Mulla on diagnosoitu teini-iässä keski vaikea masennus,joka muutaman vuoden päästä paheni ahdistusoireineen vaikea asteiseksi,myös psykoottisuutta on esiintynyt paikoitellen.Olen elämäni aikana YRITTÄNYT,KOKEILLUT,TEHNYT ASIOIDEN eteen yms. Toki voinnin mukaan,mutta tästä kaikesta on jäänyt paska maku suuhun,sillä mikään tekemistäni/saavuttamastani asioista ei ole tuottanut kuin pettymyksen ja kokemuksen siitä etten ole samanlainen kuin useimmat muut.
-Opiskelin kolme vuotta,sain tutkinnon alalle jolle työllistyy helposti.Menestyin koulussa ongelmistani huolimatta.
-Nuorena kärsin alko-ongelmista,mutta tulin uskoon ja liityin helluntaiseurakuntaan,jonka riveissä olin muutaman vuoden.Erosin,sillä koin että usko vei minulta kaiket voimat,enkä löytänyt uskovaisia kavereita,jotka olisivat olleet minulle tukena.
-laihdutin ylipainoisesta alipainoiseksi(40kg),mutta tämä johti syömishäiriöön,jonka jälkeen lihoin VUODESSA saman määrän takaisin.Ja todella siis vain AHMIMALLA.Se meni sairaaksi,menin psykoottiseksi.Alojn dokaamaan uudestaan,harrasti myös sekakäyttöä.
-Havahduin paino-ongelmaani joitain vuosia koulun päättymisen/seurakunnasta eroamisen jälkeen.Ylipainoa oli taas kymmeniä kiloja.Aloin laihduttamaan,vähensin alkon käyttöä niin että keskimäärin kuukaudessa oli vain yksi "kännipäivä".Laihdutin jälleen 40 kg,jossain vaiheessa syömishäiriö muuttui bulimiaksi ja siitä alkoivat taloudelliset ongelmat(ahmin ja oksensin kuukauden rahat muutamassa päivässä,jonka jälkeen elin kuukauden keräten pulloja useita tunteja päivässä.)
Niinhän siinä sitten kävi,että tuli psyykkinen romahtaminen,jonkinlainen burn out,ahmimisesta,oksentamisesta,20km lenkeistä ahmimisen/oksentamisen jälkeen.Olin pitkän aikaa psykoottisessa tilassa,sillä "menetin" painoni.Niin,olin lihava ja onnistuin laihduttamaan.Koska olen sairas,en kokenut omaa laihuuttani,vaan ahmin ja oksensin koska olin niin PETTYNYT itseeni.
Lihoin jälleen reilussa vuodessa 40kg.painosta ehkä n.10kg on nesteitä,mut loput ihan sitä itseään eli RASVAA.Niin,ja mulle ahmiminen tarkoittaa et esim keitän kerralla 400g pussin makaroonia,syön pussillisen ruisleipää päälllyksineen,litran paketin jäätelöä joitain satoja grammoja keksejä/karkkeja.Tämä yhden aterian aikana.
Lihominen alkoi,kyn lopetin oksentamisen(pelkäsin saavani sydänkohtauksen,tai et mahalaukku repeää tms).
Eli,dokasin,mokasin,vetelin kamaa,varastelin,halusin paremman elämän ja muuttaa elämän suuntaa,tulin uskoon,pääsin opiskelemaan,laihdutin,sairastuin syömishäiriöön,ahmin,oksensin,lopetin oksentamisen,valmistuin koulusta,erosin seurakunnasta,lihoin 40kg,aloitin kahden vuoden ABSOLUTISMIN jälkeen uudestaan vetämään lääkkeitä ja viinaa sekaisin,ku ei ollu muuta,parin vuoden dokaamisen jälkeen ryhdistäydyin,aloitin uuden laihiksen,laihdutin taas 40kg ,pääsin eroon alko-ongelmasta,fyysinen kunto parani huomattavasti,mutta koska olen sairas en kokenut olevani edes hoikka,tuhoisaa ahmimista/oksentamista/dokaamista,halu kuolla...
Ja niinhän tässä sitten kävi.Dokaan,ahmin(en oksenna,en halua bulimiaa,nyt vaan BED)elän saatanan sairaassa pään sisäisessä maailmassani jossa MILLÄÄN muulla ku laihduttamisella ei ole väliä.Olen joutunut tähän alistumaan jo nuorena,silloin huomasin et koen painon jotenkin sairaalla tavalla.
Kävin 5v psykoterapiassa,ja käyn 8.tta vuotta psykiatrian poliklinikalla.Samat kuviot vaan jatkuu.Plus mulla ei ole toimivia ihmissuhteita.KUKAAN ei ota yhteyttä paitsi silloin kun haluavat multa jotain.Nk.normaali vuorovaikutteisuus puuttuu näistä ihmissuhteista.
Mut suurin ongelma mulla on tää syömishäiriö.Mitä ei toki muiden mielestä ole,nyt kun olen ylipainoinen.tiedän,että tarvitsen alipainon jotta pystyn elämään.En vain tiedä jaksaako psyyke enää...ikää on lähemmäs 30v.
-Opiskelin kolme vuotta,sain tutkinnon alalle jolle työllistyy helposti.Menestyin koulussa ongelmistani huolimatta.
-Nuorena kärsin alko-ongelmista,mutta tulin uskoon ja liityin helluntaiseurakuntaan,jonka riveissä olin muutaman vuoden.Erosin,sillä koin että usko vei minulta kaiket voimat,enkä löytänyt uskovaisia kavereita,jotka olisivat olleet minulle tukena.
-laihdutin ylipainoisesta alipainoiseksi(40kg),mutta tämä johti syömishäiriöön,jonka jälkeen lihoin VUODESSA saman määrän takaisin.Ja todella siis vain AHMIMALLA.Se meni sairaaksi,menin psykoottiseksi.Alojn dokaamaan uudestaan,harrasti myös sekakäyttöä.
-Havahduin paino-ongelmaani joitain vuosia koulun päättymisen/seurakunnasta eroamisen jälkeen.Ylipainoa oli taas kymmeniä kiloja.Aloin laihduttamaan,vähensin alkon käyttöä niin että keskimäärin kuukaudessa oli vain yksi "kännipäivä".Laihdutin jälleen 40 kg,jossain vaiheessa syömishäiriö muuttui bulimiaksi ja siitä alkoivat taloudelliset ongelmat(ahmin ja oksensin kuukauden rahat muutamassa päivässä,jonka jälkeen elin kuukauden keräten pulloja useita tunteja päivässä.)
Niinhän siinä sitten kävi,että tuli psyykkinen romahtaminen,jonkinlainen burn out,ahmimisesta,oksentamisesta,20km lenkeistä ahmimisen/oksentamisen jälkeen.Olin pitkän aikaa psykoottisessa tilassa,sillä "menetin" painoni.Niin,olin lihava ja onnistuin laihduttamaan.Koska olen sairas,en kokenut omaa laihuuttani,vaan ahmin ja oksensin koska olin niin PETTYNYT itseeni.
Lihoin jälleen reilussa vuodessa 40kg.painosta ehkä n.10kg on nesteitä,mut loput ihan sitä itseään eli RASVAA.Niin,ja mulle ahmiminen tarkoittaa et esim keitän kerralla 400g pussin makaroonia,syön pussillisen ruisleipää päälllyksineen,litran paketin jäätelöä joitain satoja grammoja keksejä/karkkeja.Tämä yhden aterian aikana.
Lihominen alkoi,kyn lopetin oksentamisen(pelkäsin saavani sydänkohtauksen,tai et mahalaukku repeää tms).
Eli,dokasin,mokasin,vetelin kamaa,varastelin,halusin paremman elämän ja muuttaa elämän suuntaa,tulin uskoon,pääsin opiskelemaan,laihdutin,sairastuin syömishäiriöön,ahmin,oksensin,lopetin oksentamisen,valmistuin koulusta,erosin seurakunnasta,lihoin 40kg,aloitin kahden vuoden ABSOLUTISMIN jälkeen uudestaan vetämään lääkkeitä ja viinaa sekaisin,ku ei ollu muuta,parin vuoden dokaamisen jälkeen ryhdistäydyin,aloitin uuden laihiksen,laihdutin taas 40kg ,pääsin eroon alko-ongelmasta,fyysinen kunto parani huomattavasti,mutta koska olen sairas en kokenut olevani edes hoikka,tuhoisaa ahmimista/oksentamista/dokaamista,halu kuolla...
Ja niinhän tässä sitten kävi.Dokaan,ahmin(en oksenna,en halua bulimiaa,nyt vaan BED)elän saatanan sairaassa pään sisäisessä maailmassani jossa MILLÄÄN muulla ku laihduttamisella ei ole väliä.Olen joutunut tähän alistumaan jo nuorena,silloin huomasin et koen painon jotenkin sairaalla tavalla.
Kävin 5v psykoterapiassa,ja käyn 8.tta vuotta psykiatrian poliklinikalla.Samat kuviot vaan jatkuu.Plus mulla ei ole toimivia ihmissuhteita.KUKAAN ei ota yhteyttä paitsi silloin kun haluavat multa jotain.Nk.normaali vuorovaikutteisuus puuttuu näistä ihmissuhteista.
Mut suurin ongelma mulla on tää syömishäiriö.Mitä ei toki muiden mielestä ole,nyt kun olen ylipainoinen.tiedän,että tarvitsen alipainon jotta pystyn elämään.En vain tiedä jaksaako psyyke enää...ikää on lähemmäs 30v.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niinpä niin.Täällä vingutaan ja valitetaan,mutta sit kun joku kertoo oikeista ongelmista,niin johan tulee hiljaista?Huh huh.Niin ja ps.kaikilla ei ole häpi endingiä.Täälläkin suurimmalla osalla(ei kaikilla tietenkään) kirjoittajista elämä järjestyy kunhan saavat asiansa "käsiteltyä".Onnea vaan siihen uuteen elämään sitten!