Älkää hyvät ihmiset antako pistää piikkiä pintaanne

tahi rokotusta ruhoonne! Siitä ei hyvää seuraa. Rohkenen kertoa, että rokotukset ovat sisältäneet ja sisältävät metalliyhdisteitä, kuten alumiinia ja elohopeaa. Jokainen ymmärtää, että kun metallihiukkaset joutuvat tekemisiin ulkoatulevan säteilyn kanssa, ne alkavat kuumeta, kuten leipäpussinsulkija mikroaaltouunissa ja lopulta koko pussi syttyy liekkiin. Nuo hiukkaset ihmisruumiissa kertyvät imurauhasiin ja esim. kilpirauhaseen, jolloinka syöpä on seurauksena ennemmin tai myöhemmin. Avaruudesta tulevan kosmisen säteilyn lisäksi saamme niskaamme suoranaisia ydinlaskeutumia, kuten tuo Tsernobylin tapaus osoitti. Nyt on saatu taas tiedotusvälineistä lukea, että radioaktiivisen jodi-isotoopin aiheuttama säteily on nousussa pohjoisella pallonpuoliskolla jo viime maaliskuusta alkaen. Myös amalgaamia suussaan kantavat joutuvat vetämään foliohatun tiukemmin korville ja asuinrakennuksissa on oltava peltikatto, joka on mieluummin kahdenkertainen.
9114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No sitäkös se käden pistely sitten olikin taannoisen sikapiikin jäläkeen? Mulla kun tuo mikroaaltouuni vähän falskaa vanhuuttaan eikä kännykkäkään ole kaikkein viimeisintä mallia.

Äänestä
  • Tässä näyttäisi olevan linkki lisääntyneeseen imusolmukesyöpätyyppiin. Säteilyn merkitystä ei tutkimuksessa osattu vielä yhdistää rokotukseen.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19011978

    Äänestä

Satutko tietämään, että ilman kehossasi olevia metalliyhdisteitä kuolisit melkoisen nopeasti. Rautaa täysikasvuisessa ihmisessä on rautanaulan verran ja esimerkiksi erittäin myrkyllinen raskasmetalli, seleeni, on elimistölle välttämätöntä.
Toksikologian vanha sääntö, "Määrä tekee myrkyn", on näköjään päässyt kirjoittajalta unohtumaan.

Äänestä
  • Tässä vähän listaa.

    "Ihmiskehon alkuaineet
    1. Happi (65%)
    2. Hiili (18%)
    3. Vety (10%)
    4. Typpi (3%)
    5. Kalsium (1.5%)
    6. Fosfori (1.0%)
    7. Kalium (0.35%)
    8. Rikki (0.25%)
    9. Natrium (0.15%)
    10. Magnesium (0.05%)
    11. Kupari, sinkki, seleeni, molybdeeni, fluori, kloori, jodi, mangaani, koboltti, rauta (0.70%)
    12. Litium, strontium, alumiini, silikoni, lyijy, vanadiini, arsenikki, bromi (vähäisiä määriä)"
    Ainakin elintarvikkeista saatava elohopea puuttuu listasta.

    Äänestä

  • lisäys kirjoitti:

    Tässä vähän listaa.

    Eihän Hini-ja Henz-ginissä oikeastaan muuta välttämätöntä oo ku vettä ja suolaa mutta niitä saa onneksi muualtakin. Ja sellaisinaan, vieläpä nautinnollisemmin suun kautta

    Äänestä

  • lisäys kirjoitti:

    Tässä vähän listaa.

    "Ihmiskehon alkuaineet
    1. Happi (65%)
    2. Hiili (18%)
    3. Vety (10%)
    4. Typpi (3%)
    5. Kalsium (1.5%)
    6. Fosfori (1.0%)
    7. Kalium (0.35%)
    8. Rikki (0.25%)
    9. Natrium (0.15%)
    10. Magnesium (0.05%)
    11. Kupari, sinkki, seleeni, molybdeeni, fluori, kloori, jodi, mangaani, koboltti, rauta (0.70%)
    12. Litium, strontium, alumiini, silikoni, lyijy, vanadiini, arsenikki, bromi (vähäisiä määriä)"
    Ainakin elintarvikkeista saatava elohopea puuttuu listasta.

    Nuita alimpia aineksia lienee suhteellisesti enemmän eritoten tupakoitsijain ynnä muiden itseään normaalia enämpi saastuttavien kehossa

    Äänestä

  • dvcsdfv kirjoitti:

    Nuita alimpia aineksia lienee suhteellisesti enemmän eritoten tupakoitsijain ynnä muiden itseään normaalia enämpi saastuttavien kehossa

    Suhteelliset erot toki vaihtelevat. Esimerkkinä lyijy, jonka osuus on laskenut lyijyttömään bensaan siirtymisen johdosta. Joka tapauksessa se metallimäärä, jonka rokotteista voi saada ei vaikuta juurikaan lisänä. Jutut säteilystä ja metallihiukkasten kuumenemisesta ovat selvää hölynpölyä. Henkilö tuntuu vielä sekoittavan radioaktiivisen säteilyn ja sähkömagneettisen säteilyn vaikutukset.
    Siltä pohjalta on aika vaikea toda nimimerkin mukaista totuutta esiin.

    Äänestä

Fooliohattu päähän ja pullo kossua auttaa kummasti kaikenmaailman rokotuksia vastaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

totuus esiin kirjoitti:

tahi rokotusta ruhoonne! Siitä ei hyvää seuraa. Rohkenen kertoa, että rokotukset ovat sisältäneet ja sisältävät metalliyhdisteitä, kuten alumiinia ja elohopeaa. Jokainen ymmärtää, että kun metallihiukkaset joutuvat tekemisiin ulkoatulevan säteilyn kanssa, ne alkavat kuumeta, kuten leipäpussinsulkija mikroaaltouunissa ja lopulta koko pussi syttyy liekkiin. Nuo hiukkaset ihmisruumiissa kertyvät imurauhasiin ja esim. kilpirauhaseen, jolloinka syöpä on seurauksena ennemmin tai myöhemmin. Avaruudesta tulevan kosmisen säteilyn lisäksi saamme niskaamme suoranaisia ydinlaskeutumia, kuten tuo Tsernobylin tapaus osoitti. Nyt on saatu taas tiedotusvälineistä lukea, että radioaktiivisen jodi-isotoopin aiheuttama säteily on nousussa pohjoisella pallonpuoliskolla jo viime maaliskuusta alkaen. Myös amalgaamia suussaan kantavat joutuvat vetämään foliohatun tiukemmin korville ja asuinrakennuksissa on oltava peltikatto, joka on mieluummin kahdenkertainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu