaa paremminkin narsistilta. Myös narsistit voivat masentua. "Toivon eksälle kaikkea pahaa. Toivon, että hän kuolee nuorena hitaan ja tuskallisen kuoleman." Näytät toivovan myös muille bipoille pahaa, vaikka he eivät ole sinulle mitään tehneet. Mieti hiukan, että onko sinun käytöksesi kovin tervettä. Mene ihmeessä lääkäriin, jos olet noin täynnä vihaa. Muiden bipojen haukkuminen ei ole oikein. Käännä vihasi johonkin muuhun asiaan. Tuo ei ole tervettä. Terapia voisi auttaa sinua käsittelemään vihaasi. Muiden mollaaminen ei sitä tee.
Niin, diagnosoitu oli ainoastaan vaikea masennus. Ja siihen eksä oli hoitoa saanut. Tavallinen masennus ei tee ihmisestä valehtelevaa, manipuloivaa, maanista, väkivaltaista hullua. Olkoon siinä mitä tahansa mielisairauksia, ei lopultakaan kiinnosta eikä lohduta tippaakaan. Olen jollain mielenkiinnolla yrittäny ettiä syitä siihen, miksi mies muuttui yhteenmuuton jälkeen päivästä yöksi ja vieläpä noin viikon sisällä. Ja siitä se sitten jatkui ja jatkui ja paheni vain. Ensin oltiin niin täydellistä niin täydellistä ja sitten kabuum! Lekalla päähän!
Kun ihminen yrittää selvityä, ei se konsteja kysele. Vihasta sain voimaa lähteä, muuten olisin jäänyt sinne bipo-narsisti-psykopaatin kouriin loppuiäksi. Enkä edes ollut siellä kauaa ja mitä tuhoa tuo ihminen siinä muutamassa kuukaudessa saikaan aikaan?! Viha peittää alleen myös sitä kuolemanpelkoa, jonka eksä edelleen aiheuttaa. Odotan milloin se saa*anasta seuraava tulee lenkkipolulla vastaan kirveen kanssa. Onko sulla kenties jotain parempia ehdotuksia mulle? Vai pitäiskö tässä vaan rohkeesti pelätä, laittaa selkä köyryyn, nyyhkyttää ja vajota maanrakoon???!
Mistä tulee viha kaikkia psykopaatteja kohtaan? Mun viha on tällä hetkellä aika abstrakti käsite. KAIKKI mun eksän kaltaiset saisi kuopata ja maailma olisi hieman parempi paikka meille "normaaleille", mitä se ikinä tarkoittaakaan. Mahtaako mustakaan enää ikinä tulla "normaalia", enpä tiiä. Siis määhän olin itse auringonvalo ennen tota nilkkiä, nyt olen lähinnä haamu entisestä.
Ei se bipokaan tee ihmisestä välttämättä valehtelijaa, manipuloivaa ja väkivaltaista. Täälläkin pyörii monta bipoa, jotka vaikuttavat monia terveitä fiksummilta. "Olen jollain mielenkiinnolla yrittäny ettiä syitä siihen, miksi mies muuttui yhteenmuuton jälkeen päivästä yöksi ja vieläpä noin viikon sisällä. Ja siitä se sitten jatkui ja jatkui ja paheni vain. Ensin oltiin niin täydellistä niin täydellistä ja sitten kabuum! Lekalla päähän!" Tämähän kuulostaa juuri narsismilta, vaikka en lääkäri olekaan. Ensin mies on niin täydellinen ja naimisiinmenon tai yhteenmuuton jälkeen muuttuu aivan toiseksi. Ihanaa esittämällä saa toisen koukkuun ja myöhemmin se oikea luonne paljastuu. Olen meinaan ollut narsistisen naisen "uhri" ja juuri tuolla tavalla se meni. Luulin törmänneeni maailman ihanimpaan naiseen. Hän oli liian täydellinen. Sen olisi pitänyt herättää hälytyskellot päässäni. Kihlojen ja yhteenmuuton jälkeen tuli se todellinen hirviö esiin.
Ei tietenkään pidä alistua tollaselle kohtelulle, mutta älä syytä täällä muita bipoja oman eksäsi jutuista. Syyttömiä he siihen ovat. Ja ota yhteyttä poliisiin, jos pelkäät häntä. Kyllä tuo tosiaan kuulostaa ihan narsistilta, eikä miltään bipolta. Voihan ne tietenkin yhdessäkin olla. Vihata voit vaikka loputtomiin, mutta muista se että se viha tekee sinulle pahaa, ei muille ihmisille. Vihalla vihaa vastaan ei ole koskaan toiminut. Ihmiset eivät voi sairauksilleen mitään. Yritän olla vihaamatta eksääni juuri sen vuoksi, etten tee itsestäni katkeraa ukkoa. Liika vihaaminen tuhoaa ihmisen.
Ja jos sinulla ont todisteita tämän eksäsi uhkailuista ja käytöksestä, niin hae lähestymiskielto. Kyllä poliisin on jotain tehtävä. Ei ketään voi pakottaa pelossa elämiseen.
Poliisi on voimaton. Tarvitsisin jonkun muun, ulkopuolisen ihmisen, todistamaan asia. Tekstarit ei kelpaa, äänitteet ei kelpaa, mun sana ei kelpaa. Kyllä tässä yhteiskunnassa on ihan helppoa terrorisoida toisen elämää ihan ilman seurauksia. Kuten sanottua, narskuttaminen on muodikasta, niinpä en ääliötä lokeroi mihinkään. Kammotus se on joka tapauksessa ja ääääärimmäisen etevä puhumaan. Voitteko kuvitella, että pankissa se onnistui muuttamaan meidän yhteisen lainan maksusuunnitelmaa AIVAN YKSIN??! Eikä pankki edes ilmottanu mulle!!! Pankkivirkailija yritti siinä sitten selitellä, että tiesi kyllä että periaatteessa niin ei saisi tehdä MUTTA HÄNESTÄ SE OLI MEILLE PAREMPI! Eksä siis puhui pankin pyörryksiin! Siihen ei ihan joka jamppa pysty. Olkoon mikä on, turha mun sen lokerointia on miettiä. Ehkä lakkaan vihaamasta joskus. Ehkä sitten, kun voin jatkaa elämääni rauhassa.
Hei, minulle kävi muuten pankin kanssa ihan sama juttu! Nostin siitä kyllä äläkän.
kuulostaa koko juttusi liian tutulta. Ei muuten ollut minunkaan miehelläni mitään diagnoosia, mutta oireet viittaavat bipoon, joskin moni asiantuntija on veikkaillut narsismia - mutta onko yhtäkkiä alkavaa narsismia?. Kaikki tuntuu vuosien jälkeen yhä epätodelliselta. Kuten täällä moni on kirjoittanut.
Kuule Santtu, tuo vihan tunne on välttämätön askel toipumisen tiellä. Se on pitkästä aikaa ehkä se ensimmäinen askel takaisin oman itsensä kunnioittamiseen. Vihaisuus myös antaa voimia ja potikii eteenpäin, se on tervettä vaihtelua surulle ja lamaantumiselle. Ne potkut, mitä monet ovat bipoiltaan saaneet, ovat niin kovia, että selviytyminen ei käy aivan noin vain - se on pitkä tie, johon myös vihantunteet kuuluvat.
Ensin olin raivoa täynnä, kun tajusin, että exälläni oli selkäni takana peliä nykyisen kanssa, minkä hän selitti vain ystävyytenä. Sitten n.kk tapahtuneesta romahdin ja jouduin hakemaan sairaslomaa ja unilääkettä. 3kk erosta menin psykiatrille ja sain keskivaikea masennus diagnoosin ja lääkityksen. Yli vuoden söin masennuslääkettä, mutta sitten halusin lopettaa ne. Ja ilman ko. pehmentävää lääkitystä alkoi uusi kriisijakso, mistä alan nyt pikku hiljaa toipua, mutta silti joka päivä mietin näitä asioita, että miksi exäni halusi uuden suhteen, vaikka olimme läheisiä ja meni aivan hyvin. Mania saattaa olla osasyynä hänen vaihtoonsa, mutta selittääkö se kuitenkaan kaikkea? Hänellä menee nykyisin kyllä huonosti, kun tämä hänen nykyisensä on juoppo ja tahdoton luonne eli ei missään nimessä sopiva bipon kumppaniksi. Kyllä hän on sen mulle joskus myöntänytkin, mutta ei osaa irtautua nykyisestä hyvin rajoittuneesta maailmastaan. Exäni on hylännyt kaikki entiset kaverinsa ja elää nykyisen kumppaninsa juoppokavereiden piirissä. Surkeaa seurata kauempaakin tuota alamäkeä...
On varmaan välttämätön joo, mutta tajuatko sinä että hänellä ei ole oikeutta kaataa sitä viattomien niskaan ollenkaan? Onko se jotenkin vaikea sinun ymmärtää? Ja se on fakta, ettei kukaan maallikko voi tehdä mitään diagnoosia. Bipostakin on tullut joku pirun muoti-ilmiö. Yhtäkkiä kaikilla on bipo. Narsisteja ja psykopaatteja on muka joka paikassa. Joku hiton järki tähän touhuun pitää saada. Sitten on vielä kasa teitä kukkahattutätejä, jotka vain ruokitte näitä "keittiö-psykiatreja" tekemään vähän lisää diagnooseja tai varmistamaan diagnooseja oikeaksi. Mitä jos jättäisitte lääkäreille jotain työtä. Ja terapia on tosiaan fiksumpi vaihtoehto, kuin rikkoa viattomia ihmisiä. Onko se sinusta taika oikein? Ilmeisesti on. Teet sitä varmaan itsekin. Minkälaista sakkia täällä oikein on. Tiedän tasan tarkkaan nuo tunteet, enkä siltikään viattomiin niitä kohdistaisi.
Luulin kuolevani eron jälkeen. En saanut kunnolla nukuttua, itkin koko aika ja näin kamalia painajaisia eksästäni. Taikan tavoin minunkin erostani on yli kolme vuotta, ja vieläkin näen painajaisia eksästäni muutaman kerran viikossa. Kävin muutama kuukausi eron jälkeen terveyskeskuksen päivystyksessä pariin otteeseen, kun luulin ihan oikeasti, että kuolen niihin fyysisiin oireisiin. Sydän oireili rytmihäiriöillä, en saanut aina henkeä kunnolla, pahoja paniikkikohtauksia, ahmin ruokaa pahaan oloon ja toivoin kuolevani. Olin niin täynnä vihaa, että en pysty edes sanoiksi sitä laittamaan. Masennus vaan paheni koko aika. Olin ahdistunut ja samalla surullinen. Sitten tuli vielä joku häpeä, kun en saanut suhdetta pidettyä kasassa. Itsetunto oli aivan maahan hakattu. Vihasin itseäni ja ajattelin, ettei kukaan voi minua rakastaa. Nyt vasta asiat ovat hieman parantuneet, mutta aina tuntuu jotain tapahtuvan, että haavat repeävät uudelleen. En pääse menneisyydestä millään eroon. Vähän väliä se muistuttaa siitä helvetistä.
Se on kummallista, miten suhteen aikana kestää ne kaikki paineet, vaikka helvettiä on ollut jo vuosia. Suhteen jälkeen sitten kaikki alkaa kaatumaan niskaan. Siitä se parantuminen alkaa. Vuosia se ainakin minun kohdallani on kestänyt, ja kestää vieläkin. En voi sanoa, että olisin päässyt kaikkien asioiden ylitse. Pelkään, etten koskaan edes pääse. Miten ironista, että itsekin sain tuon kamalan diagnoosin. Se vain pahentaa monia asioita, ja lisää katkeruutta. Varsinkin jos on masennus menossa. Olen sitäkin miettinyt, että voisiko bipous pahentaa tätä eron jälkeistä toipumista. Mutta toisaalta, jos Taikakaan ei ole asioiden yli päässyt samassa ajassa, niin ehkä se on ihan normaalia.
Ymmärrän kyllä 3971:n vihan tällä hetkellä. En kyllä hyväksy sitä, että se kohdistuu toisiin ihmisiin, jotka eivät häntä ole satuttaneet. Samalla tavalla en hyväksy sitä, että itse tein samoin siinä raivossa aikoinani. Siinä saattaa loukata jotain viatonta syvästi. Tosin täällä virtuaalisessa maailmassa ei saisi tuntemattomien juttuja ottaa itseensä. Ymmärrän kuitenkin erittäin hyvin vihasi. Kaikki bipot eivät kuitenkaan ole hirviöitä. Antaisin mitä vaan, jos pystyisin ne raivokohtaukset ja pahat sanat poistamaan. Ei sitä ehkä pysty edes hallitsemaan, kun ihmisellä on tarpeeksi paha olo. Viha oli vuosien ajan kerääntynyt sisälle, ja eron jälkeen se alkoi purkautua. Miten voikaan vihata jotain ihmistä sillä tavalla. Vihasin myös itseäni ja koko maailmaa. Vihasin sitä, etten ollut kunnioittanut itseäni ja lähtenyt aikoja sitten menemään.
Santun kanssa olen siitä samaa mieltä, ettei saisi tehdä mitään diagnooseja toisista ihmisistä. Varsinkaan, jos ei ole minkäänlaista terveydenalaan liittyvää kokemusta tai ammattia. Ne asiat pitäisi jättää psykiatreille ja muille erikoislääkäreille. Ja bipoudesta on tosiaan tullut jokin muoti-ilmiö. Tuntuu, että vähän joka toisella alkaa olemaan tämä diagnoosi. Samoin tuo narsismi ja psykopatia on ollut viimeaikoina hiukan liikaa esillä. Ihmiset alkavat seota noiden diagnoosien keskellä. Jotkut ovat alkaneet oikein tarkkailemaan läheisiään ja tuttaviaan, jos vain saisi jonkun narskun sieltä kiinni. Media vielä lisää tätä hullunmyllyä... "Tästä tunnistat psykopaatin..." Voi ei. Olen tutustunut lievästi masentuneisiin nuoriin, jotka kuvittelevat ja ilmeisesti haluavat olla bipoja. Monilla on se harhaluulo, että kaikki bipot ovat keskivertoa älykkäämpiä ja taiteellisempia. USA:ssa tämä diagnoosi on haluttua kauppatavaraa. Sairasta.
Nii-in. Valitettavasti tämä sairaus ei tee meistä tyhmiä, vaan keskivertoa älykkäämpiiä.