Ihan kauhistuttaa jo etukäteen ensimmäinen joulu esikoisemme kanssa (on nyt 7 kk:n ikäinen). Omilta vanhemmiltani tulee ehkä yksi lahja jokaiselle ja ajatuksella hankittuna (ei kallista, mutta tarpeellista).
Miehen suku on taas puolestaan sellainen, että sitä pientä härpäkettä ja tarpeetonta krääsää ostetaan ahkerasti ja paljon.. sitä ollaan mieheni kanssa saatu kahdestaan jo edellisinä jouluina. Miehenikin on yrittänyt pyytää monena jouluna, että yksi lahja riittää, mutta kissan viikset.. kaikuu kuuroille korville. Nyt hirvittää mitä tuo pikkuinen tulee saamaa.. varmasti on 20 pientä lahjapakettia, joiden sisällöstä ehkä 1/4 osalla on meille käyttöä ja tarvetta.. loput jäävät johonkin nurkkaan odottamaan.. noh.. kirpparille menoa. Miehen veljen perheessä kolmelle lapselle tulee niin paljon lahjoja, etteivät he edes jaksa avata niitä illan aikana. Minä en haluaisi samanlaista perinnettä meille. Eikä meillä ole edes tilaa hirveälle lelu/tavara määrälle.
Pyysin anopilta viime viikonloppuna yhtä lelulahjaa tytöllemme, josta uskon olevan iloa vauvalle pitkäksi aikaa (hinta n. 20 euroa). Se riittäisi meille oikein hyvin tällä hetkellä. Saman hintaista olen pyytänyt myös omilta vanhemmiltani. Todellisuus on todennäköisesti jotain muuta..
Ennen tyttömme syntymää pyysimme jo molempien suvulta, että jos ostavat lapsellemme leluja, niin valitsevat patterittomia vaihtoehtoja.. meidän suvulle tämä kävi hyvin. Anoppi pyyntömme kuultuaan totesi, että täytyyhän sitä ääntä ja valoa olla leluissa! Noh, saatiin jo nimiäislahjaksi häneltä pehmolelun mihin saa valot ja musiikin.. eipä olla pattereita laitettu sisään. Anoppilassa on toisten lastenlasten jäljiltä tiskipöydän alla kaapissa loota, missä on pari kiloa käytettyjä paristoja (en ole urkkinut, vaan loota on koiran vesikippojen vieressä, joten ei voi olla huomaamatta). Älytöntä rahantuhlausta sanon minä! Ei vauvat tarvitse leluissa vilkkuvia valoja ja ääntä.. taikka lapset yleensä.
Appivanhemmat ovat muuten aivan ihania ja lähden parin viikon päästä heidän ja vauvan kanssa reissuun. Mies jää kotiin kun hänellä on tiukka työputki menossa. Isovanhempina he ovat ihania ja antavat omaa aikaansa paljon (asutaan tosin parin sadan kilometrin päässä heistä, joten tavataan n. kerran kuussa (ehkä toisaalta hyväkin)). Appiukkoa vaan pitää vähän vahtia kun tuppaa maistattamaan milloin mitäkin lapsellamme (mm. sokerisia pillimehuja, kermavaahtoa, vihreitä kuulia yms. herkkuja, mitä nyt 7 kk ei tarvitse eikä ymmärrä edes haluta). Tämä tavaroiden ja lelujen tuputtaminen/ostaminen lastenlapsille vaan nostaa niskakarvojani pystyyn..
Niin ja mieheni on se, joka on välillä yrittänyt saada vanhempiansa ruotuun kovastikin sanomalla.. minä yritän olla diplomaattinen ja sanon pehmemmin.. kumpikaan tapa ei tuota tulosta. Ongelmaanhan ei siis ole ratkaisua, koska pyyntömme sivuutetaan täysin, mutta kiitos että sain purkautua.. :)
Miehen suku on taas puolestaan sellainen, että sitä pientä härpäkettä ja tarpeetonta krääsää ostetaan ahkerasti ja paljon.. sitä ollaan mieheni kanssa saatu kahdestaan jo edellisinä jouluina. Miehenikin on yrittänyt pyytää monena jouluna, että yksi lahja riittää, mutta kissan viikset.. kaikuu kuuroille korville. Nyt hirvittää mitä tuo pikkuinen tulee saamaa.. varmasti on 20 pientä lahjapakettia, joiden sisällöstä ehkä 1/4 osalla on meille käyttöä ja tarvetta.. loput jäävät johonkin nurkkaan odottamaan.. noh.. kirpparille menoa. Miehen veljen perheessä kolmelle lapselle tulee niin paljon lahjoja, etteivät he edes jaksa avata niitä illan aikana. Minä en haluaisi samanlaista perinnettä meille. Eikä meillä ole edes tilaa hirveälle lelu/tavara määrälle.
Pyysin anopilta viime viikonloppuna yhtä lelulahjaa tytöllemme, josta uskon olevan iloa vauvalle pitkäksi aikaa (hinta n. 20 euroa). Se riittäisi meille oikein hyvin tällä hetkellä. Saman hintaista olen pyytänyt myös omilta vanhemmiltani. Todellisuus on todennäköisesti jotain muuta..
Ennen tyttömme syntymää pyysimme jo molempien suvulta, että jos ostavat lapsellemme leluja, niin valitsevat patterittomia vaihtoehtoja.. meidän suvulle tämä kävi hyvin. Anoppi pyyntömme kuultuaan totesi, että täytyyhän sitä ääntä ja valoa olla leluissa! Noh, saatiin jo nimiäislahjaksi häneltä pehmolelun mihin saa valot ja musiikin.. eipä olla pattereita laitettu sisään. Anoppilassa on toisten lastenlasten jäljiltä tiskipöydän alla kaapissa loota, missä on pari kiloa käytettyjä paristoja (en ole urkkinut, vaan loota on koiran vesikippojen vieressä, joten ei voi olla huomaamatta). Älytöntä rahantuhlausta sanon minä! Ei vauvat tarvitse leluissa vilkkuvia valoja ja ääntä.. taikka lapset yleensä.
Appivanhemmat ovat muuten aivan ihania ja lähden parin viikon päästä heidän ja vauvan kanssa reissuun. Mies jää kotiin kun hänellä on tiukka työputki menossa. Isovanhempina he ovat ihania ja antavat omaa aikaansa paljon (asutaan tosin parin sadan kilometrin päässä heistä, joten tavataan n. kerran kuussa (ehkä toisaalta hyväkin)). Appiukkoa vaan pitää vähän vahtia kun tuppaa maistattamaan milloin mitäkin lapsellamme (mm. sokerisia pillimehuja, kermavaahtoa, vihreitä kuulia yms. herkkuja, mitä nyt 7 kk ei tarvitse eikä ymmärrä edes haluta). Tämä tavaroiden ja lelujen tuputtaminen/ostaminen lastenlapsille vaan nostaa niskakarvojani pystyyn..
Niin ja mieheni on se, joka on välillä yrittänyt saada vanhempiansa ruotuun kovastikin sanomalla.. minä yritän olla diplomaattinen ja sanon pehmemmin.. kumpikaan tapa ei tuota tulosta. Ongelmaanhan ei siis ole ratkaisua, koska pyyntömme sivuutetaan täysin, mutta kiitos että sain purkautua.. :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minäkin odotan jännityksellä esikoisen ekaa joulua. Siskon lapset (2kpl) ovat saaneet sukulaisilta (isovanhemmat, tädit, enot) sellaisen tavaravyöryn että 3-hengen sohvalle ei jäänyt istumatilaa - edes kärpäselle... ja tämä siis yhdessä osoitteessa, toisessa mummolassa oli oma lahjarumbansa. Ja minullakin tätinä oli näppini pelissä, kun pienille on vaan niin ihana ostaa lahjoja (ostin molemmille yhden vaatekerran pienen lelulahjan kun ei ne vaatteet heitä itseä niin ilahduta). Eikä sitä todellakaan tätinä tullut ajatelleeksi, että yritä siinä sitten vanhempana opettaa lapsille kohtuullisuutta ja tavaran arvostamista kun sälää tulee niin ettei kaikkea ehdi edes noteerata.
Eihän siinä mitään, lahjan antaminen on aina ystävällinen ele, enkä halua olla kiittämätön! Mutta ainakin siskon mukulat ovat saaneet vaikka mitä suurikokoista, käyttötarkoitukseltaan suht rajallista ja vaikeasti säilöttävää lahjaa. Ja jotenkin tuntuu väärältä kiikuttaa lahjoja kovin suoraan kirpparille, mut niin kävi mm. siskon lasten muovikaupalle (siis kassapöytä ja hillittömästi tavaraa, mitä tapahtui keittiöntuolille ja äidiltä saaduille tyhjille ruokapakkauksille?), rummuille ja valtavalle vihreälle pehmonallelle. Sen kovaäänisesti ja ärsyttävästi rallatavan pehmokoiran pitivät, ja ovat joitain kertoja katuneet :)
Joku haluaa vastata tähän "olkaa kiitollisia!!", "saakelin ruikuttajat", "on teilläkin ongelmat", "pitääkö kaikesta valittaa" ja niin edelleen. Joten jo nyt etukäteen: olet oikeassa!
Mutta on kumma juttu, että ne valot ja äänet ja ennenkaikkea se, että lapsi itse saa ne aikaan, kiinnostaa kyllä joka ikistä pilttiä :) Lapsi nauttii, kun itse painamalla oikeasta napista saa kuuluviin ääntä tai välkettä. Meillä tuo alkoi n. 1 vuotiaana. Sitä ennen mekin oltiin sitä mieltä, ettei ikinä mitään soivia/säihkyviä leluja meidän muksuille.
kiitoksia vastauksista!
Olen minäkin joululahjat mieheni veljen perheeseen ostettu.. Nyt sitä vasta ajattelee tarkemmin lahjavyöryä kun sama juttu koskee omaakin perhettä ja lasta.
Totta tuokin, että valot ja äänet kiinnostaa lasta.. Todennäköisesti ei tulla välttymään patterittomilta leluilta, mutta kohtuus niissäkin on varmasti paikallaan. Miehen veljen perheessä kun noita patterillisia leluja taitaa olla varmaan sen kolmisenkymmentä kappaletta ellei enemmänkin.
Jos/kun niitä patterileluja tulee, niin mielelläni itse ne valitsisin.. Olen törmännyt muutamaan leluun, joissa desibeliraja menee heittämällä yli sallittujen ja joissakin se renkutus vaan on aivan ärsyttävä :) Rankkaa tämä elämä ;-)
Minä odotan koko joulua ihan kauhulla! voin van yrittää kuvitella sitä ROINAN määrää jota miehen vanhemmat lapsellemme ostavat.... On eka joulu edessä ja heen eka lapsenlaps :) ymmärrän toki että haluavat jotain ostaa ja ollaan sanottu että pulkka olis tarpeellinen, luulen vaan että on pulkka täynnä lahjoja.. he ostelee muutenkin jotain aina kun nähdään, eli kerran viikossa tulee jotain, ja nytkin oli 5 eri vaatetta kun toivat.. nyt on viel ihan sama kun lapsi ei ymmärrä joulusta ja muustakaan tuomisesta, mut en halua et aina pitää ostaa ja lapsi tottuu siihen että saa aina kun joku tulee ni jotain. onhan se hiennoa et he ovat ja ostavat, mutta ei koko ajan, ja joskus vois fiksusti kysyy et onko jollein tarvetta... joulumieltä siis vaan :)
Esikoisemme syntyi reilun viikon ennen joulua. Tarvitseeko edes kuvailla, mikä vuori odotti viikon ikäistä lasta jouluna? Krääsää oli minkä taisi, esim. vedenlämpömittari (sellaisenhan sai jo äitiyspakkauksesta), joka toimi paristoilla ja hajosi parin käyttökerran jälkeen, korvakuumemittari, jolla ei voinut mitata vauvan kuumetta (aikuisilla tosin oli/on käytössä) yms. Vauva-ajan jälkeen pakkasin pois paljonkin tavaraa, jota ei ikinä käytetty, joitakin ei edes ikinä otettu paketista pois, kun tarvetta ei ollut.
Tuon joulun jälkeen olen rakastaville isovanhemmille sanonut joka joulu: mieluummin yksi hyvä kuin kymmennen huonoa. Ikinä neuvoa ei noudateta. Oma vaarini taitaa olla tässä suhteessa kamalin. Ymmärrän, että hän haluaa vain tehdä lapsen iloiseksi (ja yleensä lapsi on riemuissaan hetken), mutta kun lelut ovat halpoja ja huonoja, ne menevät kovassa käytössä välittömästi rikki tai sitten lapsi unohtaa ne kokonaan muodikkaampien lelujen tieltä. Vaatetta tulee myös, joka kerta fleecepaita ja housua ja paitaa, jotka ovat joko järjettömän suuria (2-vuotiaalle 12-vuotiaan kokoa) tai sitten ovat jo valmiiksi rikki.
Sitten ovat appivanhemmat (jotka ovat ihania ihmisiä), jotka löytävät täydellisen lahjan liian aikaisin, eivät malta pitää sitä piilossa vaan antavat heti lapselle. Eli lapsi saa kaksi lahjaa. Nimpparit ja muut kissanristiäiset muistetaan tai jos ei muisteta, ostetaan paniikissa JOTAIN, vaikka lapsi itse ei koko asiaa muistaisi. Toisaalta on ihanaa, että lapsella on synttärit lähellä joulua: kerran vuodessa voi huoleti heittää läjän rikkinäisiä (ja rakkaita) leluja kiertoon. Toisaalta, lahjamäärä on järjetön. Sitä voi vähän kiertää esittämällä toiveita ja viime vuonna se toimi loistavasti omien vanhempieni kohdalla. Toive oli tarpeeksi halpa, jotta sen kehtasi esittää, mutta sen verran kallis, ettei voinut enää toivoa saavansa muuta :) Ja ennen kaikkea tarpeellinen: peitto uuteen sänkyyn.
Nyt olen lievässä paniikissa myös, koska esikoinen ei oikeasti tarvitse mitään. On tulossa synttärit kovaa vauhtia ja entisten sukulaisten lisäksi lapsi on sen ikäinen, että hänellä on kavereita. Eli lahjavuori kasaantuu. Sitten meillä on vielä tuo kuopus, joka tietenkin saa osansa. Vauvalle en minäkään tahdo mitään vilkkuvaa, puhuvaa, liikkuvaa tai ääntelevää (vaikka lapset ja vauvat rakastavatkin niitä, aikuiset eivät) ja ihan varmana niitä tulee. OIen toiveen hienovaraisesti esittänyt joka talvi ja kiitoksena siitä yhtenä jouluna esikoinen sai lahjaksi sähköpianon...
Että hyvää joulua vain! :) Kunpa ne rakkaat isovanhemmat ymmärtäisivät, että joskus kaikista halutuin joululahja tosiaan voisi olla yhdessä vietetty aika!