Vastuullinen ja lapsirakas lastenvahti Helsingistä!

Moi! Olen urheilulllinen lukiolais tyttö Helsingistä! Olen 18-vuotias ja lukio alkaa olla nyt lopuillaan. Lukion jälkeen haluaisinkin lähteä Au pairiksi ja sitä varten tarvitsisin lisää lastenhoitokokemusta ja olisin valmis toimimaan lastenvahtina aina lähtööni saakka (elokuu 2012). Kuten Au pairin kuuluu voisin auttaa myös kevyissä kotitöissä. Olen hyvin joustavasti saatavissa eikä minulla ole palkkatoiveita, sillä tärkein palkka on kokemus lasten parissa :) Minulla on toki kokemusta serkuistani jotka ovat 4 ja 8 vuotiaita nykyisin, ja varsinkin heidän ollessaan pienempiä tuli puuhasteltua enemmän heidän kanssaan. Viime aikoina olen hoitanu ystäväni pikkuveljiä (4 ja 6v). Haluaisin kuitenkin lisää lastenhoito kokemusta, ja nautin lasten kanssa puuhastelusta muutenkin. Luonteeltani olen tasapainoinen ja pidän jalat maassa. Olen myös määrätietoinen ja osaan asettaa lapsille rajat olematta kuitenkaan ilonpilaaja. Tykkään myös keksiä lapsille erilaista toimintaa ja tekemistä, etenkin liikunnallista sellaista! Harrastan koripalloa ja käyn paljon kuntosalilla. Lisäksi toimin uimavalvojana uimahallissa, jossa vastuuta muista ihmisistä onkin saatu harjoitella paljon! Lisäksi ensiapu-taidot ovat hanskassa. Olen myös eläinrakas eikä eläimistä talossa ole mitään haittaa, päinvastoin. Odottelen yhteydenottoa ja olen valmis mahdolliseen haastetteluun heti tästä hetkestä alkaen! :) puh. 040-8261164
2158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei,
oletko kokeillut MLL:lää ja sitten voi jättää kauppojen ilmoistustauluille mainoksia, tai valotolppiin, sitten on löysin uuden http://www.tendea.fi ja sitten voit tietty kokeille jotain muutakin nettipalstaa, vaikka http://www.vauva.fi

Tsemppiä!

ps. kannattaa jättää sähköpostiosoite, kun siihen on helpompi ottaa yhteyttä

Äänestä

Hei, vieläkö etsit töitä lapsenvahtina? Etsimme lapsenvahtia noin 3-5 iltana viikossa, klo16.30 alkaen ja vaihtelevasti 2-4 tuntia kerrallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Au pair kirjoitti:

Moi! Olen urheilulllinen lukiolais tyttö Helsingistä! Olen 18-vuotias ja lukio alkaa olla nyt lopuillaan. Lukion jälkeen haluaisinkin lähteä Au pairiksi ja sitä varten tarvitsisin lisää lastenhoitokokemusta ja olisin valmis toimimaan lastenvahtina aina lähtööni saakka (elokuu 2012). Kuten Au pairin kuuluu voisin auttaa myös kevyissä kotitöissä. Olen hyvin joustavasti saatavissa eikä minulla ole palkkatoiveita, sillä tärkein palkka on kokemus lasten parissa :) Minulla on toki kokemusta serkuistani jotka ovat 4 ja 8 vuotiaita nykyisin, ja varsinkin heidän ollessaan pienempiä tuli puuhasteltua enemmän heidän kanssaan. Viime aikoina olen hoitanu ystäväni pikkuveljiä (4 ja 6v). Haluaisin kuitenkin lisää lastenhoito kokemusta, ja nautin lasten kanssa puuhastelusta muutenkin. Luonteeltani olen tasapainoinen ja pidän jalat maassa. Olen myös määrätietoinen ja osaan asettaa lapsille rajat olematta kuitenkaan ilonpilaaja. Tykkään myös keksiä lapsille erilaista toimintaa ja tekemistä, etenkin liikunnallista sellaista! Harrastan koripalloa ja käyn paljon kuntosalilla. Lisäksi toimin uimavalvojana uimahallissa, jossa vastuuta muista ihmisistä onkin saatu harjoitella paljon! Lisäksi ensiapu-taidot ovat hanskassa. Olen myös eläinrakas eikä eläimistä talossa ole mitään haittaa, päinvastoin. Odottelen yhteydenottoa ja olen valmis mahdolliseen haastetteluun heti tästä hetkestä alkaen! :) puh. 040-8261164

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu