Osa I
"Empowerment-toimikunnan vaalit 2011
Empowerment-päivät ovat pian käsillä ja luvassa on myös Empowerment-toimikunnan vaalit. Tänä vuonna erovuorossa on kolme toimikunnan jäsentä (Jani “Moo” Höglund, Ilkka Pitkänen ja Juhana Bäckman) ja heille tulisi siis valita korvaajat. Ehdolle on asettunut viisi vahvaa tekijää. Emppipäivien osallistujat päättävät, ketkä kolme pääsevät pisimmälle.
1. Juha-Pekka Pyykönen
Olen Juha-Pekka Pyykönen, ikää 26 vuotta.
Olen ollut Puoltajan kolumnin kirjoittaja nimellä ruosteinen ritari ja pitänyt taukoa kirjoittamisesta noin puolentoista vuoden ajan.Aikaisemmin olen ollut empowerment toiminnassa vapaaehtoisena mukana, ja olen viimeksi ollut ehdokkaana 2009 tähän kyseiseen toimikuntaan. Haluaisin olla mukana kehittämässä tätä meidän itsemme näköiseksi."
Keiden meidän?
"2. Juha Ojaniemi
Olen Juha Ojaniemi, 44-vuotias perheenisä Turusta. Toimin esimiestehtävässä IT-alan yrityksessä.
Olen toiminut useissa yhdistyksissä rivitoiminnan lisäksi hallitusvastuussa, hallituksen puheenjohtajana, rahastonhoitajana ja sihteerinä. Kahta uutta yhdistystä olen ollut perustamassa maahamme. Hallitustehtävissä olen toiminut myös IT-alan yrityksissä.
Radioäänenä minua on kuultu Turussa, Tampereella ja Helsingissä paikallisradioiden vapauduttua 80-luvun lopulla. Olen takavuosina ollut
päätoimittajana talousasioihin keskittyvässä verkkolehdessä. 90-luvulla asuessani Turun kaupungin vuokra-asunnossa, toimin aktiivisesti
asukasdemokratiassa sekä paikallisesti että koko kaupungin laajuisesti.
Ihmisoikeudet ja ihmisten tasa-arvoasiat ovat minulle tärkeitä.
Mielestäni me ASD-ihmiset olemme yhteiskunnan (vielä toistaiseksi) huonosti hyödyntämä voimavara. Koska olemme tutustuneet omiin rajoitteisiimme ja vahvuuksiimme uskoakseni keskimääräistä enemmän, voimme toimia esimerkkeinä siitä miten ihmiset voivat sekä omiin että toisten ominaisuuksiin perehtymällä oppia ymmärtämään toisiaan paremmin."
-Olet varmaan perehtynyt vähempiosaisten ja syrjäytyneiden aspergereiden elämänlaatuun omakohtaisen kokemuksesi kautta?
"3. Janne Vainio
Olen Janne Vainio, Suomen Asperger-yhdistyksen entinen puheenjohtaja ja yksi perustajajäsenistä. Lähdin uudelleen mukaan autismikirjotoimintaan vuoden 2006 aikana. Ensimmäisen kerran olin mukana vuonna 2000, jolloin sain AS-diagnoosin. Olen toiminut Empowerment-toimikuntaa edeltäneessä Empowerment-työryhmässä ja sen jälkeen Autismi- ja Aspergerliiton hallituksessa nyt tänä vuonna päättyvän kauden ajan.
Taustalla minulla on laaja järjestökokemus sekä yhteiskunta- ja kulttuuritieteellisiä opintoja. Koulutukseltani olen filosofi, ja olen usein takastellut autismikirjon ilmiöitä ja autismikulttuuria yhteiskuntafilosofisesta näkökulmasta unohtamatta kuitenkaan lääketieteellisten näkökohtien oikeutusta. Medikalisointiin olen suhtautunut kriittisesti, mutta en yksioikoisen torjuvasti."
-Mitä tarkoitat autisminkirjoin ilmiöillä? Oletko julkaissut jonkun tutkimuksen
aihetta koskien vaiko vasta tekemässä tutkimusta julkaistaksesi sellaisen vai oletko ainoastaan kaverisi asialla?
"unohtamatta kuitenkaan lääketieteellisten näkökohtien oikeutusta"
-Eli hyväksyt aspergereiden pakkolääkityksen ja mielisairaaloihin sulkemisen?
jatkuu..
Emppitoimikunta
26
504
Vastaukset
- mielipide yksi
..jatkoa
Osa II
"4. Antti Selki
Nimeni on Antti Selki. Olen 20-vuotias nuorimies. Kotikuntani on tällä hetkellä Helsinki ja myös asun Hesassa.
Haluaisin kertoa vähän vaaliteemastani, eli nuorten ja aikuisten Asperger-vertaisryhmien kehittämisestä. Tällä tarkoittaisin sitä, että miten saada nuoria Asperger-ihmisiä vertaistukiryhmiin ja haluaisin samalla panostaa siihen, että heidät saisi ymmärtämään millaisia nämä vertaistoiminnot ovat ja pitää pienen esitelmän siitä, jotta nuoremmat Asperger-ihmiset pääsisivät omalla paikkakunnallaan mukaan toimintoihin. Samalla haluaisin panostaa siihen, että minkälaiset mahdollisuudet nuorilla Asperger-aikusilla on päästä mukaan työelämään eli minkälaisin keinoin työllistyä (esim. tukityöllistyminen) ja kehittää muutenkin erilaisia keinoja, millä päästä elämässä eteenpäin."
-Luultavimmin et pysty kokemattomuudestasi johtuen täyttämään lupauksiasi. Tietojenkalasteluun sen sijaan voisit olla oiva apu.
"5. Heidi Lindholm
Olen Heidi Lindholm, 31-vuotias yliopisto-opiskelija Helsingistä. Sain Asperger-diagnoosini 2001 ja olen siitä lähtien ollut aktiivinen as-vertaistukiryhmissä Helsingissä, ensin SAYn ja myöhemmin ASYn. Kuulun Suomen Aspeger-yhdistyksen (ASY) hallitukseen. Lisäksi vedän toisen assiaktiivin kanssa ASYn taideryhmää. Olen myös aktiivinen verkkolehti Puoltajissa."
Koska olen ollut assiporukoissa niin kauan, minulla on kokemusta assien välisestä yhteistyöstä. Olen yleensä aika käytännönläheinen assijutuissa ja minulle on tärkeää että asiat oikeasti hoidetaan sen sijaan että vaan suunnitellaan.
Vaaliteemani on opiskelijat ja mielenterveys. Oma kokemukseni (ja olen kuullut tätä muiltakin) on että assit vieläkin jätetään yksin ongelmiensa kanssa yliopistossa, mikä johtaa stressiin, mielenterveysongelmiin ja siihen että yliopistoasseista tulee “väliinputoajia”. Iso osa yliopistoasseista on liian korkeatasoisia saamaan tukitoimia, vaikka he eivät kuitenkaan pärjää yliopistolla ilman erityistukea. Jos pääsen Empowerment-toimikuntaan, yritän edistää assiopiskelijoiden mielenterveyttä, muun muassa olemalla yhteydessä Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiöön AS:sta".
-Todennäköisesti ajat vain yliopisto-opiskelijoiden oikeuksia eikä sinulla ole minkäänlaista ymmärrystä syrjäytyneiden tai syrjäytymisuhan alla olevien nuorten tai aikuisten aspergerien arjesta ja keiden etuuksien eteenpäin viemisen tulisi olla ensisijaisena pyrkimyksenä kaikessa.
"Tunnisteet: empowerment, empowerment-päivät 2011, empowerment-toimikunnan vaalit, empowerment-toimikunta, empowermnet-päivät, vaalit
Artikkelin kirjoitti : paatoimittaja on tiistai, marraskuu 15th, 2011 at 19:42 and is filed under kokonaan, Vertaistoiminta, aktivismi, ja vaikuttaminen. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. Both comments and pings are currently closed." - 10
Pitkäsen ja Bäckmanin taustat/aikaansaannokset?
- 14
hoodedshadow se jaksaa joka paikkaan pyrkiä.
Mihin olen pyrkinyt?
Mitä edes tarkoitat tuolla?
Miksi minua syytät kaikesta?
Mitä minä olen sinulle tehnyt?
- JH
Piiri pieni pyörii.
Miksi toimikuntaan tulisi valita henkilöitä, jotka eivät pysty perustelemaan mikseivät ole toimineet aktiivisesti liiton hyväksi ilman taukoja?
Entä henkilöitä, jolla ei ole muuta tavoitetta kuin saada lisää meriittejä kerätyksi elämässään? Jatkaisivat niissä tehtävissä joissa jo tällä hetkellä ovat Jos ihmisoikeusasiat ovat heille tärkeitä, jättänevät paikkansa jollekin sellaiselle, joka sitä aidosti tarvitsee toimintakykynsä säilyttääkseen, ja jolla olisi ehkäpä jotain erilaista annettavaa kuin sinulla.
Filosofille luulisi löytyvän muitakin töitä, myös vapaaehtois-sellaisia. Suosittelisin antamaan tilaa esim. jollekin sellaiselle, jolta viet mahdollisuuden asettumalla itse ehdolle.
“Peruslähtökohtanani on kuitenkin ollut kartoittaa autismikirjon ja autismikulttuurin vahvuuksia – heikkouksien ohella – suhteessa NT-yhteiskuntaan ja valtakulttuuriin.”
Niinhän meillä kaikilla on ollut ja on edelleen. Jotkut ovat onnistuneet jo tutkimuksiakin aiheesta tekemään ja niitä julkaisemaankin. Oletko itse saanut jotain näkyvää aikaiseksi vai oletko liikkeellä vain tietojenkalastelumielessä?
Miksi AS-nuorten Asperger-vertaistukiryhmiin halutaan saada lisää osallistujia? Joudutaanko ne muuten lopettamaan kokonaan? Miten ihmiset on ajateltu saada ymmärtämään millaisia vertaistoiminnot ovat?
Asperger-nuorten hakeutumisesta ja pääsemisestä työelämään on jo tietoa saatavana useista eri toimipisteistä.
Yleisesti ottaen assiporukoissa jo kauan toimineiden luulisi antavan mahdollisuuden ja tilaa jollekin sellaiselle, joka ei ole vielä osallistunut toimintoihin mutta olisi halukas ottamaan toimikunnan tarjoamia tehtäviä hoitaakseen. Muillekin kuin kavereille tai kaverinkavereille.
Ylioppilaiden Terveydenhuoltosäätiöllä on jo kaikki tieto Aspergerista mitä on tällä hetkellä saatavana.- AStonished
Voi herranjumala tätä katkeruuden määrää... Tiedän oikean nimesi, eikä sillä löydy mitään tutkimuksia tai muítakaan julkaisuja autismikirjon alueelta. Olen myös tiedustellut asiaa YTHS:ltä ja psykiatrian poliklinikalta, mutta heillä ei ole käynyt ketään sinun nimistäsi kouluttajaa eivätkä heille ole jaettu tekemääsi tietopakettia Aspergerista, jota olet palstoilla mainostanut. Miksi siis jartkuvasti esität täällä perättömiä väitteitä, kun ne on helppo todistaa perättömiksi? Käyttäisit energiaasi mieluummin johonkin hyödylliseen.
Assiporukoihin mahtuu jatkuvasti uusia tekijöitä ja vanhat konkarit ovat enemmän kuin mielissään jos voivat jättää paikkansa osaavalle ja luovalle tulokkaalle. Uuden emppitoimikunnan ehdokkaistakin osa on sellaisia. Toimikuntaan voi aina olla yhteydessä ja tarjota apuaan, lupaan että sitä otetaan tosi mielellään vastaan. Ja jos jollakulla herää halu esim. alkaa vetää uutta vertaisryhmää jossain päin Suomea tai kehittää muunlaista autismikirjon toimintaa, opastusta ja tukea voi kysyä Autismi- ja Aspergerliitosta. - ihmettelijä x2
AStonished kirjoitti:
Voi herranjumala tätä katkeruuden määrää... Tiedän oikean nimesi, eikä sillä löydy mitään tutkimuksia tai muítakaan julkaisuja autismikirjon alueelta. Olen myös tiedustellut asiaa YTHS:ltä ja psykiatrian poliklinikalta, mutta heillä ei ole käynyt ketään sinun nimistäsi kouluttajaa eivätkä heille ole jaettu tekemääsi tietopakettia Aspergerista, jota olet palstoilla mainostanut. Miksi siis jartkuvasti esität täällä perättömiä väitteitä, kun ne on helppo todistaa perättömiksi? Käyttäisit energiaasi mieluummin johonkin hyödylliseen.
Assiporukoihin mahtuu jatkuvasti uusia tekijöitä ja vanhat konkarit ovat enemmän kuin mielissään jos voivat jättää paikkansa osaavalle ja luovalle tulokkaalle. Uuden emppitoimikunnan ehdokkaistakin osa on sellaisia. Toimikuntaan voi aina olla yhteydessä ja tarjota apuaan, lupaan että sitä otetaan tosi mielellään vastaan. Ja jos jollakulla herää halu esim. alkaa vetää uutta vertaisryhmää jossain päin Suomea tai kehittää muunlaista autismikirjon toimintaa, opastusta ja tukea voi kysyä Autismi- ja Aspergerliitosta."Tiedän oikean nimesi, eikä sillä löydy mitään tutkimuksia tai muítakaan julkaisuja autismikirjon alueelta."
Mistä sinä Janne (Astonished) olet saanut ongituksi henkilön oikean virallisen nimen joka ei koskaan sitä sinulle ole antanut? - asioista tietävä
ihmettelijä x2 kirjoitti:
"Tiedän oikean nimesi, eikä sillä löydy mitään tutkimuksia tai muítakaan julkaisuja autismikirjon alueelta."
Mistä sinä Janne (Astonished) olet saanut ongituksi henkilön oikean virallisen nimen joka ei koskaan sitä sinulle ole antanut?Henkilö A lähetti liiton tj:lle sähköpostia rakentavassa tarkoituksessa. Posti kuitenkin joutui vääriin käsiin, minkä jälkeen alkoi tapahtua jotain sellaista mitä ei olisi tarvinnut kenenkään syyttömän, kenellekään tuntemattoman, vertaistukea hakevan henkilön kokea.
Onneksi tällä kertaa tapahtumat ovat yksityiskohtaisesti tallennetut eli kaikki esim. sähköposti- ja yksityisviestit ovat tallessa. Jokainen valheellinen väittämä tiettyjä henkilöitä koskien useilta eri foorumilta kopioitu. Henkilöiden ip-osoitteet tiedossa. Aspalstalla esitetyt valheet mustamaalatuista henkilöistä todistettavissa vääriksi.
Selkokielinen versio tapahtumien kulusta tulossa.. - kysymys
asioista tietävä kirjoitti:
Henkilö A lähetti liiton tj:lle sähköpostia rakentavassa tarkoituksessa. Posti kuitenkin joutui vääriin käsiin, minkä jälkeen alkoi tapahtua jotain sellaista mitä ei olisi tarvinnut kenenkään syyttömän, kenellekään tuntemattoman, vertaistukea hakevan henkilön kokea.
Onneksi tällä kertaa tapahtumat ovat yksityiskohtaisesti tallennetut eli kaikki esim. sähköposti- ja yksityisviestit ovat tallessa. Jokainen valheellinen väittämä tiettyjä henkilöitä koskien useilta eri foorumilta kopioitu. Henkilöiden ip-osoitteet tiedossa. Aspalstalla esitetyt valheet mustamaalatuista henkilöistä todistettavissa vääriksi.
Selkokielinen versio tapahtumien kulusta tulossa..Onko lääkärintodistuksia esittää?
- 16
asioista tietävä kirjoitti:
Henkilö A lähetti liiton tj:lle sähköpostia rakentavassa tarkoituksessa. Posti kuitenkin joutui vääriin käsiin, minkä jälkeen alkoi tapahtua jotain sellaista mitä ei olisi tarvinnut kenenkään syyttömän, kenellekään tuntemattoman, vertaistukea hakevan henkilön kokea.
Onneksi tällä kertaa tapahtumat ovat yksityiskohtaisesti tallennetut eli kaikki esim. sähköposti- ja yksityisviestit ovat tallessa. Jokainen valheellinen väittämä tiettyjä henkilöitä koskien useilta eri foorumilta kopioitu. Henkilöiden ip-osoitteet tiedossa. Aspalstalla esitetyt valheet mustamaalatuista henkilöistä todistettavissa vääriksi.
Selkokielinen versio tapahtumien kulusta tulossa..Hyvä tietää! Väärät käsitykset on hyvä saada oikaistuiksi.
- ihmettelijä x
AStonished kirjoitti:
Voi herranjumala tätä katkeruuden määrää... Tiedän oikean nimesi, eikä sillä löydy mitään tutkimuksia tai muítakaan julkaisuja autismikirjon alueelta. Olen myös tiedustellut asiaa YTHS:ltä ja psykiatrian poliklinikalta, mutta heillä ei ole käynyt ketään sinun nimistäsi kouluttajaa eivätkä heille ole jaettu tekemääsi tietopakettia Aspergerista, jota olet palstoilla mainostanut. Miksi siis jartkuvasti esität täällä perättömiä väitteitä, kun ne on helppo todistaa perättömiksi? Käyttäisit energiaasi mieluummin johonkin hyödylliseen.
Assiporukoihin mahtuu jatkuvasti uusia tekijöitä ja vanhat konkarit ovat enemmän kuin mielissään jos voivat jättää paikkansa osaavalle ja luovalle tulokkaalle. Uuden emppitoimikunnan ehdokkaistakin osa on sellaisia. Toimikuntaan voi aina olla yhteydessä ja tarjota apuaan, lupaan että sitä otetaan tosi mielellään vastaan. Ja jos jollakulla herää halu esim. alkaa vetää uutta vertaisryhmää jossain päin Suomea tai kehittää muunlaista autismikirjon toimintaa, opastusta ja tukea voi kysyä Autismi- ja Aspergerliitosta.Miten Mirjami hyväksyy tollasen paskanjauhannan?! vai eikö se tosiaan tiedä asioita mitään?
- 30
Kenellehän toi viesti oli ?
- nimimerkki X
varmaan ihan yleisesti ihmisten luettavaksi
- 18
Onko toi se joka on käynyt soittelemassa ympäri maailmaa ettei vaan häneltä jäisi mitään tietämättä? Itsepähän tekee itsensä typeräksi. Eikö se voi hyväksyä ettei tollasia asioita ihan kelle tahansa kerrota?
- AStonished
Julkaistut tutkimukset löytyvät ihan julkisista tietokannoista ja tietoa hyvistä kouluttajista ja kokemusasiantijoista kulkee seminaareissa, konferensseissa jne., joten minun ei todellakaan ole tarvinnut soitella ympäriinsä. Muistaakseni elvistelit aspalstalla alkusyksystä, että pääset näihin seminaareihin ilmaiseksi kun olet kokemusasiantuntija ja hyvää pata tutkijoiden kanssa. Miksi sinua ei kuitenkaan ole näkynyt yhdessäkään tilaisuudessa? Haiskahtaa hieman...
Minua oikeasti harmittaa, koska jos edes murto-osa puheistasi pitäisi paikkansa, olisit erinomainen lisä Suomen AS-asiantuntijoiden joukossa.- 5
"Miksi sinua ei kuitenkaan ole näkynyt yhdessäkään tilaisuudessa?"
Keneltä kysyt? Miten sinä voit noin väittää jos et edes koskaan ole tavannut henkilöä? - 15
"Minua oikeasti harmittaa"
Kertoisitko kuinka paljon sinua aidosti harmittaa, että olet onnistunut mustamaalaamaan vertaisesi julkisesti sekä netissä että reaalimaailmassa? Kertoisitko vielä edellisen lisäksi mitkä muut asiat sinua elämässäsi harmittavat?
- 2
Omien sanojesi mukaan olet soitellut.
- AStonished
Kirjoitin että olen tiedustellut. Se voi tarkoittaa muutakin kuin soittelua. Olen tiedustellut YTHS:n tilaisuuksissa ovatko he saaneet jonkilaista infopakettia tai kokemuskoulutusta aspergerista ja vastaus on ollut aina kielteinen. Olen tiedustellut koska olen huolestunut siitä millaista tietoa aspergerista muka asiantuntevana kokemustietona levitetään.
- 10
Olet kirjoittanut, että olet soitellut. Mulla on kopio siitä tekstistä. Levität itse aspergerista koko ajan todella negatiivista tietoa valehtelemalla.
- 13
Tässäpä uusi toimikunta
Toimikunnassa jatkavat Ari Hietikko (Helsinki), Meri Lähteenoksa (Tampere) ja Mervi Piispanen (Lohja). Uusiksi jäseniksi valittiin Jani Prittilä (Oulu), Heidi Lindholm (Helsinki) ja Juha Ojaniemi (Turku).
Heille saa taas lähetellä ehdotuksia ym kuten edellisellekin toimikunnalle.- 4
Tietääkö joku tunteeko toi Ojaniemi Katariina Polven?
- nimimerkki Y
4 kirjoitti:
Tietääkö joku tunteeko toi Ojaniemi Katariina Polven?
taitaa tuntea..
- 20
Uudet jäsenet esittäytyivät jo. Meri Lähteenoksasta löytyy tietoa netistä, tuntuu pätevältä.
Entäs nämä Hietikko ja Piispanen, mikä heidän koulutus on? - 11
Onneksi emppitoimikunnan kokoonpanosta ja siihen jäsenet keränneiden taustoista on saatavana tietoa monista eri lähteistä.
- Anonyymi
Kysymyksessä näyttää olevan tämä ketku
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17658308/mtv-ja-iltalehden-pyllymaki
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?133698Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja272770Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2632637Deodoranttiteollisuus
Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin51865- 2151376
- 721200
Martinan mies on Suomessa.
Siellä se on Martinan instassa ja täällä on jo ero tullut. Voi että kun huvittaa...1551016Maistaisitko sinä näitä valmisruokia?
Terhi Kinnari ja Kinnarin tila voitti Suomalainen menestysresepti -kisan. Makuja Kinnarin tilan kaurapohjaisissa aterioi30963Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä90907Voitaisko olla kavereita?
Haluaisin aloittaa puhtaalta pöydältä sinun kanssasi, tabula rasa. Minä lopetan sinun perääsi haikailun, ja sitten sinäk2857