"Opetushallitus sai uuden pääjohtajan
Torstai 17.11.2011
Opetushallituksen pääjohtajaksi nousee Espoon sivistystoimenjohtaja Aulis Pitkälä. Valtioneuvosto päätti nimityksestä torstaina.
Pitkälä aloittaa tehtävässä ensi vuoden alussa ja jatkaa vuoden 2016 loppuun.
Tehtävään oli kahdeksan hakijaa. Pitkälä erottui edukseen pitkän ja monipuolisen johtajakokemuksensa ansiosta. Hänen katsottiin myös tuntevan parhaiten Opetushallituksen toimialaa.
Pitkälä on työskennellyt ennen Espoota Vantaalla sivistystoimesta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana ja sivistystoimen johtajana. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri.
Opetushallituksen nykyinen pääjohtaja Timo Lankinen nimitettiin hiljattain valtioneuvoston kanslian alivaltiosihteeriksi.
STT"
Timo Lankinen sai potkut OPH:sta
8
3947
Vastaukset
- Hyvä!
Sveko lähti pois, mutta epäilen uuden olevan samanlainen: Nimittihän svekohallitus hänet.
Lankinen siis palkittiin svekoilustaan uudella viralla. Niin tyypillistä Suomessa! - qxz.äåp
Lankinen sai palkinnon ja uusi ruotsittaja jatkaa.
- Anonyymi
Hienoa!
- bgfbf
Tällaista päästeli demari pitkälä 2007:
"Espoonlahden Demarit ry:n Itsenäisyyspäivän juhla
Itsenäisyyspäivän puhe 6.12.2007
Apulaiskaupunginjohtaja Aulis Pitkälä
Arvoisat kuulijat!
Minulle on suuri ilo ja kunnia olla puhumassa nimen omaan espoolaisessa itsenäisyyspäivän juhlassa. Espoon kaupunginvaltuusto on nimittäin kokouksessaan 12.11.2007 valinnut minut Espoon sivistystoimen johtajan virkaan. Normaali valitusaika on vielä tietysti kesken, mutta olen myös ilmoittanut ottavani viran vastaan jännittyneenä kaikesta siitä odotuksesta, mitä työpaikan vaihtoon aina luonnollisesti liittyy. Koen tämän juhlan paitsi tietysti arvokkaana tilaisuutena juhlia maamme 90-vuotista itsenäisyyttä, myös mahdollisuutena tutustua tulevan työnantajakaupunkini juhlaperinteeseen.
Me suomenkieliset suomalaiset olemme kaiken kaikkiaan aika erikoista väkeä - suomen kielihän muiden suomalais-ugrilaisten kielten ohella poikkeaa suuresta indoeurooppalaisesta kieliperheestä, johon toisaalta esimerkiksi ruotsin kieli kuuluu. Eurooppalaisista kielistä baskien käyttämä kieli on toki myöskin siinä mielessä erikoisuus, että sille ei tunneta sukukieliä. Laajalle levinnyt suomalais-ugrilainen kieliperhe vaikeuttaa tietenkin senkin selvittämistä, mistä suomalaiset ovat peräisin. Onko niin sanottu alkukoti ollut Volgan suuren mutkan tienoilla vai ovatko alku- tai kantasuomea puhuneet aina oleskelleet lähellä sitä, mitä nyt kutsumme Suomeksi.
Suomen nousu kansakuntien joukkoon on merkittävä saavutus. Suomen asemaan on myös aina liittynyt kahden valtapiirin - idän ja lännen - välissä oleminen. Tämä tilanne on selvästi vaikuttanut Suomen alttiuteen joutua sotatantereeksi ja aiheuttanut kärsimyksiä. Sinänsä Venäjän vallan aikana varsinkin alkuvuosikymmenet olivat suotuisaa aikaa sekä yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti. Suomessa säilyi länsimainen oikeus- ja hallintovaltion toimintamalli ja taloutta vauhdittivat Venäjän investoinnit ja Venäjän kanssa käyty kauppa. Suuret nälkävuodet ja niiden aiheuttama tuho olivat osin itse aiheutettuja, liian tiukan rahapolitiikan tulosta. Venäjän vallan aikana suomen kielestä pystyttiin luomaan moderni ja ilmaisuvoimainen eurooppalainen kirjakieli. Kansakunnan voima on todellakin sen sivistyksessä, kuten J. V. Snellman teroitti.
Venäjän vallan loppuaika sortokausineen ei tietenkään ollut kansakunnan kannalta miellyttävää aikaa, mutta toisaalta sitä on tarkasteltava myös siitä näkökulmasta, että tsaarinvalta Venäjällä takertui epätoivoisesti menneeseen ja lykkäsi välttämättömiä uudistuksia ja meni myös mukaan hirvittävään ensimmäiseen maailmansotaan. Venäjän hajoaminen ja siellä syttynyt bolsevikkivallankumous tarjosi tietysti Suomelle sekä syyn että mahdollisuuden pyrkiä kohti kansallista itsenäisyyttä. Samanaikaisesti kuitenkin myös sosiaaliset ja poliittiset jännitteet purkautuivat ja maamme kuten tunnettua ajautui veriseen sisällissotaan. Sisällissotaan, johon myös ulkovalta Saksa puuttui. Sisällissota punaisine ja valkoisine terroreineen johti pitkään katkeruuteen ja juopaan eri kansaosien kesken.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen yleinen eri ääriryhmien voimistuminen johti maassammekin kehitykseen, jossa tavoitteena usein oli Suomessa aikaansaadun demokraattisen hallintomallin kumoaminen tai ainakin heikentäminen. Väkivaltaakaan ei aina varsinkaan Lapuan liikkeessä kaihdettu...." - hahhaaa
Lokakuussa 209 oli tällainen kärhämä:
"RKP shokissa: Suomen- ja ruotsinkieliset samaan kouluun?
Julkaistu: 14:42
8 kommenttia
Kuuntele juttu
RKP:n kaupunginvaltuutetut ovat järkyttyneet Espoossa suunnitelmista siirtää suomen- ja ruotsinkieliset koululaiset samoihin tiloihin.
Ehdotuksen mukaan opetus luokkatiloissa järjestettäisiin omalla äidinkielellä, mutta oppilaat olisivat yhdessä lounastauoilla ja välitunneilla. Tilasiirroksella syntyisi säästöjä.
- Ehdotus järkytti meitä, kertoo Mia Grundström (r.) Huvudstadsbladetissa.
Grundströmin mukaan samoissa tiloissa toimiminen johtaisi siihen, että ruotsin kieli katoaisi ja kaikista tulisi suomenkielisiä. Grundströmin mukaan kaikki RKP:läiset olivat ehdotuksesta totaalisen järkyttyneitä.
Espoon sivistystoimenjohtaja Aulis Pitkälä on nyt Yle Uutisten mukaan luvannut, ettei ruotsin- ja suomenkielisiä koululuokkia siirretä saman katon alle.
Espoo kuitenkin suunnittelee edelleen perustavansa uudelle Suurpellon asuinalueelle kaksikielisen koulukeskuksen.
Uuden Suomen bloggaaja Santeri Kyröhonka (kd.) kritisoi RKP:n suhtautumista blogissaan.
- Tälläinen tollo suomenkielinen tosin kuvittelisi, että yhdistämällä suomen- ja ruotsinkielinen opetus samoihin rakennuksiin, suomenkieliset pääsisivät, jos ei kielikylpyyn, niin ainakin kielisuihkuun välitunneilla. Ruotsinkielen opinnot alkaessaan olisikin jo kuullut ruotsinkieltä. Sehän saattaisi jopa motivoida opiskelemaan ruotsia! Kyröhonka kirjoittaa."- nonnniin
Pitkälän pojan on pitänyt vannoa käsi Freudenthalin kuvan edessä, että ei päästä saastaisia suomenkielisiä ruotsinkielisiin kouluihin.
Rkp suostui hänen valintaans akun hän sen teki. - Anonyymi
Tällä voisi saada myös surut oppimaan käyttökelpoisen suomen.
Jäisi se Ruotsiin muutto vähemmälle.
- Anonyymi
Tietenkin oman edun tavoittelu, kaikki minun kulut voisitte maksaa ruokalasku jeni lisäksi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1881315
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53564
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7560