Suomipop tiistai-iltapäivässä (15.11.2011)

Rakel "ÖÖÖÖÖÖ" Liekki ihmetteli, että mitä kaikkea ihmiset ovat valmiit laittamaan suuhunsa, päästäkseen TV -ohjelmaan. Jutussa hän viittasi johonkin Brittiläiseen henkilöön, joka oli saanut (vakavan?) sairauskohtauksen, syötyään mm. sian perasuolta, kamelin varvasta, kalkkunan kiveksiä, ym.

Pitäsiköhän Rakel "ÖÖÖÖÖÖ" Liekiltä ihan oikeasti kysyä, että mitä kaikkea hän on ollut valmis laittamaan suuhunsa, tai muihin ruumiinaukkoihinsa, päästäkseen julkisuuteen??!!

Ei vittu, mitä tekopyhyyttä "ihmiseltä", jonka suurin saavutus toistaiseksi on todellakin ollut se, että pystyy makaamaan jalat leväällään kameran kuvatessa.

Onneksi Rakelilla on melko selkeä ääni radiohommiin, toisin kuin KarkkiHarkilla, jonka muminaa ei todellakaan enää viitsi kuunnella. Annia on jo ikävä, sillä hän uskalsi tuoda esiin sisäisen blondinsa aidosti esittämättä blondia!

Eniten kaipaan erittäin selväsanaista ja hyvin artikuloivaa Mika Kankaanpäätä iltapäivään.

Suomipopilla on nyt selvästi jokin tarve yrittää palkata tunnettuja radioääniä, jotka ovat kuitekin jo selvästi kehäraakkeja (Salmivaara ja Harkki esim.). Pitäisi kuitenkin muistaa, että Suomipoin nostivat huipulla varsinaisesti amatöörit, jotka loivat valtavirrasta poikkeavalla tavalla ohjelmaa.

Pahaa pelkään, että Suomipop "kehitetään" pilalle ja suosio romahtaa ensi vuoden aikana roimasti. Palataan tähän aiheeseen vuoden 2012 lopulla!
14383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"Pahaa pelkään, että Suomipop "kehitetään" pilalle ja suosio romahtaa ensi vuoden aikana roimasti. Palataan tähän aiheeseen vuoden 2012 lopulla!"

näin aivan varmana käy ellei soittolistaa raikasteta reilulla kädellä. nythän Jaajon olemassaolo on mahdollistanut umpipaskan, väsyneen ja näivettyneen listan veivaamisen vuosia.

Rakel "ÖÖÖÖÖÖ" Liekin ääni on tosiaan hyvä radiohommiin, kunhan parantaisi artikulointia. keskiviikkoisin Radio Suomessa lähetyssä pyöreässä pöydässä artikulointi oli selkeämpää, ehkä oli valmistautunut niihin puolituntisiin kerran viikossa.

Juha Vuorinen, joka oli kanavan tunnettuutta Jaajon kanssa nostamassa, aloittaa ens vuonna SBS Radio Sitissä. onko Jaajollakin siellä joku status?

Äänestä

Se o kanavan vaihto ku kuulee Harkin jossan, ei kestä kuunnella.

Äänestä

Huh, onneksi en kuuntele nykyisin juuri mitään kaupallista asemaa (Sykettä ja Rondo Classicia lukuunottamatta) kun ne tuntuu olevan páskaa läpeensä melkein kaikki, ainoat kotimaiset radiokanavat joita kuuntelen on Ylen kanavia, Yle Klassinen, Yle Puhe ja Yle Radio 1. Muuten kuuntelen vain nettiradioita, etupäässä ulkomaisia mutta kotimaisista vain nuo samat mitkä jo mainitsin tuossa ja Syke ei edes kuulu FM-radiona joten sitä on pakkokin kuunnella netin kautta.

Äänestä

Annihan on muuten Voicen aamuissa jos häntä kaipaa....

Rakelia jaksaa kuunnella ehkä 15 minsaa, ei yhtään enempää. Ja varsinkin aamulähetyksen osalta ensi vuoden alussa käynee melkoinen kuulijakato s-popilla....

Äänestä

Ei Rakelis mitään vikaa ole, sil o vaa niin urpo pari siin työskentelemäs.

Äänestä

Ota Harkki lopputili!!!

Äänestä

Rakel oli tosi hyvä Ylen Pyöreässä pöydässä, siis todella hyvä ja sanavalmis keskustelija.

Äänestä
  • Pyöreässä pöydässä sitä jaksaakin kuunnella, sen vajaat puoli tuntia. Sen sijaan 4 tuntia on jo huomattavasti liikaa....

    Äänestä

4 tuntia? missä ne mainokset ja iänikuiset rallit välissä veivataan jos 4 tuntia puhuu putkeen?

Äänestä
  • No 4 tunnin lähetys joka tapauksessa, liika on liikaa....ÖÖÖÖÖ.....

    Äänestä

Iltapäivä ohjelman taso varmasti nousis jos Harkki lempattas ulos, tajuis ees ite lähtee. Todella surkea.

Äänestä

Suomipopin Hector saaste(hyvä artisti sinällään mutta ake make, lumi teki,hautausmaa...) ja muutenkin kapea soittolista on saanut minut ja monet muut vaihtamaan kanavaa pysyvästi.
Harkki ja öööö öö.. ei pysty kuuntelemaan..

"aitoa kuin arttu harkin nauru"

Äänestä

Ei todellakaan jaksa kuunnella SuomiPopin iltapäivää. Arttua on tietävinään kaikesta kaiken ja Raakel "Bi-Liekki" on kyllä pohja noteeraus. Ääni kauheeta kähinää ja mielipiteet todella kehäkolmosen sisältä. Johto herätkää ja tehkää asialle jotain, ensivuonna SuomiPop sukeltaa syvälle tällä menolla.

Äänestä
  • Itsekin veikkaan, että SuomiPopin on pakko tehdä jotain, muuten käy kalpaten. Ehkä tuo kapea suomi-musa-fakkiutuminenkin alkaa tulla tiensä päähän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomipop kuuntelija kirjoitti:

Rakel "ÖÖÖÖÖÖ" Liekki ihmetteli, että mitä kaikkea ihmiset ovat valmiit laittamaan suuhunsa, päästäkseen TV -ohjelmaan. Jutussa hän viittasi johonkin Brittiläiseen henkilöön, joka oli saanut (vakavan?) sairauskohtauksen, syötyään mm. sian perasuolta, kamelin varvasta, kalkkunan kiveksiä, ym.

Pitäsiköhän Rakel "ÖÖÖÖÖÖ" Liekiltä ihan oikeasti kysyä, että mitä kaikkea hän on ollut valmis laittamaan suuhunsa, tai muihin ruumiinaukkoihinsa, päästäkseen julkisuuteen??!!

Ei vittu, mitä tekopyhyyttä "ihmiseltä", jonka suurin saavutus toistaiseksi on todellakin ollut se, että pystyy makaamaan jalat leväällään kameran kuvatessa.

Onneksi Rakelilla on melko selkeä ääni radiohommiin, toisin kuin KarkkiHarkilla, jonka muminaa ei todellakaan enää viitsi kuunnella. Annia on jo ikävä, sillä hän uskalsi tuoda esiin sisäisen blondinsa aidosti esittämättä blondia!

Eniten kaipaan erittäin selväsanaista ja hyvin artikuloivaa Mika Kankaanpäätä iltapäivään.

Suomipopilla on nyt selvästi jokin tarve yrittää palkata tunnettuja radioääniä, jotka ovat kuitekin jo selvästi kehäraakkeja (Salmivaara ja Harkki esim.). Pitäisi kuitenkin muistaa, että Suomipoin nostivat huipulla varsinaisesti amatöörit, jotka loivat valtavirrasta poikkeavalla tavalla ohjelmaa.

Pahaa pelkään, että Suomipop "kehitetään" pilalle ja suosio romahtaa ensi vuoden aikana roimasti. Palataan tähän aiheeseen vuoden 2012 lopulla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu