Jäitä hattuun niinsanotusti julkikset

ei kukaaan muu ole kiinostunut minkään julkisuudessa työtään tekevien raskauksista, eroista kuin muustakaan ainostaan heidän lähimmät kaverit /ystävät Media nyt keksii milloin mitäkin jotta joku saataisiin näyttämään toistaan paremmalta.

kyllä kannattaisi oikeasti kekittyä noihin velepsykolegein /psykoterapeutteih kuin uskomushoitoihin Varmasti on ollut tietoa jo vuosia sitten koska niistä uutisoivat sekä kaikenmaailman maksetuilla titteleillä joiden opettajat eivät useatkaan ole yliopistotasoista koulytusta saaneet ja esimerkiksi Psykologiksi pätevöidytään noin. 7v-10v sekä ajallisesti pitää osasta hakea tieteelistä faktaa ulkomailta sekä itse pitää ns. "jalat maassa " tämä on taas sitä ihan peruspsykkaa.

p.s harmittaa kun itsekkin sain kiinni erään tittelin kipeän ihan pelkällä arkipuheella eikä edes peruspsykka ollut ns. hanskassa...ajattelin että kyllä ne rajat hänelle myös tulee vastaan ei siellä nyt ihan ketä tahansa ruveta rahastamaan kuin hädessä olevien mielillä leikkiä TIEDOKSI.
250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ja kun oikein tarkkoja ollaan niin kerraten ) psykologiksi valmistutaan edelleen 7v-10v johon sisöltyy ylopistollinen tutkinto, työkomukset, näyttöjä sekä on psykoanalyysi sekä jatkuva itsensä ns. päivittäminen johon kuuluu todella vaikeasti opiskeltavaa tieteelistä tekstiä englaniksi sekä myös Huomata myös kuinka paljon ESIMERKIKSI amerikkalaista ns. uus uskomuksia kuin myös todella kielteisiä artikkelja lapsi psykologian nimissä väsättyjä.

Suomessa on katsottu sormien läpi eikä nähty vaivaa esimerkiksi kuinka hepposin perustein ihmiset käyttävät ammattinimikettä terapeutti ja kuinka halukkaita ovat pääsemään ihmisten mieliä näpelöimään keinoja kaihtamatta..jne.
Että jos jouk viellä sanoo että töitä ei ole :) niin Hyvin useat tittelin kipeät maksavat tuhansia euroja ja ottavat lainaa saadakseen tittelin mutta todellinen osaaminen sitten näkyykin työssä monesti. Sillä tittelillä monikin keplottelee uupumukseen asti kun ei ole riittävää ammatti taitoa viedä oppimaansa käytäntöön :) kun se näyttää niin lapseliselta ja naivilta :)

Ihmiset hyvin pikälle tajuavat itse kunhan joku heitä auttaa näkemään että heillä itsellään on tarvittava esim. elämänkokemus kuin ns. avaimet päättä itse siitä haluavatko voida hyvin vai pystyllä tutussa turvalisessa kyynisyyden, katkeruuden ja koston hengen tilassaan toisille sekin on kuulema parempi kun hyvinvointi on :) pelottavaa ja uutta.

Äänestä
  • :) siis napakasti ja lyhyesti yhteenvetona Media tuottama ajattelutapa joka tuputtaa materialista ajattelutapaa jonka mukaan elämästä pitää ottaa kaikki esm.Uskomukset että menestystä mitataan varallisuudella, huomattavalla asemalla jne. Yritykset kun viimeksi katsoin olivat käyttäneet yli 400 miljardia mainontaan saadakseen ihmiset haluamaan, hekumoimaan sekä ostamaan mitä eivät kuitenkaan tarvitse

    valelääkäreitä, tekaistuja, titteleitä sekä vääristyneet näkemykset itsestään jos on vaikka julkisuudessa työtään tekevä jne. jne. Mainonta pyrkii voimistamaaan maksavien kuluttajien silmien haluja jne. Uskotellen että sitten ja sitten ihminen on menestynyt jne. Kaikki tuo on tarkoitukselista vääristelyä menestyksestä joka tosin on uponnut ns. ajattelemattomiin ja itsekkin tunnen itseni kohta yhtä typeräksi :) kuin tämä "esseeni ".

    Paljon ihmiset kuitenkin näkevät vaivaa oikaistakseen saadakseen :) menestyneen leiman sekä tittelin Mutta osaaminen on sitten ihan toinen juttu :) Hej då

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


:) kirjoitti:

ei kukaaan muu ole kiinostunut minkään julkisuudessa työtään tekevien raskauksista, eroista kuin muustakaan ainostaan heidän lähimmät kaverit /ystävät Media nyt keksii milloin mitäkin jotta joku saataisiin näyttämään toistaan paremmalta.

kyllä kannattaisi oikeasti kekittyä noihin velepsykolegein /psykoterapeutteih kuin uskomushoitoihin Varmasti on ollut tietoa jo vuosia sitten koska niistä uutisoivat sekä kaikenmaailman maksetuilla titteleillä joiden opettajat eivät useatkaan ole yliopistotasoista koulytusta saaneet ja esimerkiksi Psykologiksi pätevöidytään noin. 7v-10v sekä ajallisesti pitää osasta hakea tieteelistä faktaa ulkomailta sekä itse pitää ns. "jalat maassa " tämä on taas sitä ihan peruspsykkaa.

p.s harmittaa kun itsekkin sain kiinni erään tittelin kipeän ihan pelkällä arkipuheella eikä edes peruspsykka ollut ns. hanskassa...ajattelin että kyllä ne rajat hänelle myös tulee vastaan ei siellä nyt ihan ketä tahansa ruveta rahastamaan kuin hädessä olevien mielillä leikkiä TIEDOKSI.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu