sairaalloinen mustasukkaisuus rappeuttaa sisintäni.

epävakaa ihminenkö?

olin monta vuotta parisuhteessa nykyisenkin mieheni kanssa. pienen eron aikana tuli uusi monta vuotta nuorempi muija kuvioihin ja koin mustasukkaisuutta muta sain mieheni takaisin itselleni. nyt kuitenkin yllätin itsenikin lukemasta miehen tekstiviestejä ja hän tekstailee tälle nuori teinille kännissä öisin. ihanaa luettavaa. tiedän myös mieheni facebook salasanan ja olen käynyt sielä tarkkailemassa ja jutut ovat epäilyttäviä. TIEDÄN ETTÄ TEEN ITSE VÄÄRIN mutta kärsin siitä että mieheni valehtelee minulle ettei juttele tämän pika heilansa kanssa muka mitään, vaikka olen lukenut ja todistanut itselleni että he ovat mutta mieheni ei tätä myönnä. enkä tietenkään voi sanoa että olen lukenut hänen facebook keskusteluja.... teen juuuri kuolemaa sisältä päin.
mitä teen. mieheni myös juttelee siellä että hän on pitänyt ja pitäää edelleen tuosta pikaheilasta ja ei välttämättä olisi toivonut asioiden menevän niin että heidän kohdalleen juttu jäi säätämiseksi. en tiedä yrittikö hän parantaa pikaheilan mieltä, vai haluaisiko mies vielä olla hänen kanssaan mutta joutuikin tyytymään muutaman vuoden vanhempaan ja myös ex heilaan. hän kovasti toitottaa rakastavansa minua mutta minä en luota.

5

805

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tie vie parempaan

      alat kunnioittaa itseäsi, ja pakkaat laukkusi ja lähdet kohti parempaa elämää. Itse tuossa vain itseäsi pidät tilanteessa, josta tiedät, ettei luotettavaksi mies muutu. Taikaa ei ole. Onnksi tietä ja junakiskoja riittää poispäin. Ei sun tarvitse kuin arvostaa itseäsi ja mitään tarvettakaan sulla ei toisen tekstareihin tai viesteihin ole mennä urkkimaan. Pääasia että tiedät, että sinä tarvitset itsellesi hyvän ihmisen elämääsi ja sellaista ei nyt ole. Sen tiedon pitäisi riittää, ja kyllä siitä fiksu nainen ne johtopäätöksensä osaa itse tehdä.
      Ei sinun tarvitse tietää kenenkään muun ajatuksia ja elämää. Pääasia että luovit oman elämäsi hyvin ja parempaan suuntaan.

    • rakkaudenhullu

      Itse en ainakaan tuollaista valehtelua rupeaisi katsomaan. vaikka onhan se vaikeaa jättää rakastaan..

    • ketjun aloittaja

      on hyvvin vaikea luopua.. sanoinkin miehelleni etten halua seurustella hänen kanssaan jos hän pyörittelee muita naisia, mutta kielsi tämän. pakotin hänet näyttämään facebook keskustelun minulle ja hän pitkän vastahakuisuuden jälkeen näyttikin sen ja juteltiin asiat halki. tämän kyseisen naisen pitämisessä hän tarkoitti pitämistä ihmisenä. mieheni ei kuitenkaan ole sellaista tyyppiä, että pettäisi, mutta kyllä niistä keskusteluista sellainen kuva jäi.... ja jotenkin vaikea olla vieläkään varma että tuo kaikki olisi jotain pientä huuhaata. kun kuulemma " naiset ymmärtävät asiat aina väärällä tavalla" ...

      • kannattaa viisastua

        jos hän pyörittelee muita naisia, niin ei asiasta tarvitse keskustella. Silloin niin käy riippumatta mitä hän sanoo. Aivan sama, mitä hän myöhemmin selittelee milläkin pitämisillä. Ei ne selitykset sitä asiaa muuksi muuta, että sulla ei ole sua rakastavaa hyvää luotettavaa ja ihanaa miestä riippumatta siitä keskustelitte te sitten maailman tappiin, mitä hän ajattelee niistä muista.
        Miksi sinä et yksinkertaisesti osaa ajatella, että hyvä mies on hyvä mies ja lähteä siitä lähtökohdasta, eikä sorvata huonosta muka parempaa edes ajatuksen tasolla. Jos mies vielä syyllistää sua tuosta asian väärinymmärtämisestä, niin ei varmaan hänellä itsellään huoleta yhtään, että miten itse käyttäytyy. Etkö vieläkään tajua, että hän ei ole kiinnostunut suhteeseenne panostamisesta, ja jos kysyt jotakin se ei saa häntä muuttumaan ihmisenä paremmaksi. Nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäydyt. Hyviä miehiä riittää, siksi ei tarvitse huonoja katsella.
        Ja muista, että ei asioita selittelemällä muuteta vaan teoilla, niitä ei ole, vaan selityksiä nyt, joten lähde ja elä parempaa elämää tästä eteenpäin.


    • pillapalla

      Mulla mustasukkaisuuden kanssa sama tilanne.
      Mieheni haaveilee muista naisista, muistelee aina exiä ja ihailee niitä kavereidensa seurassa.
      Hän keskustelisi enemmänkin naisten kanssa ellei pyynnöstäni olisi suostunu jo kauan sitten poistamaan exät kaverilistoilta. Kerran nimittäin kysyttiin jopa suoraan pitkän viestittelyn jälkeen että loukkaantuisinko jos hän menisi vanhaa "ystävää" tapaamaan tuossa naapurikylässä. Hohhoijaa.
      Mulla kans se paha tapa et jos hän jättää fb:n auki tai kännykkänsä johonkin, tutkin ne. Ja aina joutuu pettymään. Nykyään ei naisten kanssa chattaile mut kaikki tuo mitä mainitsin alussa loukkaa myös.. aina kehumassa muita ja haukkumas mua :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      244
      2901
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      7
      1633
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      4
      1329
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      102
      1189
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1161
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      74
      1074
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1022
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      922
    Aihe