Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

Kansakoulun opettaja Immi Hellen joka on sanoittanut Hannikaisen säveltämän kauniin laulun, Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, on ollut varsinainen ajattelu ihmisen elämän polusta.. Sen oli tarkoitus vain oli lapsille laulettavaksi, mutta sen saa ottaa kaiken ikäiset haltuunsa.
Me kuljemme alusta loppuun elämämme tietä, missä meitä suojelee kaikilla suojelusenkeli. Jos et vai heitä kättäsi pois enkelisi kädestä, sinulla on turvallinen kulku tielläsi. Jos se joskus irtoaa ja polku kapenee, niin koeta haparoida kätesi takaisin turvalliseen käteen.

Enkelin kädestä kiini pitämiseen on monenlaisia tapoja. On vain niin,että sitä enkelin kättä riuhdotaan, tai sitä puristetaan liikaa, jolloin
enkelinkin on paha talutella. Se käsi voi kirvota pois vaikka oletamme, että se on hyväksi enkelin huomata seuraavani häntä.

Se enkeli on Jumalan käsi, jokaisella maailman ihmisellä. Minullakin, olen tuntenut sen käden lämmön monta kertaa. Näin yksinkertaisesti minä ajattelen sitä, mitä täälläkin on tehty monimutkaiseksi, ihmisen elämän taipaleen kulkemisen suojelemiseksi ja kunnialla perille pääsemiseksi.
2261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se on kaunis, niinkuin myös tämä Jeesuksen juhlan virsi

Maa on niin kaunis,
kirkas Luojan taivas,
ihana on sielujen toiviotie.
Maailman kautta
kuljemme laulain,
taivasta kohti matka vie.

2.
Kiitävi aika,
vierähtävät vuodet,
miespolvet vaipuvat unholaan.
Kirkasna aina
sielujen laulun
taivainen sointu säilyy vaan.

3.
Enkelit ensin
paimenille lauloi,
sielusta sieluhun kaiku soi:
Kunnia Herran,
maassa nyt rauha,
kun Jeesus meille armon

Näin me haluamme uskoa, Amen ja armoa.

Äänestä

Eihän siinä mitään, se on hyvä uskoa, kun vaan pitää suojelusenkelin kädestä koko ajan kiiini.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


su kirjoitti:

Kansakoulun opettaja Immi Hellen joka on sanoittanut Hannikaisen säveltämän kauniin laulun, Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, on ollut varsinainen ajattelu ihmisen elämän polusta.. Sen oli tarkoitus vain oli lapsille laulettavaksi, mutta sen saa ottaa kaiken ikäiset haltuunsa.
Me kuljemme alusta loppuun elämämme tietä, missä meitä suojelee kaikilla suojelusenkeli. Jos et vai heitä kättäsi pois enkelisi kädestä, sinulla on turvallinen kulku tielläsi. Jos se joskus irtoaa ja polku kapenee, niin koeta haparoida kätesi takaisin turvalliseen käteen.

Enkelin kädestä kiini pitämiseen on monenlaisia tapoja. On vain niin,että sitä enkelin kättä riuhdotaan, tai sitä puristetaan liikaa, jolloin
enkelinkin on paha talutella. Se käsi voi kirvota pois vaikka oletamme, että se on hyväksi enkelin huomata seuraavani häntä.

Se enkeli on Jumalan käsi, jokaisella maailman ihmisellä. Minullakin, olen tuntenut sen käden lämmön monta kertaa. Näin yksinkertaisesti minä ajattelen sitä, mitä täälläkin on tehty monimutkaiseksi, ihmisen elämän taipaleen kulkemisen suojelemiseksi ja kunnialla perille pääsemiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu