Allekirjoita adressi Arton puolesta

Teurashevoskuljetukset EU-alueella saatava kuriin


Me allekirjoittaneet olemme järkyttyneitä nähtyämme uutta dokumenttia EU:n tämän hetken teurashevoskuljetuksista.

Tiedämme, että on olemassa direktiivi ja asetus, jonka mukaan
"eläimiä ei saa kuljettaa tai kuljetuttaa siten, että niille voi aiheutua vammoja tai turhaa kärsimystä",
"eläimiä käsittelevillä henkilöillä on tarvittava koulutus tai pätevyys ja he hoitavat tehtävänsä ilman väkivaltaa tai muita sellaisia menetelmiä, jotka voivat aiheuttaa eläimelle tarpeetonta pelkoa, vammoja tai kärsimystä",
"eläimille tarjotaan sopivin välein laadultaan ja määrältään asianmukaisesti vettä ja ravintoa ja lepoa"...

Tiedämme, että nämä periaatteet eivät toteudu valvonnan vaikeuden, kuljetuskaluston ja henkilökunnan puutteiden ja kaupallisuuden salliman säälimättömyyden vuoksi.

Me vaadimme, että

- teurashevosten kuljetusolot otetaan tiukempaan tarkkailuun, hevosten lepotauoista, juottamisesta ja ruokinnasta on pidettävä huolta
- eläimiä ei kohdella julmasti ja väkivaltaisesti eikä niille aiheuteta tarpeetonta tuskaa
- direktiivejä ja lakeja rikkoneet eläinrääkkääjät saavat teoistaan tuntuvan rangaistuksen oikeudessa
- teuraseläinkuljetuksille asetetaan kokonaisuudessaan kahdeksan (8) tunnin aikaraja

Paheksumme syvästi maita, jotka kohtelevat teuraseläimiään vastoin kaikkia asetettuja normeja ja boikotoimme ostovalinnoillamme näiden maiden kauppaa.
Suomelta me vaadimme kansallista lainsäädäntöä, joka kieltää hevosten ja muiden eläinten lähettämisen teuraaksi maan rajojen ulkopuolelle.

HUOM! Valmis adressi toimitetaan päättäjille sekä Suomeen että ulkomaille. Adressia on tarkoitus myös kansainvälistää.

Lisätietoja: www.hevostenpuolesta.fi

http://www.adressit.com/hevosten_puolesta
353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nyt kaikki hevosmiehet yhtykää......................atressiin

Äänestä

Ristinkallion Tietotoimisto yhtyy atressiin, hevosmiehet vapaaksi tietottamasta.

Äänestä

Tuo raakaa kaupallisuutta ajava EU on toimillaan sulkenut kaikki paikalliset pienteurastamot. Tästä johtuen eläimiä rahdataan täysin käsittämättömiä matkoja
Touhu on lähes kokonaan alaarvoista. Henkisesti vinksahtaneet kuljettajat
sähköpiiskoillaan pistävät vammautuneet eläimet ojennukseen Ruokinta ja vesi
on hyvin toisarvoista kuulemma,nehän teurastetaan kuitenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hevosmiehet STT kirjoitti:

Teurashevoskuljetukset EU-alueella saatava kuriin


Me allekirjoittaneet olemme järkyttyneitä nähtyämme uutta dokumenttia EU:n tämän hetken teurashevoskuljetuksista.

Tiedämme, että on olemassa direktiivi ja asetus, jonka mukaan
"eläimiä ei saa kuljettaa tai kuljetuttaa siten, että niille voi aiheutua vammoja tai turhaa kärsimystä",
"eläimiä käsittelevillä henkilöillä on tarvittava koulutus tai pätevyys ja he hoitavat tehtävänsä ilman väkivaltaa tai muita sellaisia menetelmiä, jotka voivat aiheuttaa eläimelle tarpeetonta pelkoa, vammoja tai kärsimystä",
"eläimille tarjotaan sopivin välein laadultaan ja määrältään asianmukaisesti vettä ja ravintoa ja lepoa"...

Tiedämme, että nämä periaatteet eivät toteudu valvonnan vaikeuden, kuljetuskaluston ja henkilökunnan puutteiden ja kaupallisuuden salliman säälimättömyyden vuoksi.

Me vaadimme, että

- teurashevosten kuljetusolot otetaan tiukempaan tarkkailuun, hevosten lepotauoista, juottamisesta ja ruokinnasta on pidettävä huolta
- eläimiä ei kohdella julmasti ja väkivaltaisesti eikä niille aiheuteta tarpeetonta tuskaa
- direktiivejä ja lakeja rikkoneet eläinrääkkääjät saavat teoistaan tuntuvan rangaistuksen oikeudessa
- teuraseläinkuljetuksille asetetaan kokonaisuudessaan kahdeksan (8) tunnin aikaraja

Paheksumme syvästi maita, jotka kohtelevat teuraseläimiään vastoin kaikkia asetettuja normeja ja boikotoimme ostovalinnoillamme näiden maiden kauppaa.
Suomelta me vaadimme kansallista lainsäädäntöä, joka kieltää hevosten ja muiden eläinten lähettämisen teuraaksi maan rajojen ulkopuolelle.

HUOM! Valmis adressi toimitetaan päättäjille sekä Suomeen että ulkomaille. Adressia on tarkoitus myös kansainvälistää.

Lisätietoja: www.hevostenpuolesta.fi

http://www.adressit.com/hevosten_puolesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu