Onko se ettei kaveeraa kenenkään kanssa merkki heikkoudesta? Onko niin että sulkeutunut ihminen on vapaata riistaa jonka suhteen eivät minkäänlaiset käytössäännöt päde: että jos on sulkeutunut niin sitten pitää vain hyväksyä se että tulee pilkatuksi?
Mun täytyy tunnustaa että mä pidän itseäni heikompina joitakin jotka kaveeraavat jonkun yhden ihmisen kanssa (varsinkin jos tämä kaveerattava käyttäytyy typerästi, näillä siipeilijöillähän ei ole minkäänlaista munaa kyseenalaistaa mitään mitä tämä tekee) ja ovat sitten jossain mielessä riippuvaisia tästä yhdestä ihmisestä, vähän niin kuin"kelluskelevat" toisen siivellä.
Mun täytyy tunnustaa että mä pidän itseäni heikompina joitakin jotka kaveeraavat jonkun yhden ihmisen kanssa (varsinkin jos tämä kaveerattava käyttäytyy typerästi, näillä siipeilijöillähän ei ole minkäänlaista munaa kyseenalaistaa mitään mitä tämä tekee) ja ovat sitten jossain mielessä riippuvaisia tästä yhdestä ihmisestä, vähän niin kuin"kelluskelevat" toisen siivellä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Itse en ole koskaan ollut ihminen, jolla on tarve rohmuta ympärilleen ihmisiä. Olen iloinen, itsevarma ja onnellinen näin.
Onko se heikkoutta vai vahvuutta olla yksin?
Kyllä se yhteiskunnan taholta usein noin on. Tietysti riippuu siitä miten kestää tilanteen jne.. Parempi yleensä pyrkiä saamaan tilanne toisenlaiseksi vaikka sitten hammasta purren. Tärkeintähän on ettei mene liian sekaisin koska tilanne kyllä yleensä paranee myöhemmin jos jaksaa vain uskoa siihen vaikeinakin aikoina.
Ei se ole. Se onko sitä "vapaata riistaa" riippuu itsestä. Asenteesta ja olemuksesta. Tietysti jos on sulkeutunut niin on hyväksi itselle että kestää sen että jotkut ihmiset eivät ymmärrä yksinoloasi tai sulkeutuneisuuttasi. Mutta voi ajan kanssa oppia olemaan loukkaantumatta, alkaa ymmärtää että todellisuudessa ne pilkkaajat eivät ymmärrä sinua mikä taas ei ole oma vikasi.
Yksinäisyys on luovaa jos on vahva.
Kiusaamisasiasta puhuttaessa lässytetään siitä kuinka "erilaiset" ihmiset pitää hyväksyä jne., mutta on HIEMAN ongelmallista että kiusaamisen aiheuttama sulkeutuneisuus (=erilaisuus) uudelleentulkitaan kiusaamisen syyksi. Lisäksi kiusaamisen edetessä kiusatun käyttäytymistä tulkitaan yhä enemmän vääränlaiseksi: olemista vahdataan silmät tapillaan ja siitä haetaan arvosteltavaa.
Niin no, eihän se väärin ole. On totta että kiusaaminen aiheuttaa sulkeutuneisuutta ja sulkeutuneisuus usimmiten lisää kiusaamista. Sen takia kiusaamisesta on niin vaikea päästä eroon. Sitä kiusattua tapitetaan eri motiiveilla; kiusaaja katsoo että onko itse vielä voiton puolella, nauravat sivustasuraajat katsovat vain uteliaisuuttaan kuinka hyvin kestät, Myötätuntoiset katselijat joko odottavat milloin purskahdat itkuun tai onnistutko keräämään rohkeutesi.
Sivustakatsojat varmaan arvostelevat jonkun verran itse tilanteessa (usimmiten siitä kun et pistä kampoihin; luulevat sen olevan helppoa) Mutta ei heidän elämä sen ympärillä pyöri. Ts. se ei edes merkitse heille mitään.
Hienosti kirjoitettu! Monikohan psykoammattilainenkaan on oivaltanut, että henkinen/fyysinen väkivalta aiheuttaa uhrin sulkeutumisen? Aika moni tuntuu reippaasti "analysoivan", että uhri on omalla "epäsosiaalisella" käytöksellään aiheuttanut koko ongelman.
Niin siis tämä aloitushan tuli ihan siitä että mä en haluaisi tunnustaa sitä tosiasiaa että oikeasti mä olen heikko, tyhmä ja ruma idiootti joka ihan omalla käytöksellään aiheuttaa sen että tulee pilkatuksi.
Niin ne kiusaajat on sulle uskotellu.
Mä ajattelin noin koko ala-asteen ja vielä yläasteellakin. Kiusaaminen itsellä alkoi heti siirryttyäni kolmannelle luokalle. Ala-aste vuosien aikana minussa aina vain kasvoi se ajatus että olen huonompi kuin muut, olen ruma, tyhmä ja kaikin puolin vääränlainen ihminen. Nykyään voin rehellisesti todeta iselleni etten tehnyt mitään väärin, en ollut ruma, tyhmä enkä millään lailla vääränlainen. Ainoa mikä siinä nykyään harmittaa on se kuinka monta vuotta haaskasin itseni vihaamiseen, Ja aivan turhaan!!!
Yläasteelle siirtyessä kiusaaminen loppui, tutustuin uusiin kivoihin ihmisiin ja sain kavereitakin. Seitsemännellä luokalla masennuin, ilman sen kummempia sen hetkisiä ulkoisia syitä. Silloin kaikki nuo kiusaamis jutut jotenkin pääs vaikuttaan muhun enemmän kuin koskaan ennen. Siis ne ajatukset siitä kuinka tyhmä, ruma jne. kaikkea sellaista minä olen, oli koko ajan ihan pinnassa, enkä paljoa muuta ehtinyt tehdäkkään kuin vihata (kaikkea). Yläasteen loppupuolella Voin paljon paremmin, itsetuntoni oli parempi, samoin minäkäsitykseni. Minulla oli itselleni sopivia tulevaisuuden suunnitelmia, aloin ajatella että ehkä mä en olekkaan niin huono ihminen, mähän oon itse asiassa aika samanlainen kuin kaikki muutkin. Ja kukaan ei oikeasti ole täydellinen.
Sen kyllä myönnän, että yhä nuo jutut muhun vaikuttaa.. Että vaikka tilanne on mulla pajon paljon parempi nykyään, koen silti että mulla on jokseenkin huono itsetunto, olen ujo ja vetäytyvä. Erityisesti joissain tilanteissa jotka jotenkin kaukasesti muistuttaa mua niistä kiusaamistilanteista saa olon taas aika kurjaksi, mutta se menee aina ohi, ja paljon myös auttaa se että tajuan mistä se tunne johtuu; Suhteutan asiat enemmän toimintaan kuin itseeni henkilökohtaisesti.
Nyt myös tajuan kokemusteni arvon. Joskus kauan sitten ajattelin "miksi juuri minä" "mitä tein väärin" Yms. Nyt ymmärrän paremmin että tietyistä olosuhteista johtuen (olin valmiiksi aika ujo ja tosi kiltti. Satuin vaan joutumaan sellaisten ihmisten seuraan jotka olivat hyökkäävämpiä ja rohkeampia kuin minä) Se vain tapahtui! Eli tavallaan, olin väärässä paikassa väärään aikaan. Osaan arvostaa tätä "erehdystä" tänäpäivänä. Se, joo, aiheutti paljon kärsimystä ja aiheuttaa vähän vieläkin, mutta mikäpä muu mulle olisi opetanut niin paljon niin aikaisin??
Kyllä se taitaa olla niin päin että ne heikot kiusaa vahvoja koska tuntevat olonsa uhatuksi, mutta vahvankin saa kyllä murrettua jos on iso lauma kiusaajia yhtä vastaan. Sitä kaikkein sisintä ei kyllä kukaan saa :)
Minun elämä meni siten että murruin vasta armeijassa. Harmittaa näin jälkikäteen kun se pääsi tapahtumaan ja miksei kukaan auttanut minua. Mutta nyt en enää syyttele itseäni niin paljoa. Mutta olo on silti hirveä.
En tiedä minkä ikäinen olet ja mikä sun tilanne on, mutta...
Minusta tuntuu, että sulkeutuneempia tyyppejä pelätään jossain määrin. He ovat paikalla, mutta heidän ja muiden välillään ei ole juuri minkäänlaista yhteyttä - kukaan ei tiedä, mitä kyseinen ihminen aikoo. Ehkä se aiheuttaa joissain ihmisissä hermostuneisuutta, mikä näkyy ulospäin typeränä käyttäytymisenä.
Mainitsemasi siipeilijät ovat lampaita, jotka pyörivät jonkun johtajatyypiksi mieltämänsä ympärillä kohottaakseen omaa arvoaan ja peittääkseen oman sisäisen tyhjyytensä.
Omalla kohdallani kiusaaminen kohdistui osaltaan ulkonäköön. Nykyään olen mielestäni ihan ok ulkomuodoltani, toisin kuin yksi entisistä kiusaajistani, joka on muuttunut muodottomaksi läskipalleroksi. Niin ne ajat muuttuu. Ehkä tietynlainen herkkyyteni on myös otollinen kohde, minua pystyi satuttamaan enemmän vähemmällä vaivalla. Nykyään pidän tätä ominaisuuttani vahvuutena. Se ei merkitse paljoa, jos hormonihöyryiset teiniääliöt eivät osaa arvostaa jotakin, ihminen on siinä vaiheessa vielä niin keskeneräinen ja kaikki voi kääntyä päälaelleen.
Toivottavasti et suojaudu kiusaamiselta samalla tavalla kuin itse tein aikoinani, eli rakentamalla ympärillesi tyhjiötä suojamuuriksi. Tavallaan siis tapoin tunteeni, koska siten kykenin viemään kiusaamisesta mielihyvän - mikään ei kosketa, mikään ei satu, mikään ei tunnu miltään. En myöskään osannut kertoa ongelmistani kenellekään, joten kannoin koko taakan yksin sisälläni. Edellämainittujen asioiden takia minulla on edelleen vaikeuksia ilmaista tunteitani ja ajatuksia toisten ihmisten seurassa.
Toivottavasti sulla on joku jolle puhua asiasta ja keksit jonkin paremman keinon selviytyä.
Määrään kiusaajat mestattavaksi.
vitut ne mitää heikkoi on. No kai sitä luulis ku näkee jonku jota kiusataan ja jolla ei ole kavereita on heikko, mutta hän voi olla vahvempi kuin muut luulee. ehkä se ei tartte minkäänlaista yhteyttä tai juttelu kaveria ja pärjää ihan yksinkin ja viihtyy yksin, ja kun muut pitävät tätä outona hän joutuu kiusaamisen alaiseksi. mutta kyllä kaikki kiusatut aina tulevat ajattelemaan kostoa. kostoa kiusaajille, useimmat vaan eivät tee tälle asialle mitään ja ovat vanhempina itsenäisempiä ja vahvempia, eivätkä murru niin helposti. mutta sivuvaikutuksena voi tulla masennus, itsemurha ja jotkut sekoavat niin pahasti, että he todella kostavat. esim. juuri kouluampumisella. ja jotkut oikeasti ihmettelevät miksi on kouluampumisia?!? se on hemmoteltujen kakaroitten vika jotka tarvitsevat kuria!!!!
Tämä on kyllä paras saitti väittäkööt muut mitä tahansa:)
On niin surkeaa kun ei ole kunnon juttuseuraa:(
No mä olen helpottanut oloani harrastelemalla
Tänään rekisteröidyin urheilusukeltajien järjestöön
Siellä on varmasti hyvää seuraa:)
Niin... Minä pidän kyllä itseäni heikkona, koska en osannut puolustautua kiusaamistilanteessa.
Sattumallakin on sormensa pelissä. Sattuma on myös yksi evoluutiota ohjaavista tekijöistä.
tää on hyvä keskustelu
olis mielenkiintoista keskusteella lonefolfin kanssa ja parantaa maailmaa