Sain omaan viiskakskymppiseeni koekäyttöön ajotietokoneen, joka on myöhemmin tulossa vakiona kaikkiin uusiin bemarimalleihin. Kokemukseni vehkeestä ovat erittäin lupaavia, varsinkin tekoälyasento on poikaa. Seuraavassa kokemukseni koeajomatkastani Helsingistä Jyväskylään.
Kytkin automatiikan tekoälylle Hermannin kohdalla, siis vähän ennen Lahden motarin alkua.
Bemuni nappasi oitis 80 km/h:n tuntivauhdin, vetäsi nätisti vanhalla vihreellä valojen läpi ja seuraavissa valoissa tempaisi bussikaistalle suoraan 77:n eteen! Vau! Siinä sitten lepäillen katselin, kuinka auto vei minua pitkin bussikaistaa edellä ajavan taksin persuuksissa kiinni roikkuen ja samalla optimaalisen 1/2 metrin välin vauhtiin nähden pitäen.
Motarin alussa automatiikka vei minut automaattisesti vasemmalle kaistalle ja kytki vakionopeussäätimen 160 km/h asentoon. Muutamassa sekunnissa olin edellä ajavan auton persuuksissa, mutta automatiikka hoiti valojen räpsyttelyn ja torven soiton puolestani.
Matka jatkui hiljaisessa liikenteessä oikeanpuoleisella kaistalla 160 kmh/h vauhtia. Joku tojotakuski yritti mennä vasemmalta ohi, mutta eipä hätää: automatiikka nosti vauhtia niin, että tojota jäi rinnalle ja joutui lopulta luovuttamaan. Täydellistä, sanoisin! Juuri noin olisin itsekin toiminut! Sama rauhallinen meno jatkui Heinolan jälkeen, kunnes päästiin tavalliselle kaksikaistaiselle tielle.
Tie oli märkä ja liukas, mutta mitään ongelmia ei esiintynyt. Kun edessä joku tomppeli junnasi ooppelillaan, ohitti automatiikka tumpelon ylämäessä heittäen nätisti kurat ja kivet ooppelikuskin tuulilasiin. Itse ei tarvinnut tehdä mitään.
Vaikka ajoin reipasta alinopeutta, n. 120 km/h 80 km/h alueella, meinasi joku silti tunkea ohi matsdallaan. Saatana, ajattelin, en kyllä päästä tuota ohi. Annas olla, automatiikka hoiti tuonkin puolestani. Bemarini kiihdytti vauhtia niin, että matsdakuski joutui viime hetkessä vetämään liinat kiinni ettei olisi törmännyt vastaantulevaan rekkaan.
Samaa menoa jatkettiin Hartolaan asti. Ohittelua ja ohittelua ohittelun perään, ja automatiikka hoiti taas kaiken. Montakohan tuulilasia silläkin matkalla hajosi, hah hah haa!
Hartolan kohdalla rekka kehtasi kääntyä Essolta suoraan eteeni. Vaan eipä mitä, en ehtinyt edes ajatella koko asiaa, kun jo rakkaaksi käynyt automatiikka puuttui peliin. Reipas ohitus ja sitten 45 km/h vakionopeussäätimeen seuraavan 30 kilsan matkalle. Siitäs sai rekkakuski, oppiipahan kattomaan seuraavalla kerralla, minkä auton eteen ajaa!
Matka meni jo tutuksi tulleissa merkeissä nätisti keskustaan asti. Mietin, mihin autoni saa kävelykadulla parkkiin, olinhan menossa lounaalle ennen iltapäivän kokousta. Turhaan vaivasin aivosolujani, auto nimittäin lipui kuin itsestään puomien ja betoniporsaiden välistä suoraan tietokoneelle kertomani ravintolan oven eteen invalidipaikalle. Parkkeeraus tuli tehtyä vielä poikittain siten, ettei viereisiin ruutuihin olisi mahtunut enää ketään. Eipähän vammaset pääse kolhimaan ovia. Loistavaa, en itse olisi keksinyt parempaa!
Automatiikan toiminta oli, täytyy sanoa, huikaisevan hienoa. Ajatelkaa, jätkät, ei enää omaa tsompaamista, pikku mikrosiru hoitaa hommat puolestamme. Näinhän me ajaisimme Bemuillamme muutenkin, mutta tulevaisuudessa voimme vain ottaa nokoset sillä aikaa, kun biilimme näyttää köyhäkansalle mistä kana pissii!
Tana, tällaisesta diplomi-insinööriydestä minä pidän!
Kytkin automatiikan tekoälylle Hermannin kohdalla, siis vähän ennen Lahden motarin alkua.
Bemuni nappasi oitis 80 km/h:n tuntivauhdin, vetäsi nätisti vanhalla vihreellä valojen läpi ja seuraavissa valoissa tempaisi bussikaistalle suoraan 77:n eteen! Vau! Siinä sitten lepäillen katselin, kuinka auto vei minua pitkin bussikaistaa edellä ajavan taksin persuuksissa kiinni roikkuen ja samalla optimaalisen 1/2 metrin välin vauhtiin nähden pitäen.
Motarin alussa automatiikka vei minut automaattisesti vasemmalle kaistalle ja kytki vakionopeussäätimen 160 km/h asentoon. Muutamassa sekunnissa olin edellä ajavan auton persuuksissa, mutta automatiikka hoiti valojen räpsyttelyn ja torven soiton puolestani.
Matka jatkui hiljaisessa liikenteessä oikeanpuoleisella kaistalla 160 kmh/h vauhtia. Joku tojotakuski yritti mennä vasemmalta ohi, mutta eipä hätää: automatiikka nosti vauhtia niin, että tojota jäi rinnalle ja joutui lopulta luovuttamaan. Täydellistä, sanoisin! Juuri noin olisin itsekin toiminut! Sama rauhallinen meno jatkui Heinolan jälkeen, kunnes päästiin tavalliselle kaksikaistaiselle tielle.
Tie oli märkä ja liukas, mutta mitään ongelmia ei esiintynyt. Kun edessä joku tomppeli junnasi ooppelillaan, ohitti automatiikka tumpelon ylämäessä heittäen nätisti kurat ja kivet ooppelikuskin tuulilasiin. Itse ei tarvinnut tehdä mitään.
Vaikka ajoin reipasta alinopeutta, n. 120 km/h 80 km/h alueella, meinasi joku silti tunkea ohi matsdallaan. Saatana, ajattelin, en kyllä päästä tuota ohi. Annas olla, automatiikka hoiti tuonkin puolestani. Bemarini kiihdytti vauhtia niin, että matsdakuski joutui viime hetkessä vetämään liinat kiinni ettei olisi törmännyt vastaantulevaan rekkaan.
Samaa menoa jatkettiin Hartolaan asti. Ohittelua ja ohittelua ohittelun perään, ja automatiikka hoiti taas kaiken. Montakohan tuulilasia silläkin matkalla hajosi, hah hah haa!
Hartolan kohdalla rekka kehtasi kääntyä Essolta suoraan eteeni. Vaan eipä mitä, en ehtinyt edes ajatella koko asiaa, kun jo rakkaaksi käynyt automatiikka puuttui peliin. Reipas ohitus ja sitten 45 km/h vakionopeussäätimeen seuraavan 30 kilsan matkalle. Siitäs sai rekkakuski, oppiipahan kattomaan seuraavalla kerralla, minkä auton eteen ajaa!
Matka meni jo tutuksi tulleissa merkeissä nätisti keskustaan asti. Mietin, mihin autoni saa kävelykadulla parkkiin, olinhan menossa lounaalle ennen iltapäivän kokousta. Turhaan vaivasin aivosolujani, auto nimittäin lipui kuin itsestään puomien ja betoniporsaiden välistä suoraan tietokoneelle kertomani ravintolan oven eteen invalidipaikalle. Parkkeeraus tuli tehtyä vielä poikittain siten, ettei viereisiin ruutuihin olisi mahtunut enää ketään. Eipähän vammaset pääse kolhimaan ovia. Loistavaa, en itse olisi keksinyt parempaa!
Automatiikan toiminta oli, täytyy sanoa, huikaisevan hienoa. Ajatelkaa, jätkät, ei enää omaa tsompaamista, pikku mikrosiru hoitaa hommat puolestamme. Näinhän me ajaisimme Bemuillamme muutenkin, mutta tulevaisuudessa voimme vain ottaa nokoset sillä aikaa, kun biilimme näyttää köyhäkansalle mistä kana pissii!
Tana, tällaisesta diplomi-insinööriydestä minä pidän!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oletko joku kirjailija vai mikä???
Oon ihan muissa hommissa, mutta satuinpa pääsemään tulevaisuuden bemaria tyyppäämään.
Ai niin, unohtui sanoa ettei uusissa bemarimalleissa ole lainkaan vilkkuja. Ne on jätetty tarpeettomina pois ja tilalle on asennettu vastaantulevien autojen 500 watin häikäisyvalot.
Mitähän sä oot mahtanut kiskoa että moisen stoorin sait väännettyä?
Nyt en ymmärrä kysymystäsi. "Mitähän sä oot mahtanut kiskoa...?", outo kysymys.
Yhtä hyvin oisit voinu kysyä, "Mitähän sä oot mahtanut tankoa" tai "Mitähän sä oot mahtanut rimaa".
Ehkä täsmennät vielä kysymystäsi, niin katsotaan sitten osaanko vastata.
sulla on pieni pippeli.
Miksi muuten luulet, että olisin ostanut itselleni BMW:n?
oo mitää bemarii, vaan joku 80-lukulainen ruosteenraiskaama mersun paska, mikä ei kule yhtää minnee ja sitte mieletön mielikuvitus, että pääsisit piireihin
herkullinen keskustelu!