Poliisin tapa käyttää kamera-autoja saattaa olla laiton

Poliisin tapa käyttää kamera-autoja liikennevalvonnassa saattaa olla laiton. Teknistä valvontaa koskeva lainsäädäntö ei kerro yksiselitteisesti, pitäisikö poliisin ilmoittaa kiinteän tolppavalvonnan lisäksi myös autolla tehdystä kameravalvonnasta etukäteen.

Oikeusoppineiden mukaan lainsäädäntöön on jäänyt tulkinnanvaraisuuksia mahdollistava aukkokohta. Tämän takia pääosa kamera-autoilla saaduista todisteista kuljettajien liikennerikkomuksista voitaisiin tulkita jopa lainvastaisesti hankituiksi.

Laki velvoittaa poliisin ilmoittamaan etukäteen yleisellä tiellä suorittamastaan teknisestä valvonnasta.

Kameratolpista poliisi ilmoittaa tienvarsille sijoitetuin keltamustin kyltein hyvin näkyvästi. Sen sijaan poliisin siviiliautoihin sijoittamasta automaattisesta valvonnasta ei tiellä liikkujille yleensä ennalta ilmoiteta.

Laki määrittelee teknisen valvonnan jatkuvaksi tai toistuvaksi teknisellä laitteella tapahtuvaksi valvonnaksi.

– Ongelmaksi jää kuitenkin määrittää, minkälainen valvonta katsotaan jatkuvaksi tai toistuvaksi, arvioi rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta.

– Yksi tulkinta on, ettei ennakkoilmoitusta tarvita, kun kyse on siirrettävästä valvontakamerasta. Toisen tulkinnan mukaan ilman ennakkoilmoitusta kuvaaminen on lainvastaista, kommentoi rikos- ja prosessioikeuden professori Dan Frände Helsingin yliopistosta.

Automaattisen liikennevalvonnan kuvien perusteella rangaistusseuraamus lähetetään tänä vuonna arviolta yli 400 000 kuljettajalle. Poliisin kamera-autojen tallentamia tapauksia näistä on noin kuudennes.

http://www.ts.fi/online/kotimaa/277975.html
177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kameraautossa on polliisi siellä takakontissa eli verrataan tavalliseen tutkaan:=)Jos täysin miehittämätön niiin silloin voisi laki olla toisin,mutta aina on ajoneuvossa miehitys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taskpolrik kirjoitti:

Poliisin tapa käyttää kamera-autoja liikennevalvonnassa saattaa olla laiton. Teknistä valvontaa koskeva lainsäädäntö ei kerro yksiselitteisesti, pitäisikö poliisin ilmoittaa kiinteän tolppavalvonnan lisäksi myös autolla tehdystä kameravalvonnasta etukäteen.

Oikeusoppineiden mukaan lainsäädäntöön on jäänyt tulkinnanvaraisuuksia mahdollistava aukkokohta. Tämän takia pääosa kamera-autoilla saaduista todisteista kuljettajien liikennerikkomuksista voitaisiin tulkita jopa lainvastaisesti hankituiksi.

Laki velvoittaa poliisin ilmoittamaan etukäteen yleisellä tiellä suorittamastaan teknisestä valvonnasta.

Kameratolpista poliisi ilmoittaa tienvarsille sijoitetuin keltamustin kyltein hyvin näkyvästi. Sen sijaan poliisin siviiliautoihin sijoittamasta automaattisesta valvonnasta ei tiellä liikkujille yleensä ennalta ilmoiteta.

Laki määrittelee teknisen valvonnan jatkuvaksi tai toistuvaksi teknisellä laitteella tapahtuvaksi valvonnaksi.

– Ongelmaksi jää kuitenkin määrittää, minkälainen valvonta katsotaan jatkuvaksi tai toistuvaksi, arvioi rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta.

– Yksi tulkinta on, ettei ennakkoilmoitusta tarvita, kun kyse on siirrettävästä valvontakamerasta. Toisen tulkinnan mukaan ilman ennakkoilmoitusta kuvaaminen on lainvastaista, kommentoi rikos- ja prosessioikeuden professori Dan Frände Helsingin yliopistosta.

Automaattisen liikennevalvonnan kuvien perusteella rangaistusseuraamus lähetetään tänä vuonna arviolta yli 400 000 kuljettajalle. Poliisin kamera-autojen tallentamia tapauksia näistä on noin kuudennes.

http://www.ts.fi/online/kotimaa/277975.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu