Simon kunnan päihdepolitiikka mättää

Päihdeongelmainen

Miten on mahdollista että Simon kunnassa rikotaan perustuslakia sosiaali- ja terveyden huollon palveluissa?! Simon kunnassa kielletään kallis totuus! Simon kunta väittää, ettei heillä ole päihdeongelmia!
Simon kunta ei suostu kuntouttamaan päihdeongelmaisia, vaikka päihderiippuvuus on ollut Suomessa jo 80 lopulta asti sairaus diagnoosin takana. On todella tyhmää säästää tämän kaltaisten ongelmien piirissä! Eikö Simo ymmärrä, että kaikkein kallein SOTE puolen asiakas on juuri kuntouttamaton päihdeongelmainen? Kuntouttamaton päihdeasiakas on raskain taakka sosiaali- ja terveyden huollon palveluissa. Esimerkiksi THL:n mukaan ( päihdetilastollinen vuosikirja) tehohoidon kapasiteetista on koko ajan käytössä 25% alkoholismiin liittyvien haittojen hoidossa. Tämä päihdeongelma kertautuu lasten mielenterveysongelmina, sekä muina yhtiskunnallisina ongelmina, kuten rikollisuus ja työelämän sairas poissa oloina. Kuntoutettu päideasiakas maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti 10 vuodessa, mm. työelämään palaten veronmaksajana.
Peruspalvelu ministerillä Maria Guzenina-Richasonillla olisi ISO kana kynittävänä Simon kunnan sosiaalitoimessa.

1

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokeillut

      Laita tämä sama sähköpostina eduskuntaan valiokunnalle ja peruspalveluministerille. Tein toisessa asiassa niin, ja kunnan asenne muuttui kumman nopeasti!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      22
      3037
    2. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      40
      2644
    3. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      38
      1503
    4. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1350
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1251
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      40
      999
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      125
      903
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      32
      816
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      29
      663
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      59
      621
    Aihe