Pian se on koossa se raha.
Suurissa taloudellisissa ongelmissa painiva Suomen keskusta on ottanut käyttöön poikkeukselliset toimet saadakseen presidenttiehdokas Paavo Väyrysen tv-mainoksiin.
Väyrysen vaaliorganisaatio on kääntynyt Väyrysen kannattajien puoleen. Puolue pyytää heiltä suoraa rahallista tukea. Kampanjan kulkee nimellä Haasta Paavo televisioon.
Keskustan puoluesihteerin Timo Laanisen mukaan menestyksellinen vaalityö vaatii myös ”kohtuullisesti maksettua näkyvyyttä”.
- Olemme valinneet television mainonnan päävälineeksi. Televisiokampanja maksaa vähimmillään satatuhatta euroa. Meillä ei kilpailijoidemme tavoin ole voimakkaita etujärjestöjä tai varakkaita liikemiehiä takanamme. Siksi pyydämme nyt kaikilta Väyrysen kannattajilta tukea, Laaninen sanoo.
Laanisen mukaan Paavon televisiokampanjan rahat ovat koossa, jos tuhat ihmistä lahjoittaa satasen.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Sama täällä..
Paavo Presidentiksi, eikä se Paavo ole Lipponen eikä Arhinmäki
Satasella ja vähemmälläkin rahalla saa ruokaa yli viikoksi. Mieluummin nautin maukkaista ruoista ja hyvinvoinnista, kuin katselen kepumainoksia telkkarista. Mainoksilla ja katteettomilla lupauksilla ei kenenkään vatsoja täytetä ja oloa paranneta. Käyttäkää se satanen perheenne ja itsenne hyväksi.
Täältä lohkesi 60 euroa.
Maksuun menee tänään.
Jos toimeen ei tartuta, mikään ei taatusti muutu paremmaksi.
Tekeminen on meillä suomalaisilla verissä.
Kuinka moni kadunvarsi olisi jäänyt siivoamatta, talonseinä maalaamatta ja koululaisten luokkaretki toteutumatta, elleivät asialleen omistautuneet ihmiset olisi ryhtyneet yhdessä hommiin.
Luuletko edes hieman, että kaupungeissa katujen siivoajat, talomaalarit ja luokkaretkien järjestäjät olisivat kepulaisia? Eivät ole, vaan valtaosin muuta väkeä. On melko vaikeaa löytää kaupungista kepulia ruumiillisessa työssä. Kepulaisuus ei ole ainakaan kaupunkien (työ)voimavara nyt eikä ehkä tulevaisuudessakaan. Maalla tilanne on paikoin toinen, kun ei ole valinnanvaraa. Tottahan sää kepulaaseks rupiat, sanovat kylän päämiehet ja -naiset yhteen ääneen, ja valvovat että näin myös tapahtuu. Seuraava talo maalataankin sitten "kepulaasin voimin"...
Kirjoitit maksavasi tänään Paavon kassaan 60 euroa. Sitä ei usko kukaan, ja nyt alat jo itsekin epäillä omaa mukakepulaisuuttasi. Puhalletaan yhteen hiileen ja maksetaan kimpassa muiden kulut... :D
Laittakaa vaan Väyrysen kannattajat rahanne Väyrysen vaalimainoksiin. Hukkaan menevät kuten tähänastisissakin vaaleissa mihin hän on presidenttiehdokkaana osallistunut.
Eikös sillä miehellämuuten tämmöiseen tarkoitukseen omiakin rahoja pitäisi olla? Vai eikö vaan tunnetusti nuukana miehenä raaski laittaa vaan maksattaa vaalimaksunsa mökkien mummojen eläkerahoista. Takaisinmaksusta ei puhettakaan vaikka jollain ihmeen kepulikonstilla presidentinpalkkaa alkaisikin nauttia.
"Kampanjan kulkee nimellä Haasta Paavo televisioon."
Oikeammin: "Haista Paavo pitkä..."
Laaninen:" Meillä ei kilpailijoidemme tavoin ole voimakkaita etujärjestöjä tai varakkaita liikemiehiä takanamme." ENÄÄN! Byäääääähhh!
Kun maajussit pöyhäisevät talikoillaan tukiaisrahavinteiltään pari kertaa, niin piankos on maksettu koko kansan huumoripläjäys tv:oon valmis naurettavaksi.
Panin tilille 60€
Oliko teillä hyväkin sessio?
tilille 60€ myös
no...70 €
Satasen laitan, taas.
Yksikään teistä ei ole laittanut euroakaan Väyrysen kampanjaan. Ihan oikein, sillä hänellä on omaa rahaa maksaa kampanja. Jos jotain haluaa, niin se on itse maksettava. Se on rehellistä työnhakua.
Duunarit maksavat itse työn hankkimisesta johtuvat kulut ja saman säännön pitää päteä myös kaikkiin presidentintyötä hakeviin. Nyt on ehdokkaina pummeja, jotka käyttää muiden rahoja.
Ei ole ketään jota voisi äänestää, mutta lupaan äänestää sitä henkilöä, joka itse maksaa kampanjansa kulut.