Olen varmasti masentunut ja välillä on todella synkkiä ajatuksia.. Kertokaa unelmistanne, ne voi olla ihan mitä tahansa.
Tässä omani. 1. Elää pitkän ja terveellisen elämän 2. Haluan naisystävän 3. Haluan ystäviä/kavereita 4. Unelmien työpaikkaan päästä.
Muuta en tarviaisi..
Tässä omani. 1. Elää pitkän ja terveellisen elämän 2. Haluan naisystävän 3. Haluan ystäviä/kavereita 4. Unelmien työpaikkaan päästä.
Muuta en tarviaisi..
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mutta, mitä teet kun ei ole unelmia. Pää lyö tyhjää, vaikka kerrankin kaikki ovet olisivat juuri SINULLE auki. Mutta et tiedä minkä niistä uskallat avata???
Minäkin haluaisin unelmia, haluisin miettiä elämääni pidemmälle kuin tän päivän...
Mutta miten?
Minullakin on se ongelma, ettei minulla ole unelmia. Haluaisin haluta jotain, mutta kaikki tuntuu merkityksettömältä ja turhalta.
Ehkä se on siis unelmani: kyetä unelmoimaan.
Kaksi unelmaa oikeastaan josta haluan jommankumman toteutuvan.
1. Haluan eroon puheenviastani (R-vika, leikattu jo kielijänne ja olen ollut 5 vuotta puheterapialla jo). Jos sen saisi pois, voisin hankkia ehkä elämän ja koittaa selviytyä masennuksestani. Mutta jos ei, niin sitten...
2. Kuolla nukkuessani tai jotain. Ei ole mitään menetettävää.
Rauhaa ja rakkautta.
Piti oikein miettiä mistä unelmoin - en enää mistään. Tai unelmoin oikeastaan siitä, että olisin onnellinen, mutta en edes tiedä mikä sen onnen sitten tekisi.
Koti, paikka jossa voisi tuntea olonsa turvalliseksi.
Nuori olen ja opinnot vielä kesken. Aikaa ei ole töissä käydä opintojen ohella tai joutuisin lemmikistäni luopumaan, mitä en tee vaikka mikä olisi, joten ei ole varaa alhaistakaan vuokraa maksaa. Henkisen perheväkivallan takia olen ollut "koditon" jo 14. vuotiaasta saakka.
Ahdistaa entistä enemmän näin joulun alla kun äiti tivaa mitä haluan joululahjaksi. En kaipaa vaatteita tai koruja, en uutta puhelinta tai mitään mistä ikäiseni kuulemma pitävät. En pyydä edes hyväksyntää vaan paikkaa jossa voisin olla täysin oma itseni ja tuntea turvallisuuden tunnetta.
Ilmeisesti liikaa pyydetty...
joulut teini-ikäisenä mieleen. En toivonut lahjaksi mitään ja sitten tunsin huonoa omaatuntoa, kun en osannut näytellä hirveän kiitollista ja innostunutta, kun sain jotakin mitä en olisi edes halunnut. Olen siis myös ollut vakavasti masentunut ala-asteikäisestä, ja silloin pahimpina vuosia teininä/varhaisaikuisena kotona asuessa en toivonut mitään muuta kuin sitä, että uskallus riittäisi tämän maailman jättämiseen.
Siitä aina toisinaan nykyisinkin haaveilen, mutta elämä on saanut uusia sävyjä mustaan ja valkoisen rinnalle. Nykyisin en haaveile kuolemasta vaan siitä, että kykenisin ylläpitämään suhteen mieheeni ja että kykenisin joku päivä tekemään jotakin suhteellisen mielekästä työtä ilman valtaisaa kokopäiväistä uupumusta. Opiskelujen perusteella vaikuttaa siltä, että tämäkin on välillä liian raskasta, mitä sitten työelämä? :/ Myös lasten hankkiminen olisi hienoa jossain vaiheessa. Psyykkisesti näin epätasaisena en sellaisia kuitenkaan voi hankkia, ensin pitäisi saada toimintakyky paremmaksi pysyvästi.
Että KELA päästää eläkkeelle ja loppuisi tämä työmarkkinatuella työkyvyttömänä oleminen.
Lähinnä tyttöystävä, sekä saada koulu kondikseen. En enää uskalla edes mennä sinne, kun poissaoloja tullut erittäin paljon. En vaan saa itseäni sängystä ylös.
Unelmani olisi myös hypätä näsinneulan katolta asfaltille, pitkän hypy jälkeen pääsis lopullisesti nukkumaan!
Toisaalta se ei ois kiva näky muille(mullehan se ois ihan sama tossa vaiheessa). Aivot vieressä ja jalat killissä. Oiskin semmonen hiljainen ajankohta joskus.
Että paha olo loppuisi.
Vasta sen jälkeen suostun unelmoimaan muista asioista..
"Kyllä, olen lakannut haaveilemasta. Haaveet tekevät kipeää enkä minä halua tuottaa itselleni tuskaa. Tulee muita kipuja, sellaisia joita täytyy kestää. Sellaisia, jotka eivät anna valinnanvaraa." Kirjasta missä kuljimme kerran
Unelmoin siitä olosta ja elämästä, joka pääasiallisesti itselläni oli ennen masennusta. Kaikki päiväthän ei tietenkään ollut niin ihania, että niitä kaipaisi.
Olo olisi siis sellainen elämään tyytyväinen, toisinaan jopa elämännälkäinen, perustoiveikais, ei-harhaluuloinen. Jaksaisin olla ihmisten kanssa, jaksaisin unelmoida välittämättä siitä toteutuuko ne koskaan. Jaksaisin myös toimia haaveitteni eteen ja ennenkaikkea se tuntuisi mielekkäältä. Nyt se ei tunnu. Elämä ja unelmointi juuri nyt tuntuu turhalta....
No, minä haluaisin löytää sen paremman puoliskon. Naisen, joka olisi samalla aaltopituudella minun kanssani, pitäisi samantyylisestä musiikista, elokuvista ja silleen. Naisen, jonka kanssa eläisin lopun elämääni ja hankkisimme lapsia (1-2) ja lemmikin (koira).
En oikeastaan muuta. Haluan vain jonkun syyn tälle olemassaololle, enkä kyllä keksi parempaa syytä kuin tuo olisi. Jonkun, jonka luokse palata pitkän työpäivän jälkeen.
Toinen asia voisi olla, että saisin elää elämäni uudestaan. Tehdä jotkin asiat eri tavalla. Viisaammin. Palata aikaan, jolloin olin onnellinen. Olin silloinkin yksinäinen, mutta en välittänyt siitä, osasin pitää hauskaa itsekseni. Enään en osaa, ja on myöhäistä solmia niitä kaverisuhteita, jotka olisi pitänyt solmia jo vuosia sitten. Plussaa tähän olisi, että mummuni, vaarini ja koirani olisivat vielä kaikki elossa...
Mun unelma ois pelastaa maailma saaste- ja energiaongelmilta, niin mahdotonta kuin se sitten ikinä onkaan. Se on mun elämän tarkoitus.