Saattaapi olla oikeassa

Korkman ryöpyttää: Kataisen hallitus ei osaa tehdä päätöksiä

Suomessa ei osata enää tehdä päätöksiä, sanoo Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman.

Poliittinen päätöksentekokyky puuttuu, Korkman sanoo.

Nyt olisi korkea aika tehdä päätöksiä, Korkman sanoi ja nostaa esimerkiksi eläkeiän noston.

Ihan kuten Pääministeri ( silloinen) Vanhanen asiaa ajoi. Minä sanoin.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei Katainen uskalla tehdä mitään päätöksiä ennen kevättä.
Kokoomuksen mediakupla täytyy säilyttää presidentinvaalien yli ettei Niinistön kannatun romahda 20% paikkeille.

Äänestä
  • Kyllä Katainen päätöksiä tekee kun Brysselistä pyydetään avustuksia.

    Äänestä

Vanhanen ajoi asiaa niin, että valtiolta on vuoden 2015 loppuun mennessä irtisanottu yli 15 000 työntekijää. Heitä olisi tarvittu veronmaksajina ja osa heistä olisi ollut vielä eläkeikäisenäkin töissä. Nyt he eivät voi sitä olla, kun Vanhasen hallitus hoiti asiaa. He eivät kaipaa Vanhasta lainkaan eikä ketään muutakaan hänen kanssaan asiasta päättänyttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanhasta kaipuu kirjoitti:

Korkman ryöpyttää: Kataisen hallitus ei osaa tehdä päätöksiä

Suomessa ei osata enää tehdä päätöksiä, sanoo Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman.

Poliittinen päätöksentekokyky puuttuu, Korkman sanoo.

Nyt olisi korkea aika tehdä päätöksiä, Korkman sanoi ja nostaa esimerkiksi eläkeiän noston.

Ihan kuten Pääministeri ( silloinen) Vanhanen asiaa ajoi. Minä sanoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu