reilusti alle kolmekymppisinä, jos sopiva osuu kohdalle. Parin löytäminen vaikeutuu mitä enemmän tulee ikää ja elämänkokemusta. Ihan lastenkin kannalta, nuoret vanhemmat on aina parempi kuin vanhat. Saattaa myös käydä niin, että tulee tehtyä paniikkiratkaisuja, jos biologinen kello tikittää eikä sitä lasten isää/äitiä ole vielä nelikymppisenä löytänyt.
Pariutukaa ihmiset nuorina
vinkiksi nuorille
7258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei kaikki ole noin yksinkertaista, kuin tuossa annetaan ymmärtää. Joskus käy niin ettei ketään tule ikinä kohdalle, niin kävi mulle. Miettii vain ett mikä vika itsessä oli ettei kellekään kelvannut. Rankkaa seurata vierestä, kun muille löytyi se kumppani ihan noin vaan. Ei tullut kumppania, ei perhettä, ei mitään. Ihan kuin ylimääräinen pala, jossain palapelissä, jonka kaikki muut palat löysivät oman paikkansa. Joillekin on helppoa löytää joku ja toisille se on tosi vaikeaa. Meitä yksin jääneitä on monta tässäkin maassa. Eikä se yksinjäänti ole kranttuudesta kiinni, vaan kun ei tullut ketään joka olisi ollut kiinnostunut kohdalle.
Minulle taas kävi aivan päinvastoin nuorena solmittu avioliitto ei ollut se oikea vasta keski-iässä löysin elämäni rakkauden ja nyt olen onnellinen. Nuorena tai vanhana ei sillä väliä kunhan se oikea osuu kohdalle.
Kuka kaheli nyt lapsia haluaisi?
Ei se nyt noin sormia napsauttamalla onnistu. Monen mutkan kautta.
Aloitus on vinkki lähinnä sellasille nuorille, jotka päättävät ensin opiskella, matkustella, tienata rahaa, kiertää maailmaa, viettää villiä sinkkuelämää jne. jne. ja vasta sitten vakiintua ja perustaa perheen... joskus "nelikymppisenä tai jotain".
Tiedän kyllä ettei sitä paria nuorenakaan aina löydy helposti, harmillista jos niin on, mutta nelikymppisenä on vielä vaikeampaa ja sitä ei pari-kolmekymppinen ehkä tule ajatelleeksi.
Ei kukaan pysty elämäänsä noin suunnittelemaan. Monethan katuu pikemmin vanhempana kun ei tullut opiskeltua tai matkusteltua tai vietettyä villiä sinkkuelämää. Se asia jotka nuo suunnitelmat sotki, oli rakkaus. Rakkaus tulee jos on tullakseen, enemmin tai myöhemmin ja joillekin ei rakkautta elämään ollenkaan. Jotkut rakastuvat nuorina ja toiset vanhemmassa iässä. Perhettäkään ei noin vain perusteta, vaan lapsia tulee jos on tullakseen. Rakkautta ja rakastumista, ei pysty itse päättämään.
Aina halusin perheen ja lapsia ja se oli päivänselvä juttu, että niin tulen tekemään. Olen yrittänyt parisuhdetta ja olen yrittänyt löytää paria, mutta kun se ei onnistu. Olen päälle kolmekymmentä, mutta jo nyt tuntuu, että en jaksa enää yrittää. Sinkkumarkkinat on tosi raadollisia. Ne oli jo silloin, kun olin parinkymmenen ja olin huono kilpailemaan, kun nykyään kaikki vaatii kilpailua ja pitäisi olla niin täydellinen. Minussa on joku perustavaalaatua oleva vika, huono itsetunto, whatever, en tiedä. En oikein itse enää tiedä, mitä pitäisi tehdä. Olen koulutettu ja nätin näköinen ja minussa ei sinänsä ole mitään suurtaa vikaa (kaikissahan meissä on omat vikamme), mutta ei. En vaan kykene.
On kiva katsoa vierestä, kun toiset ovat onnellisia parisuhteissaan. Olen omalla tavallani onnellinen yksinkin. Kukaan ei lyö minua, kukaan ei ahdista minua, kukaan ei kiusaa. Asiat voisivat olla huonomminkin.