Joku hetken mielijohde stoori..

EI kirjoitti:

En tiedä mistä alottasin, olen kamppaillut näiden tunteiden kanssa lähes yksin jo niin monta vuotta että kyllä on jo raja vastas. Varmaan mulla löytyy jo kaikki sairaudet mitä henkiseltä tasolta löytyy. Empä vaan tiedä osaanko edes kirjoittaa, ilmaista ja löytää niitä tunteita. Oon ihan lukossa. En oikein tiedä mille palstalle tekstini vois kuuluakaan ku tuntuu että jokasesta on jotaki. Koen itseni ihan mielisairaaksi ja se varmaan jo näkyy kans. Ajattelen jatkuvasti olevani kaikille/kaikelle riittämätön,kelpaamaton,huono, ajattelen että minusta puhutaan paskaa ja minun jokaista liikettä kytätään. Saatan tuittuilla ja sitten seuraavaksi jo nauraa. Alkoholin käyttöni on riistäytynyt käsistä totaalisesti, olin kesällä 2kk täysin raittiina /kuntoutus/ ja kun palasin niin kaikki lähti alamäkeen, no ehkä sellaista 2-3vk oli ihan ok vielä. Jätin tuossa yhdet sukujuhlat väliin koska ryyppäsin koska stressasin kaikkea. Kas kun viime keväällä riitti jostaki into kuntoutukseen. No kuntoutusajalta mulla on sekä hyviä että huonoja muistoja. Olen aina ollut vähän sellainen vetäytyjä, tunne että olen oikeasti jotenki sosiaalisesti lamaantunut, se sai semmosen pelon ihmisiä kohtaan. Tai en tiedä pelon koska joku toinen mun pääs sanoo ettet nyt ihmisiä voi pelätä,siehän oot paras kaikista. Ja nyt tuntuu että minun pitäs kuulostaa järkevältä. Lausetta kirjoittaessa pitää joskus miettiä mikä sana oikeastaan pitäs olla minkäki välissä. En pidä äänestäni ja se muuttuukin aina hitaammasta nopeammaksi riippuen mielentilastani, semmonen epävakaa kaikinpuolin. Olen siis aika paljon hiljaa myös tuonkin takia. Niin ja ei minulla yksinkertaisesti ole aina sanottavaa, tai ehkä kaikki sanomiseni olisi valitusta kuinka paska olo. Koen olevani herkkä, ja olen herkistynyt viime aikoina entisestään, en kestäs mitään ylimäärästä painetta nyt, kuten jos vaikka seurustelusuhde päättyisi, oon myöskin kai läheisriippuvainen. Masennus on tiukentanut otettaan jälleen, kesän jälkeen lopetin SSRI-lääkityksen omin nokkine koska se ei saanut minkään tuntumaan miltään. Nyt läheiseni mm.äiti on huomannu kaiken pahentuvan entisestään, varmaan ryyppäyksen takia, niin hän on suunnitellut viedä minut johonkin yksityiselle.. En ole jatkuvasti vain masentunut, oon viimeaikoina alkanu miettiin onko tämä kaksisuuntaista, joinain päivinä mulla vaan alkaa juttua tuleen enempi ja minusta tulee vauhdikkaampi kuten myös sosiaalisempi. Aika ja todellisuus ahdistaa ihan mahoton. Ei oo minkäännäköstä sisältöä elämässä. Mietin mitä rakastamani ihminen tekee silloin kun emme vietä aikaa yhdessä. Oon vainoharhanen ja epäileväinen varmasti ihan suotta. Mutta jotenki suhde on uuvuttavakin koska ei tämä toinenkaan osapuoli mitenkään tervein mahdollinen tapaus oo. Oon menettäny lapseni 3v sitten, en kai halunnut olla äiti. Mutta en osaa sanoa että kaipaanko häntä edes sillä todellisella tavalla, kai siksi koska oon niin vitun vino. Olisi kyllä tosi kiva tavata häntä. En tiedä.. yhtä kaaosta pään sisässä. Tiedän kuitenkin että välitän ja osaan ajatella myötätuntoisesti niitä kohtaan kenestä välitän, en halua satuttaa tahallani. Koen olevani yksinäinen, ja että kaikki on kääntäny selän, mutta kun en voi olla sellainen toivottu iloinen ja sosiaalinenkaan. Ku musta ei semmosta tuu. Kai sitä juo paljon senki takia että kehkeytys sitä jutunjuurta. Aivanku joku demoni käskis tuola päänsisäs aina mitä tulee tehdä ja miten käyttäytyä milloinkin. Se masentaa. En tiedä haluanko jättää sitä "ainutta ilonaihettani"..eli alkoholia, vaikka se tuhoaakin. Oon saanu joitain alkoholipsykoosejaki, mutta ei varmaan olleet kovin voimakkaita.

Kirjotimpa siinä sitte huvikseen mitä jaksoin/tuli mieleen,lisää varmasti löytyy,mut väsyttää. Ihan vaan jos se minua helpotti ja ehkä vertaistukea.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä