Miten voisin päästä tästä ns kierteestä eroon.
Aloitetaan nyt kertomalla, että olen 20-vuotias nainen. Lyhyesti elämäni historiasta: Lapsena tietokone oli tärkeämpi kuin kaverit, mutta tällöin ei vielä ollut mitään mielenterveydellisiä ongelmia. Ysi luokalla rupes tuleen entistä enemmän tuota rohkeuden puutetta. Koulun esitelmät ei tullu missään nimessä kysymykseen vaan lintsasin pitkiäkin aikoja. No, sitten alkoi ammattikoulu.. sielä rupes sitten esiintyyn tota sosiaalisten tilanteiden vaikeutta.. oli tosi vaikea juuri olla sosiaalinen ihminen, jotenka sulkeuduin koulun jälkeen omaan huoneeseen. Kunnes jätin koulun kesken, noin muutaman kuukauden ehdin käymään.
Sitten olenkin vaan ollut lähes koko ajan työtön, eli tuosta 16 vuotiaasta tähän 20 ikävuoteen asti. Muutaman työkkärin kurssin olen käynyt, ja ollut sellaisessa "työ" toiminnassa mukana vähän aikaa, mutta voimavarat ei riittänyt jatkaa käymistä sielä. Huoh, mitään en ole saanut aikaseks tässä, tuntuu että nää about 4 vuotta on mennyt täysin hukkaan ja matka vaan pohjalle päin vaikka pitäs tämän ikäsenä olla koko elämä edessä..
Tiedän se muutos lähtee aina itestä.. pitää osata ottaa niskasta kiinni. Mutta en tiiä miten pystyn kohtaamaan kaikki vaikeudet, kun olen aina vaan paennut ja siirtänyt niitä eteenpäin. Mietin lähestulkoon joka päivä, että pian aion tehdä sen muutoksen, vaan kohta on viides vuosi ja mitään en ole saanut aikaiseksi.
Tämä on varmasti tosi säälittävän kuulosta kun valitan tässä kun en ole mitään saanut aikaseksi ja plaa plaa. Mutta en tässä mitään sääliä ole siis hakemassa vaan helppiä, että miten voin astua ensimmäisen askeleen kohti parempaa? En tiedä mistä lähen alottaan koska tuntuu kaikki asiat olevan niin sotkussa..
Ja nyt tuntuu että oon jouutunut sellaiseen ns kierteeseen.. eli masennuin yhdessä vaiheessa aika paljon ja oli kaikkee muutakin ahdistusta yms. Sain mielialalääkkeet, joita söin puolivuotta.. lääkäri tuskin olis noita saanut määrätä jos olis tiennyt että mulla on pientä syömishäiriön poikasta. No lääkkeet laihdutti sen puolen vuoden aikana 7 kiloa.. painoindeksi meni alle 16 ja läheiset ihmiset huomautti että oon laihtunut vaikka aina oonkin ollut sellanen tikku. No mut tosiaan, noi kommentit sitten sai vähän innostusta itteeni ja sit alko syömishäiriö pahentuun entisestään ja ruokapäiväkirjat ja liikuntapäiväkirjat tuli pakonomaisiksi asioiksi. No, mutta tosiaan noissa mielialalääkkeissä oli ne omatkin hyvät asiat.. pysty oleen paljon varmempi yms. Sitten lopetin nuo lääkkeet seinään..koska otin niitä yliannostuksen.. muisti meni yms. ja ystäväni heitti loput lääkkeet lavuaarista alas koska olisin muuten nekin syönyt. Respa oli mennyt vanhaksi, jotenka olis joutunut ootteleen jonkun aikaa että olis saanu lisää lääkkeitä jotenka siinä vaiheessa sit päätin että lopetan.. viekkarit oli pahat mutta yli pääsi. Asiat oli erittäin hyvin.. ja puhuin paljon ystäville että vaikka lääkkeidenkin aikana oli hyvä olo, mutta ilman niitä lääkkeittä kaikki on vieläkin parempaa. Jonkun aikaa tätä hyvää aikaa kesti, kunnes rupes taas masentuun.. koin väkivaltasen parisuhteenkin tuossa.. paino alkoi nouseen myöskin kun oli lopettanut nuo mielialalääkkeet mikä tuotti aika paljon ahdistusta. No päätin että alotan uudestaan tuon samasen lääkkeen käytön.. ajatus oli lähinnä sen takia että sais painon taas laskemaan, koska nuo lääkkeet vei hyvin ruokahalun. Sain uuden reseptin ja aloin syömään lääkettä, vaikutti tällä toisella kerralla aivan eritavalla vaikkakin kyseessä oli sama lääke. Mutta sen oikeen huomas, että olo oli täysin kun robotilla.. ystäviä en edes jaksanut nähä saatika että ois puhelimee jaksanu niille vastata. Päivästä toiseen olin kotona, kirjotin ja luin.. Olo oli niin turtunu ettei mitään rajaa.. No, sitten meni unirytmi tuos muutama päivä sitten sekasin jonka takia jätin parilta päivältä lääkkeet ottamatta, ja onneks jätin.. koska silmät avautu taas ihan uudella tavalla. Tuntui kun olisi heränny jostain usvasta. Lavuaarista meni loput lääkkeet alas ja päätin etten enää ikinä koske näihin lääkkeisiin.. nyt sitten pelottaakin että koska aiemmallakin kerralla lopetin nämä lääkkeet seinään kuten nyt tällä toisellakin kerralla, että mitä jos tää niin sanotusti hyvä aika on sellasta suojaavaa vaikutusta mitä noista lääkkeistä tulee kun on lopettanut seinään eikä sillai hiljalleen. Ja sitten kohta taas on olo sellanen, että käyn ruinaamas taas näitä lääkkeitä. :( Jota en todellakaan halua.
Toivottavasti ei kovin epäselvää selitystä ollut.. mutta en tiedä miten otan sen ensimmäisen askeleen?
Aloitetaan nyt kertomalla, että olen 20-vuotias nainen. Lyhyesti elämäni historiasta: Lapsena tietokone oli tärkeämpi kuin kaverit, mutta tällöin ei vielä ollut mitään mielenterveydellisiä ongelmia. Ysi luokalla rupes tuleen entistä enemmän tuota rohkeuden puutetta. Koulun esitelmät ei tullu missään nimessä kysymykseen vaan lintsasin pitkiäkin aikoja. No, sitten alkoi ammattikoulu.. sielä rupes sitten esiintyyn tota sosiaalisten tilanteiden vaikeutta.. oli tosi vaikea juuri olla sosiaalinen ihminen, jotenka sulkeuduin koulun jälkeen omaan huoneeseen. Kunnes jätin koulun kesken, noin muutaman kuukauden ehdin käymään.
Sitten olenkin vaan ollut lähes koko ajan työtön, eli tuosta 16 vuotiaasta tähän 20 ikävuoteen asti. Muutaman työkkärin kurssin olen käynyt, ja ollut sellaisessa "työ" toiminnassa mukana vähän aikaa, mutta voimavarat ei riittänyt jatkaa käymistä sielä. Huoh, mitään en ole saanut aikaseks tässä, tuntuu että nää about 4 vuotta on mennyt täysin hukkaan ja matka vaan pohjalle päin vaikka pitäs tämän ikäsenä olla koko elämä edessä..
Tiedän se muutos lähtee aina itestä.. pitää osata ottaa niskasta kiinni. Mutta en tiiä miten pystyn kohtaamaan kaikki vaikeudet, kun olen aina vaan paennut ja siirtänyt niitä eteenpäin. Mietin lähestulkoon joka päivä, että pian aion tehdä sen muutoksen, vaan kohta on viides vuosi ja mitään en ole saanut aikaiseksi.
Tämä on varmasti tosi säälittävän kuulosta kun valitan tässä kun en ole mitään saanut aikaseksi ja plaa plaa. Mutta en tässä mitään sääliä ole siis hakemassa vaan helppiä, että miten voin astua ensimmäisen askeleen kohti parempaa? En tiedä mistä lähen alottaan koska tuntuu kaikki asiat olevan niin sotkussa..
Ja nyt tuntuu että oon jouutunut sellaiseen ns kierteeseen.. eli masennuin yhdessä vaiheessa aika paljon ja oli kaikkee muutakin ahdistusta yms. Sain mielialalääkkeet, joita söin puolivuotta.. lääkäri tuskin olis noita saanut määrätä jos olis tiennyt että mulla on pientä syömishäiriön poikasta. No lääkkeet laihdutti sen puolen vuoden aikana 7 kiloa.. painoindeksi meni alle 16 ja läheiset ihmiset huomautti että oon laihtunut vaikka aina oonkin ollut sellanen tikku. No mut tosiaan, noi kommentit sitten sai vähän innostusta itteeni ja sit alko syömishäiriö pahentuun entisestään ja ruokapäiväkirjat ja liikuntapäiväkirjat tuli pakonomaisiksi asioiksi. No, mutta tosiaan noissa mielialalääkkeissä oli ne omatkin hyvät asiat.. pysty oleen paljon varmempi yms. Sitten lopetin nuo lääkkeet seinään..koska otin niitä yliannostuksen.. muisti meni yms. ja ystäväni heitti loput lääkkeet lavuaarista alas koska olisin muuten nekin syönyt. Respa oli mennyt vanhaksi, jotenka olis joutunut ootteleen jonkun aikaa että olis saanu lisää lääkkeitä jotenka siinä vaiheessa sit päätin että lopetan.. viekkarit oli pahat mutta yli pääsi. Asiat oli erittäin hyvin.. ja puhuin paljon ystäville että vaikka lääkkeidenkin aikana oli hyvä olo, mutta ilman niitä lääkkeittä kaikki on vieläkin parempaa. Jonkun aikaa tätä hyvää aikaa kesti, kunnes rupes taas masentuun.. koin väkivaltasen parisuhteenkin tuossa.. paino alkoi nouseen myöskin kun oli lopettanut nuo mielialalääkkeet mikä tuotti aika paljon ahdistusta. No päätin että alotan uudestaan tuon samasen lääkkeen käytön.. ajatus oli lähinnä sen takia että sais painon taas laskemaan, koska nuo lääkkeet vei hyvin ruokahalun. Sain uuden reseptin ja aloin syömään lääkettä, vaikutti tällä toisella kerralla aivan eritavalla vaikkakin kyseessä oli sama lääke. Mutta sen oikeen huomas, että olo oli täysin kun robotilla.. ystäviä en edes jaksanut nähä saatika että ois puhelimee jaksanu niille vastata. Päivästä toiseen olin kotona, kirjotin ja luin.. Olo oli niin turtunu ettei mitään rajaa.. No, sitten meni unirytmi tuos muutama päivä sitten sekasin jonka takia jätin parilta päivältä lääkkeet ottamatta, ja onneks jätin.. koska silmät avautu taas ihan uudella tavalla. Tuntui kun olisi heränny jostain usvasta. Lavuaarista meni loput lääkkeet alas ja päätin etten enää ikinä koske näihin lääkkeisiin.. nyt sitten pelottaakin että koska aiemmallakin kerralla lopetin nämä lääkkeet seinään kuten nyt tällä toisellakin kerralla, että mitä jos tää niin sanotusti hyvä aika on sellasta suojaavaa vaikutusta mitä noista lääkkeistä tulee kun on lopettanut seinään eikä sillai hiljalleen. Ja sitten kohta taas on olo sellanen, että käyn ruinaamas taas näitä lääkkeitä. :( Jota en todellakaan halua.
Toivottavasti ei kovin epäselvää selitystä ollut.. mutta en tiedä miten otan sen ensimmäisen askeleen?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.