Perhepäivähoitoa ruotsiksi Espoon Kauklahdessa

Tarjoan yksityistä perhepäivähoitoa Espoon Kauklahdessa. Asumme kaksikerroksisessa rivitalossa loistavien kulkuyhteyksien varrella. Juna-asemalle on matkaa n. 300 metriä ja bussipysäkeille vielä vähemmän. Taloyhtiössä on suojaisa sisäpiha ja lähistöltä löytyy niin Palttinan asukaspuisto kuin toinenkin leikkipuisto. Tarkoitus onkin hyödyntää näitä joka päivä säässä kuin säässä.

Olen 27-vuotias yhden 11/09 syntyneen tytön äiti. Perheeseen kuuluu myös työssäkäyvä isä ja kaksi koiraa, joten kotimme ei sovi allergisen lapsen hoitopaikaksi. Koirat pidetään tarpeen mukaan erossa lapsista hoitopäivän ajan.

Oma lapseni on sangen sopuisa tapaus ja leikkii yleensä hienosti kaiken ikäisten lasten kanssa. Puhun hänelle ruotsia, joten lapset joiden kodeissa puhutaan ruotsia ovat erityisen tervetulleita meille hoitoon. Ryhmään liittyy ensi vuoden puolella reilu yksivuotias ruotsinkielinen lapsi, joten toivon löytäväni vielä yhden ruotsinkielisen lapsen. Suomenkielinen lapsi joka myöhemmin suuntaa ruotsinkieliseen kielikylpyyn tai jolle muusta syystä olisi toivottavaa puhua ruotsia on meille aivan yhtä hyvä vaihtoehto.

Hoitopaikkoja on vapaana yhdelle lapselle, ja tavoitteena on siis kolmen kokoaikaisen ja yhden satunnaisen lapsen ryhmä, koska koen että pieni ryhmäkoko antaa paremmat mahdollisuudet lapsentahtiseen hoitoon. Päiviimme kuuluu ulkoilua, vapaata leikkiä, tavallista kotiruokaa lisäaineita, sokeria ja suolaa vältellen, pieniä retkiä, kirjastokäyntejä, asukaspuiston/avoimen päiväkodin ohjelmaan osallistumista, piirtämistä, vesivärimaalausta, palapelien tekoa ja lukemista. Kestovaipat ovat ok meillä. Hoitoajat ovat pääsääntöisesti välillä 7-17. Vanhempien maksuosuudeksi jää alle kolmevuotiaan kohdalla tukien jälkeen hieman vähemmän kuin kunnallisen puolen korkein maksu.

Ottakaa yhteyttä jos kiinnostuitte ja kysykää lisää. Meille saa mielellään tulla käymään jos vähänkin siltä tuntuu, se ei vielä sido mihinkään. :)

Jos tarvitsette hoitopaikkaa vasta ensi vuoden puolella sen varaaminen on mahdollista jo nyt.

Anna Lundqvist
[email protected]
2454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nyt on täyttä, kesään/syksyyn 2012 mennessä vapautuu 1-2 paikkaa.

Äänestä

Meillä on 5v Eino poika, jolle puhumme Venäjää ja hän tarvitsee hoitopaikan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anna Lundqvist kirjoitti:

Tarjoan yksityistä perhepäivähoitoa Espoon Kauklahdessa. Asumme kaksikerroksisessa rivitalossa loistavien kulkuyhteyksien varrella. Juna-asemalle on matkaa n. 300 metriä ja bussipysäkeille vielä vähemmän. Taloyhtiössä on suojaisa sisäpiha ja lähistöltä löytyy niin Palttinan asukaspuisto kuin toinenkin leikkipuisto. Tarkoitus onkin hyödyntää näitä joka päivä säässä kuin säässä.

Olen 27-vuotias yhden 11/09 syntyneen tytön äiti. Perheeseen kuuluu myös työssäkäyvä isä ja kaksi koiraa, joten kotimme ei sovi allergisen lapsen hoitopaikaksi. Koirat pidetään tarpeen mukaan erossa lapsista hoitopäivän ajan.

Oma lapseni on sangen sopuisa tapaus ja leikkii yleensä hienosti kaiken ikäisten lasten kanssa. Puhun hänelle ruotsia, joten lapset joiden kodeissa puhutaan ruotsia ovat erityisen tervetulleita meille hoitoon. Ryhmään liittyy ensi vuoden puolella reilu yksivuotias ruotsinkielinen lapsi, joten toivon löytäväni vielä yhden ruotsinkielisen lapsen. Suomenkielinen lapsi joka myöhemmin suuntaa ruotsinkieliseen kielikylpyyn tai jolle muusta syystä olisi toivottavaa puhua ruotsia on meille aivan yhtä hyvä vaihtoehto.

Hoitopaikkoja on vapaana yhdelle lapselle, ja tavoitteena on siis kolmen kokoaikaisen ja yhden satunnaisen lapsen ryhmä, koska koen että pieni ryhmäkoko antaa paremmat mahdollisuudet lapsentahtiseen hoitoon. Päiviimme kuuluu ulkoilua, vapaata leikkiä, tavallista kotiruokaa lisäaineita, sokeria ja suolaa vältellen, pieniä retkiä, kirjastokäyntejä, asukaspuiston/avoimen päiväkodin ohjelmaan osallistumista, piirtämistä, vesivärimaalausta, palapelien tekoa ja lukemista. Kestovaipat ovat ok meillä. Hoitoajat ovat pääsääntöisesti välillä 7-17. Vanhempien maksuosuudeksi jää alle kolmevuotiaan kohdalla tukien jälkeen hieman vähemmän kuin kunnallisen puolen korkein maksu.

Ottakaa yhteyttä jos kiinnostuitte ja kysykää lisää. Meille saa mielellään tulla käymään jos vähänkin siltä tuntuu, se ei vielä sido mihinkään. :)

Jos tarvitsette hoitopaikkaa vasta ensi vuoden puolella sen varaaminen on mahdollista jo nyt.

Anna Lundqvist
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu