Ajattelin jakaa joulurahaa 200 euroa.

Pistin tämän aloituksen myös köyhyys palstalle jos tämä herättäisi ajatuksia.


Minulla on ollut perinne, että annan joulurahaa tai joululahjoja noin 200 euron arvosta.
Joskus pistin jonkun järjestön keräyksiin. Mutta sellaista en ole harrastanut yli kymmeneen vuoteen. Tahdon tietää, mihin avustukseni menevät. Takajouluina annoin parille "köyhälle" perheelle, lapsille lahjoina tai rahana. Nyt he kukaan eivät tarvitse sanan varsinaisessa merkityksessä.
Pitäisi löytää keino, milla tavalla ilahdutan itseäni (ja samalla saajia) vaikkapa kertamaksuna 200 euroa tai 2 x 100 tai 4 x 50 tai ostaa lahjapaketteja tai ruokaa tarvitseville.
Mielenkiintoisinta asiassa on, etten ole mikään rikas. Tulin toimeen hyvin kun olin työelämässä, nyt tulot ovat niukemmat. Mutta asiasta tulee hyvä mieli. Oma lapsi on aikuisuuden kynnyksellä ja hänellä kaikkea, mitä tarvitsee. Itsellä on koti, ruokaa ja vaatteet, en tarvitse mitään. Olen tyytyväinen hyvin vähään.
Täällä on palstoja joihin voisi laittaa "ilmoituksen" - lahjoitan joulua. Silloin olisi pakko saada varmuus, että lahjan saaja todella tarvitsee, ettei ole mikään pelkkä nimimerkki "[email protected]" tai vastaavaa.
No täytyy miettiä rauhassa. Onhan tässä aikaa jouluun. Itse häivyn suomesta jouluksi. Ensimmäisen kerran. En ole onnistunut saamaan joulutunnelmaa irti (sanan varsinaisessa merkityksessä) enää muutamaan viime vuoteen.
5125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Varmaan parhaiten saat tiedon sopivista hädänalaisista ihmisistä kysymällä paikalliselta seurakunnalta (diakoniatyöntekijä yleensä auttaa köyhiä minkä seurakunta voi ja siellä taatusti on tietoa avuntarvitsijoista), tai jos haluat sulkea uskonnollisuuden pois asiasta, niin Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksen puuhanaiselta / -mieheltä.

Esim. 4:lle perheelle 50:llä eurolla ruokaa saattaisi hyvinkin pelastaa näiden perheiden joulun.

Rahan antamisessa kannattaa olla kriittinen, hyvin usein (ei silti aina) näissä perheissä on myös alkoholi- tai muutaprobleemaa.

Hienosti ajatus joka tapauksessa, kumpa kaltaisiasi ihmisiä olisi enemmän !

Äänestä

Minäkin haluaisin antaa joulurahaa Intialaiselle perheelle, jolla on vaikeaa. Intiassa jopa työssäkäyvä perhe on tiukilla, koska palkat ovat pienet.
Tuntemani perhe on 4-henkinen, ja vain perheen isä käy työssä.
Isän kokopäivätyön kuukausipalkka on euroissa 216,- kuussa ja kuukauden laskut ovat lähes 600,- euroa, koska hän on ottanut lainaa lainan päälle sen vuoksi että hän yrittää kouluttaa kaksi poikaansa.
Siellä ei ole toimeentulotukia, opintotukia, asumistukia, tai mitään muutakaan tukirahoja verovaroista.
Jos voisin lähettää edes 100 euroa joulurahaa, olisi se jo jonkinlainen lohdutus.
Itsellä vaan ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta lähettää rahaa.
Ei voi lähettää muuta kuin Taivaan Isän siunauksia.

Äänestä
  • Suomestakin viety teollisuutta Intiaan, siellä kansa tekee meidän työtä pilkkahintaan ja elää velaksi. Näin tämä nykymaailma toimii ja suomalaiset firmat mukana siinä.

    Äänestä

Pistin tämän aloituksen myös köyhyys palstalle jos tämä herättäisi ajatuksia.


Minulla on ollut perinne, että annan joulurahaa tai joululahjoja noin 200 euron arvosta.
Joskus pistin jonkun järjestön keräyksiin. Mutta sellaista en ole harrastanut yli kymmeneen vuoteen. Tahdon tietää, mihin avustukseni menevät. Takajouluina annoin parille "köyhälle" perheelle, lapsille lahjoina tai rahana. Nyt he kukaan eivät tarvitse sanan varsinaisessa merkityksessä.
Pitäisi löytää keino, milla tavalla ilahdutan itseäni (ja samalla saajia) vaikkapa kertamaksuna 200 euroa tai 2 x 100 tai 4 x 50 tai ostaa lahjapaketteja tai ruokaa tarvitseville.
Mielenkiintoisinta asiassa on, etten ole mikään rikas. Tulin toimeen hyvin kun olin työelämässä, nyt tulot ovat niukemmat. Mutta asiasta tulee hyvä mieli. Oma lapsi on aikuisuuden kynnyksellä ja hänellä kaikkea, mitä tarvitsee. Itsellä on koti, ruokaa ja vaatteet, en tarvitse mitään. Olen tyytyväinen hyvin vähään.
Täällä on palstoja joihin voisi laittaa "ilmoituksen" - lahjoitan joulua. Silloin olisi pakko saada varmuus, että lahjan saaja todella tarvitsee, ettei ole mikään pelkkä nimimerkki "[email protected]" tai vastaavaa.
No täytyy miettiä rauhassa. Onhan tässä aikaa jouluun. Itse häivyn suomesta jouluksi. Ensimmäisen kerran. En ole onnistunut saamaan joulutunnelmaa irti (sanan varsinaisessa merkityksessä) enää muutamaan viime vuoteen.

Äänestä
  • Minäkin haluaisin antaa joulurahaa Intialaiselle perheelle, jolla on vaikeaa. Intiassa jopa työssäkäyvä perhe on tiukilla, koska palkat ovat pienet.
    Tuntemani perhe on 4-henkinen, ja vain perheen isä käy työssä.
    Isän kokopäivätyön kuukausipalkka on euroissa 216,- kuussa ja kuukauden laskut ovat lähes 600,- euroa, koska hän on ottanut lainaa lainan päälle sen vuoksi että hän yrittää kouluttaa kaksi poikaansa.
    Siellä ei ole toimeentulotukia, opintotukia, asumistukia, tai mitään muutakaan tukirahoja verovaroista.
    Jos voisin lähettää edes 100 euroa joulurahaa, olisi se jo jonkinlainen lohdutus.
    Itsellä vaan ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta lähettää rahaa.
    Ei voi lähettää muuta kuin Taivaan Isän siunauksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


~joulun ajattelija~ kirjoitti:

Pistin tämän aloituksen myös köyhyys palstalle jos tämä herättäisi ajatuksia.


Minulla on ollut perinne, että annan joulurahaa tai joululahjoja noin 200 euron arvosta.
Joskus pistin jonkun järjestön keräyksiin. Mutta sellaista en ole harrastanut yli kymmeneen vuoteen. Tahdon tietää, mihin avustukseni menevät. Takajouluina annoin parille "köyhälle" perheelle, lapsille lahjoina tai rahana. Nyt he kukaan eivät tarvitse sanan varsinaisessa merkityksessä.
Pitäisi löytää keino, milla tavalla ilahdutan itseäni (ja samalla saajia) vaikkapa kertamaksuna 200 euroa tai 2 x 100 tai 4 x 50 tai ostaa lahjapaketteja tai ruokaa tarvitseville.
Mielenkiintoisinta asiassa on, etten ole mikään rikas. Tulin toimeen hyvin kun olin työelämässä, nyt tulot ovat niukemmat. Mutta asiasta tulee hyvä mieli. Oma lapsi on aikuisuuden kynnyksellä ja hänellä kaikkea, mitä tarvitsee. Itsellä on koti, ruokaa ja vaatteet, en tarvitse mitään. Olen tyytyväinen hyvin vähään.
Täällä on palstoja joihin voisi laittaa "ilmoituksen" - lahjoitan joulua. Silloin olisi pakko saada varmuus, että lahjan saaja todella tarvitsee, ettei ole mikään pelkkä nimimerkki "[email protected]" tai vastaavaa.
No täytyy miettiä rauhassa. Onhan tässä aikaa jouluun. Itse häivyn suomesta jouluksi. Ensimmäisen kerran. En ole onnistunut saamaan joulutunnelmaa irti (sanan varsinaisessa merkityksessä) enää muutamaan viime vuoteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu