Tupalasti työtä

Suvi_

Kaksoset syntyi syyskuun lopussa ja ovat edelleen siinä rytmissä, että nukkuvat päivisin enemmän ja yöt ovat rauhattomia.Syövät hyvin ja usein ovat terveitä ei suurempia vatsavaivoja.Huomionkipeitä vaan.Koko ajan pitäisi´olla niiden kanssa ja pitää sylissä sitterissä eivät viihdy kuin hetken.Isäntä on paljon pihatöissä ja käy myös kodin ulkopuolella työssä minä sitten joudun hoitamaan yksin lapset ja kaikki ko0tityöt ei häntä näy kuin iltaisin sohvalla kun uutiset alkaa ja saunaan menee kun ne loppuu aamusta käskee kahvia ja aamupalan laittamaan.Se on nyt näyttäytynyt ongelmaksi miten sitä yksin saa ja ehtii sitten kaiken tekemään halusisin pitää itsestänikin huolta mies aina muistuttaa, jos en ole hyvästi laittautunut ja kunnolla siivonut.

Aamu alkaa klo 5.30 kahvia ja aamupalaa, sitten lastenhoitoa pari tuntia ja seurustelua niiden kanssa kunnes nukahtavat.
9-10 on alettava lounaan valmistamiseen ja 11.00 isäntä haluaa, että me syömme ja lapset silloin oltava sittereissä hiljaa.Sen jälkeen on kotitöitä ja samalla lastenhoitoa pitkälle iltapäivään ja kiireellä leipomaan ja ruokaa laittamaan sitten taas hoidan lapsia ennen iltapalana ja saunan lämmitystä.Lastenhoitoa ja nukuttamista.Lopuksi vielä siivoan ja teen jotain kotitöitä.Kello 23. jälkeen näyttää siltä, että pääsisin itsekin nukkumaan, mutta lapset heräävät silloin ja saattavat olla vuoronperään valveilla useamman tunnin.Mies sitten käskee tulemaan petiin kun haluaa touhuta joka yö.

Meille on minä hetkenä hyvänsä tulossa lisää lapsia ja niitä kun tulee sitten niin paljon kun on tarkoiotettu.Minä en niin välttämättä heti haluasi, mutta mies ei tahdo ei suostu mihinkään ehkäisyihin, koska ne estävät hänen saamistaan.

4

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi raukkaa..

      et sä nyt voi olla tosissas...? Käske kuule ukkos keittää ihan ite kahvinsa ja aamupalansa! ja annat toisen lapsista (vai onko niitä jo ennestäänkin monta?) hänelle hoidttavaks kun on lapsia tehnyt niin auttaa myös hoidossa! sä sitten leivotkin joka päivä ja laitat ruoan? eiköhän kannattais ostaa isompi kattila ja tehdä pakkaseen ruokaa valmiiks... ja saunan lämmität kiltisti miehelles joka ilta? just joo.. taitaa Suvilla olla vaan vilkas mielikuvitus! ja mäkin tuhlaan aikaani tähän, no oli niin hauska juttu, et jos tän kerran :) sinä kilttinä tyttönä menet sänkyyn kun rakas KÄSKEE ja haluaa touhuta joka yö.. sun mies ei edes tiedä jos haet pillerit, ei se hänen saamiseensa vaikuta! No saitpa kertoa hyvän tarinan ja minä "viihdytän" itseäni vastaamalla sulle! no mut onnea vaan kaksosten kanssa ja pidä hauskaa miehes kanssa... kummajainen..

    • plaah..

      Taas yksi provoaloitus

    • äiti ja kaksoset

      Käy hakemassa ehkäisypillerit ja lopeta sen asian pelkääminen. Ei miehesi huomaa vaikka söisit 3 vuotta pillereitä kunnes olet valmis seuraavaan lapseen. Jos haluat 15 lasta niin alahan tottua menoon, se ei lopu seuraavaan 25 vuoteen.

    • .............

      tää tarina ei voi olla totta :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe