Veikataan!

Mulle on aina sanottu, jotta mussa on selvännäkijän vikaa.(onneksi ei sentään selevän näkijän )(savolaisittain) Kaikki johtui oikeesti vain siitä, että kerroin unestani, jossa oli laukkakilpailu menossa. Mukana oli yksi kemiläinen ruunakko jolla oli aika hyvä, mutta jalaksiin sidottu askel. Sitten oli Raumalaisen kasvattajan issikka-valakko jonka töltti hieman kangerteli, kun kengitys lienee tehty ...päin helvettiä. (yleensä issikkaa ei edes aina kengitetä) Sitten oli puna-ruunakko suomenhevonen. Tuo vanha sotaratsu, jolla oli jo parhaat kauransyöntipäivät ohitettu, mutta halu korskua oli tallella. Mukana oli myös Ranta-Ruotsalainen Eva niminen puoliverinen, jonka selkeä kaviokuumeen aiheuttama askellus ei toimi. Sitten viime metreillä kisaan ilmoitettu punasuomen kolhoosin ikioma risteytysponi Paavo III. Arhi. No se on mukana kilpailussa, ilman että on mukana kilpailussa. Selkeästi jo totoakin ajatellen on kuitenkin täysveriruuna Sauli de Åbo, jonka kertoimet ovat kaikilla tasoilla ihan pelattavat, että myös tuloksillisesti kannattavat.
Siispä kun kerran veikkaat tai äänestät, niin veikkaa oikein. Vain oikean rivin valitsemalla voitat!

lets make good life!
4267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onko tässä joku pointti vai kännissä vaan kirjoittelet páskaa? Näkijöiltä voi olettaa mitä tahansa, mutta tämän perusteella sinä et heitä ole.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sulle ei tainnut totorivi sopia, ja haluat veikta satunnaisesti? No siihen on sulla toki täysi oikeus, enkä sitä edes kyseenalaista. Nyt vain asetin nuo jo riviin asetetut vaihtoehdot mun mieleiseen järjestykseen. Maaliviiva näyttää todelliosuuden , ellei joku sitten sorru joko pitkään laukkaan tai jo heti alkumetreillä aja itseään ulos.

    Äänestä

Very nice! Lähdenkin tästä kioskille pistämään totolipukkeen vetämään.

Äänestä

Bussikuskiko siellä möykkää samaa kokoomuspaskaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7552163 kirjoitti:

Mulle on aina sanottu, jotta mussa on selvännäkijän vikaa.(onneksi ei sentään selevän näkijän )(savolaisittain) Kaikki johtui oikeesti vain siitä, että kerroin unestani, jossa oli laukkakilpailu menossa. Mukana oli yksi kemiläinen ruunakko jolla oli aika hyvä, mutta jalaksiin sidottu askel. Sitten oli Raumalaisen kasvattajan issikka-valakko jonka töltti hieman kangerteli, kun kengitys lienee tehty ...päin helvettiä. (yleensä issikkaa ei edes aina kengitetä) Sitten oli puna-ruunakko suomenhevonen. Tuo vanha sotaratsu, jolla oli jo parhaat kauransyöntipäivät ohitettu, mutta halu korskua oli tallella. Mukana oli myös Ranta-Ruotsalainen Eva niminen puoliverinen, jonka selkeä kaviokuumeen aiheuttama askellus ei toimi. Sitten viime metreillä kisaan ilmoitettu punasuomen kolhoosin ikioma risteytysponi Paavo III. Arhi. No se on mukana kilpailussa, ilman että on mukana kilpailussa. Selkeästi jo totoakin ajatellen on kuitenkin täysveriruuna Sauli de Åbo, jonka kertoimet ovat kaikilla tasoilla ihan pelattavat, että myös tuloksillisesti kannattavat.
Siispä kun kerran veikkaat tai äänestät, niin veikkaa oikein. Vain oikean rivin valitsemalla voitat!

lets make good life!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu