lantionpohjan lihakset ja orgasmi

tuuti21v

Heipä hei.

Olen etsinyt netistä apua orgasmiongelmiini, ja huomannut monessa paikassa puhuttavan lantionpohjanlihasten kunnon yhteydestä orgasmeihin. Niitä harjoittamalla esim. geishakuulien avulla voisi parantaa kykyään saada orgasmi ja parantaa seksielämäänsä.

Oletko kokenut, että tällaiset "harjoittele puoli tuntia päivässä" ohjeet olisivat auttaneet? Ovatko ne auttaneet sinua saamaan orgasmeja vai ovatko ne auttaneet lähinnä jo "valmiiden" orgasmien voimistamiseen? Eli että olet jo aiemmin saanut helposti orgasmeja.

En osaa sanoa, missä kunnossa lantionpohjanlihakseni ovat, mutta orgasmia en ole koskaan saanut. Tunnen kyllä supistuksen jos jännitän lihaksia ja pidän sormea sisällä, samoin mieheni jos supistan seksin aikana. Yleensä tuntuva supistus on tosin hengen pidätyksen ja kovan yrityksen takana, joten en tee sitä kovin usein, joskus lähinnä kokeilumielessä. Mutta onko se sellainen juttu, jota monet tekevät ihan nauttiakseen enemmän seksistä?
Jostain luin myös, että sopivaa lantionliikettä ja supistuksia tekemällä pystyy "pumppaamaan" orgasmin kun hieroo samalla klitorista. Olenko siis käsittänyt oikein, että seksin/suuseksin ja klitorishieronnan aikana kannattaa supistella lihaksia tietoisesti, että se auttaisi saamaan orgasmin? Joskus tunnen kyllä sellaista "kramppaavaa" oloa esim. kun mies imuttelee ihanasti, mutta se on enemmänkin sellaista koko alavartalon lihasten jännittymista kuin vain tiettyjen lihasten jännittymistä. Mutta orgasmissahan ne supistelevat sitten ihan itsestään?

Tuntuu että olen aina ollut hyvin naiivi seksin suhteen ennen kuin tapasin nykyisen mieheni vuosi sitten 20-vuotiaana. Koskaan en ollut seksiä harrastanut ja itsetyydystäkin todella vähän, joten kaikki on täytynyt vähän niinkuin opettella alusta. Nyt viimeisin iloinen oivallus on se, että ehkä ensimmäinen orgasmini voisi tulla klitoriksen kautta, ns. klittaorgasmina? Se on ilmeisesti helpompi saada. Tuntuu että klitorikseni on aina saanut huomiota vain esileikin aikana, kunnes hierominen ja suuseksi on aina vaihdettu yhdyntään ja viety sillä loppuun. Mutta vain mieheni laukeamiseen. Pitäisikö minun käskeä miestäni pysymään vain klitoriksen kimpussa kunnes laukean? Voiko klittaorgasmin jälkeen harrastaa saman tien yhdyntää?

6

1955

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pieni&pyöreee

      Aivau, samaistun näihin kysymyksiin ja pohdintoihin!

      Itse pystyn ja puristelen tuolla tavalla yhdynnänkin aikana. Aluksi se vaan usein tuntuu inhottavalta/mahdottomalta, kun on muuten "ahdasta." Eikä se varsinaisesti kai ole auttanut -- tai kun ei ole orgasmia näkynyt. En ole sellaista kyllä edes pyytänyt..

    • heppuhaloo

      Yksi tuttavani on laennut ihan pelkästään supistamalla lantionpohjanlihaksia tarpeeksi pitkään sängyssä. Että kait niillä on jotain asian kanssan tekemistä.

    • onnenpoika:)

      Miehen näkökulmasta,

      Puolisoni on lihaksistoltaan huippukunnossa, mysö lantionpohjastaan. Hän joutuu ennemmin pidättämään orgasmiaan, jotta ei lamaannu seksin aikana heti alkuun, koska orgasmi on hänelle hvyin voimakas.

      Miehenä tämä hänen aktiviinen lihastyöskentely seksin aikana tuntuu TAIVAALLISESLLE, ja naiseni myös nauttii tästä aivan suunnattomasti. Tuntuu, että olen päässyt tämän naisen kanssa aivan toiselle tasolle seksissä, koska se on totaalisen tyydyttävää ja antaa hurjasti virtaa, tosin positiivisena ongelmana meillä peitto heiluu aika tiiviiseen tahtiin :) Toisaalta yhteenkuuluvuuden tunnetta meillä kasvattaa vahva toisiaan kunnioittaminen ja arvostaminen, rakkaudeksi sitä jotku hienosti nimittävät :)


      Siis suosittelen KAIKILLE naisille, että pitäisivät lihaksistaan huolta. Tämähän on vain hyväksi synnyttämistäkin varten.

      Ja siihen orgasmiin vaikuttaa varmasti myös se henkinen puolikin, kun olet oikein renotutuneessa tunteessa ja turvallisessa ympäristössä, niin kyllä se orkkukin sieltä tulee ja sitten oletkin päässyt kumppanisi kanssa aivan uudelle tasolle niin seksissä kuin itse parisuhteessakin. Muistakaa puhua asiasta avoimesti ja kokeilla eri asentoja yms.

      Onnea ja kärsivällisyyttä tarvitsette.

      • tuuti21v.

        No joo, alan kyllä taipua vähän siihen suuntaan, että orgasmilla ja lantionpohjanlihaksilla olisi jotain tekemistä toistensa kanssa.
        Meillä oli aika kiivas viikonloppu tässä, ja yritimme kiinnittää mahdollisimman paljon huomiota klitorikseen ja muutenkin niihin juttuihin, jotka tuntuvat minusta parhaalta. Uutena seksileluna toimi myös ihan älyttömän hyvin klitan päällä värisevä perhonen, jota käytimme lopussa yhdynnän aikana. Värinä oli aika voimakas ja tuntui että se lähes "puudutti" koko alapään, se tuntui kuitenkin hyvältä, ja vaikkei orkkua ole vielä näkynyt, niin tuon viimeisimmän jälkeen tuntui pitkään niin kuin olisin supistanut ihan älyttömän paljon ja olin siitä ihan tajuttoman väsynyt. Mieheni sanoi huomanneeni sen, mutta itse tunsin vain sen puuduttavan tunteen. Ja no, seksin jälkeen miten ne lihakset olivat väsyneet, ihan niinkuin missä tahansa liikunnassa tuntuu hyvältä kun lopettaa.
        Muistan toisaalta sellaisiakin kertoja, jolloin yhdyntä ei ole tuntunut juuri miltään sen suhteen, että olen ollut täysin rento, en siis ole supistanut näitä lihaksia yhtään, mitkä nyt olivat ilmeisesti jatkuvassa käytössä: -koska seksi tuntui niin hyvältä.

        Johtopäätös: hyvää seksiä --> paljon supistuksia? ja toisaalta paljon supistuksia --> kunto kasvaa ja supistukset tulevat voimakkaampina?
        Täytyy jatkaa harjoittelua ja hankkia vaikka niitä geishakuulia.


    • onnenpoika:)

      Jep juurikin näin, treeniä treeniä ja kummatkin nauttii. Varo vain ettei kohta miehesi tule liian herkäksi laukemaan, kun "tunne" hänelläkin lisääntyy :D.

      Ja kun saat se O:n niin miehesikin sen kyllä huomaa varmasti kalussaan, nopeita rytmikkäitä ja voimakkaita puristuksia ja samalla sinulla pyörii tähtä silmissä ja koko kroppa taipuu lihasjjännityksestä. Ja se loiste kasvoilla, ei tarvitse kysyä, "tulitko"...

      Tämän kun saatte vielä sillein, että miehesi laukeaa samaan aikaan kuin sinä, niin huhhuh, sitä yhteenkuuluvaisuuden, rakastamisen ja hekuman tunnetta :)

      Vibrat on hyviä kiihokkeita, mutta älä käytä liikaa niitä, jolloin tuntoherkkyys häviää klitissä ja et nauti niin miehesi antamasta suuseksistä/sormitempuista.

      Seksielämän kuuluisikin olla jatkuva oppimisprosessi ja aina voi oppia jotain uutta omasta kehostaan ja kumppanistaan.

      Nautinnollisia hetkiä teille.

    • kivatja

      Lantionpohjalihaksilla suora vaikutus naisen orgasmin saantiin/-voimakkuuteen.
      Meillä oli tuo aihe jo lääkiksessä jolloin ostin geishakuulat treenaukseen. Minulla toimi ja ensimmäinen (siis emättimen kautta) orgasmini ja niiden saanti vaan alkoi tuon treenauksen jälkeen.

      Tästä jo yli 10 vuotta ja seksielämä on vireätä vaikka nyt raskaus ja odottelen meitin tokaa. Kuulia olen käyttänyt lihaskunnon ylläpitoon entiseen tapaan..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5785
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      45
      5295
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3688
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3643
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      90
      3161
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3116
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2864
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2710
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2360
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1824
    Aihe